(Melkein) työmies

haalari H&M

 

 

Sellaista kuuluu tänne. 🙂 Laatoitusta keskellä tupaa! Aloittelimme jo lauantaina, mutta suunnittelija (minä siis) ei ollut tajunut käsitellä laattoja (ylläri) ja työmies (onneksi miehen veli, tulee varmaan ihan mielellään syömään päivällistä meidän kanssa toisenkin kerran :P) joutui jättämään homman kesken. 

Tuleehan tuo onneksi takaisin ja viimeistelemään työn perjantaina. Sitten on meidän takan ympärillä metallilevyn sijasta aika kauniit laatat, eikö? 🙂 Näemme sitten lopputuloksen, jee, en malta odottaa! Täällä on nyt siihen asti siimat viritetty jakkaroihin takan ympäri ettei lapset (tai aikuiset) pääse tallomaan kuivuvia laattoja.

Noin niinkuin muuten, työmiesmäiseen tyyliin toki, olen aivan superihastunut farkkuhaalareihin! Mun tekisi ihan kamalasti mieli ostaa mustakin(!). Jos oikein hyvä löytyy. Jossain vaiheessa. Ehkä. Musta haalari olisi vaan niin hieno. 

Jeps. Mitäs muuta. Niitä kommentteja. Mun on niin tarkoitus vastata. Sunnuntaiaamunakin lähdettiin niin aikaisin tonne retkelle etten ehtinyt koneelle. Mut kerron heti kun olen saanut vastattua. Ihan kaikkiin Iselinistä lähtien. 🙂 

Hyvää keskiviikkoa! 

28 vastausta artikkeliin “(Melkein) työmies

  1. Vitsit, miten ihana idea noi kuviolaatat! Vähän extraa ja omaperäisyyttä, sellanen juttu mihin jää huomio kiinni. Ja farkkuhaalarit on oivat, itellä on löysempää, hiukan revittyä mallia ja vaaleampaa farkkua kylläkin, vaihteluksi vois olla joku tiukempikin malli:)

    Tykkää

    1. 🙂 Mun tekisi mieli myös löysempää 😀 Pikkusen tuli hurahdus näihin haalareihin 😀

      Tykkää

  2. Ihanat laatat, hillityt värit, silti SUPER SIISTI… sinulla ei kyllä ideat lopu :D. Työmiehellä pitääkin olla työmiehen vaatteet, kun työhön ryhtyy…kivat faket.

    Tykkää

  3. Todella hyvä valinta. Laatat sopivat värinsä puolesta talon hyvään fiilikseen. Onko nuo marokkolaista tyyliä vai mitä, mutta upean kauniita ovat. Jään odottamaan loppunäkymää tilasta. 🙂
    Jotain uudistusta kaipaa omakin olohuone. Ehdotin jo miehelle, että eiköhän siirretä sohvaryhmä kokonaan toiselle seinälle.. Ja näin kulmaikkunoista jotka ovat lattiaan asti saataisi lisää luonnonvaloa.. Nähtäväksi jää saanko siirtoapua vai pitääkö roudata homma yksin.. kyllä sekin onnistuu, kun ryhdyn oikein päättäväiseksi..

    Tykkää

    1. Joo ilmeisesti marokkolaista tyyliä. 🙂 
      Näissä ”kotihommissa” on usein oltava yksin; mulla ainakin tollaset inspiraatiot tulevat niin yllättäin etten jaksa odotella miehen apua 😀

      Tykkää

  4. Ihana haalari ja ihanat laatat!
    Itsellä haaveena omakotitalo ja sen remppaaminen.
    Teidän koti on inspiroiva.

    Tykkää

  5. Lappikset on ihan huiput. Ostin mustat Cheap Mondayn lappikset ja kuten lapsuudessakin, yhä mahtavan tuntuiset päällä 🙂

    Tykkää

    1. Taisin kans just niitä vähän kuolata… Voi olla et on vielä pakko hankkia. 😛

      Tykkää

    1. Nää on mosaicdesign.no -osoitteesta hankittu; kysypä toimittavatko. 🙂 Mulla kesti tosin Norjassakin toimitus aika kauan (useamman vko) että en ihan suosittele kyllä… varmasti löytyy Suomestakin hyviä! 🙂

      Tykkää

  6. nuo taitaa olla niitä marrakech-laattoja. ihanan naisellinen tyyli 🙂 vaikka onkin työmiehen kamppeet 🙂

    Tykkää

  7. Osui silmääni että sinulla on näissä kuvissa kellon kaverina rannekoru. Olen tälläistä yhdistelmää itsekin haaveillut käyttäväni, mutta mietityttää että naarmuuntuuko kellon (metallisen) hihna/lasi ja samassa ranteessa on myös jokin kevyt rannekoru (hopeaa), en mitään valtavaa järkälekorua ajatellut, vaan joku siro mikä sinullakin.

    Tykkää

    1. Hei, en ole ainakaan huomanut mitään naarmuuntumista, mutta voihan sitä ajan kuluessa tulla. Toisaalta rannekoru valuu usein kellon alle eikä ainakaan naarmuta yläpintaa! Eli en ole siitä ollut ollenkaan huolissani 🙂

      Tykkää

  8. Niin kauniit laatat, sopivat teidän värimaailmaan just täydellisesti! Tuleeko laattojen reunaan jotain, ettei vahingossa kolhi varpaita niihin? 

    Tykkää

    1. Joo, tulee sellaiset puulistat. Joskin olisin tykänyt ihan ilman listojakin; sellainen karkea viimeistelemätön lookki olisi ollut ihan ok 😉

      Tykkää

  9. Kauniit laatat, haalari ja sinä 🙂 Koko 1900-luvun alun talon rempanneena tai oikeastaan entisöineenä sekä satoja ja taas satoja laattoja laittaneena jäin ihmettelemään tuota lausettasi ”suunnittelija (minä siis) ei ollut tajunut käsitellä laattoja”, siis käsitellä miten? Ihan sydänalasta kylmää, että olenko jättänyt jotain olennaista tekemättä!

    Tykkää

    1. Eieiei et varmasti ole tehnyt mitään väärin! 😀 Näissä laatoissa juuri oli tärkeä pohjustaa ne, koska näissä ei ollut pohjustusta valmiina. Yleensä kaikissa laatoissa on, mutta nää tällaiset marokkolaiset/ historialliset saattavat vaatia käsittelyn tai muuten imevät itseesä kaiken sen laattaliiman ja sen aineen mitä laattojen väliin tulee (en hitsi muista mitä se on suomeksi). Eli ei laatat yleensä tarvitse mitään 🙂

      Tykkää

  10. Hei, olen itse suunnitellut ostavani by Pia’silta mekkoa, mutta valinnan vaikeus yllätti. Mitä suosittelisit? 🙂
    – Veera

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: