~ sunnuntailenkillä ~
Kolme komistusta ja yksi pieni käsi -bongaatko pienimmän miehen pään? 😀
Hmm. Keskustelua ja pohdintaa. Aika vaikeita kysymyksiä luontopolulla… lasten kysymykset oli meille aikuisillekin kivempia. :'D
Parin tunnin taaperruksen jälkeen ruokaa!!!! 😛 Ja nam, lisää ruokaa:
Hilde tuli suoraan synnäriltä ja keisarinleikkauksista yövuorosta porukoihin tekemään parin tunnin vaelluksen, ei hullumpi suoritus! ❤
Ja sitten piti lähteä kotiin…. Itkuhan siinä tuli. 🙂 Mut ensi vuonna taas. Tämä on jokavuotinen juttu, jonka tosin olen aina joutunut tekemään ilman miestä, koska sillä on yleensä juuri tähän aikaan kaikkia kalastus/metsästysmessuja työn puolesta. Nyt messut olivat viikkoa aiemmin, jippii. Vähän ekstrakivaa kun pääsimme molemmat.
Ja niitä vinkkejä sitten 😉
Käy metsässä. Ainakin kerran viikossa. Ainakin sunnuntaisin. Potki käpyjä, kiipeile juuria pitkin. Hengitä vihreää ilmaa.
Suunnittele. Käytä puoli tuntia joka sunnuntai seuraavan viikon suunnitteluun. Koska syödään mitäkin ja koska ehdit liikkua. Koska ehdit käydä kahvilla tai kutsua ystävän kylään. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Vältyt stressiltä ja kiireeltä.
Syö jotain. Ennen kuin haet lapset kotiin. Ettei kaikkia väsytä ja kiukuta. Että äiti on kiva eikä heti suutu eikä joudu kärsimään huonosta omastatunnosta myöhemmin.
Tee paljon ruokaa. Miten ihana on tulla kotiin päivänä, jona hyvä kotitekoinen ruoka odottaa lämmittämistä ja aikaa jää vaikka mille muulle touhulle.
Liiku. Väsy. Kroppa ja mieli tarvitsevat, vaativat, rakastavat hyvää väsymystä. Energian puute ei ole riittävä tekosyy; se on syy liikkua! Liikunnasta sitä energiaa saa!
Muista jälkkäri. Jotta kroppa ja mieli eivät huuda herkkuja tunnin päästä sohvalla. Koska jälkkäri tekee arjesta vähän enemmän juhlaa.
Puhu. Kerro. Puolisolle, ystävälle. Kuinka moni ongelma johtuu siitä ettei puhuta? Ettei saada sanottua. Kysy, miten puoliso kokee parisuhteenne, miten hän voi. Kuinka tärkeää on että kotona vallitsee hyvä ilmapiiri. Puhu. Se yleensä tuulettaa.
Eli hyvää alkavaa arkea taas. ❤ Kaikkea hyvää Sinulle.
Aivan mahtavan ihania kuvia taas kerran!!! Ja mitkä ohjeet! Nuo kun muistaisi……..no täältähän niitä voi kerrata aika ajoin. Mukavaa viikkoa sinullekin! ❤️
TykkääTykkää
❤
TykkääTykkää
Ihania kuvia ja tuollaiset ohjeet on meilläkin tosin lisänä on pyöräily joki sekä meri ja käsityöt 🙂 Ilman käsitöitä en selviäisi.
-Nelli-
http://villananna.blogspot.fi/
TykkääTykkää
No en kyllä minäkään, totta! 😀 Hyvät lisät!
TykkääTykkää
Voi miten ihania kuvia taas! Ja nuo ohjeet upposivat kyllä täysin. Hyvää loppukesää ❤
TykkääTykkää
Kiva kuulla 🙂
TykkääTykkää
Kiitos, tästä intoa alkavaan viikkoon!!:))
TykkääTykkää
Jeps! :))
TykkääTykkää
Mä niin allekirjoitan noi Syö hyvin ja Liiku -vinkit!! Tosi tärkeitä, oman jaksamisen kannalta! Mahtavan vihreitä kuvia olet ottanut! Tsemppiä viikkoosi!
TykkääTykkää
Oli kyllä ihanan vehreää ja kosteaa, niin että sai kyllä kunnon annoksen raitista ilmaa ❤
TykkääTykkää
Mahtavat ohjeet! Voisin melkein printata huonetauluksi kotiin 😀
TykkääTykkää
Joo tykkään kanssa että noi toimivat…. 😉
TykkääTykkää
Toi kohta niin kolahti missä neuvottiin syömään ennenkuin hakee lapset… se hetki on nykyään ihan painajaismainen, kun kaikki on niiiin väsyneitä ja vihaisia, koko porukka! Jotain evästä pitää alkaa kyllä ottaa töihin, että ennen töistälähtöä voi jo vähän aloitella ”päivällistä” vaikka jonkun hedelmän muodossa…
TykkääTykkää
Joo ja vielä enemmänkin. Mulla on usein ihan näkkäri makkaralla tai jugurtti myslillä tms.
TykkääTykkää
Tuota ensimmäistä kohtaa olemme myös toteuttaneet sunnuntaisin, vaikka eilen oli kamala helle ja 30 astetta mittarissa. Metsä löytyy pienen automatkan päästä ja kävelyreitit on vaihtelevia – tuntuu hevosetkin niistä pitävät, kasoja on senverran matkalle kerääntynyt.. Ihme vain ettei metsässä ollut eilen yhtään hyttysiä? Eikä senkään anneta häiritä että ihan puiden yläpuolella nousee kentältä lähteviä koneita – ja äänimaailma on hetken korvia huumaava. Se on enemmän harmi ettei vettä ole lähimain. Mutta ainahan sitä voi tehdä pienen virtuaalimatkan Hgin Kaivopuiston rantaan. 🙂
Aurinkoista viikonjatkoa!
TykkääTykkää
Kuulostaa hyvältä 🙂 Metsälenkki sunnuntaisin rauhoittaa ja antaa energiaa, se on varma! 🙂
TykkääTykkää
Suuri kiitos Johannalle ihanasta blogista! Kuvat ovat taas todella kauniita ja on ihana lukea pienia arjen vinkkeja. Meilla on toissa tosi kiireista ja stressaava, joten on tosi rentouttavaa pitaa pieni tauko ja lukea blogia teekupin kanssa.
TykkääTykkää
❤ Kiitos ja tsemppiä töihin! :S
TykkääTykkää
Voi kiitos tästä! Tuli niin tarpeeseen ja hyvään saumaan sun sanat. Äärettömän hyviä neuvoja ❤ Kiitos vielä kerran noista. 🙂
TykkääTykkää
Hyvä kuulla ❤
TykkääTykkää
Hyvä teksti, tosi hyvä. Kiitos. Niin kuin ihan oikeasti kiitos ❤
TykkääTykkää
Kiitos ihanasta kiitoksesta! :))
TykkääTykkää
Kiitos tästä 🙂 ❤
TykkääTykkää
❤
TykkääTykkää
Kiitos ihanasta blogista, jota olen lueskellut jo useamman vuoden. Aiheesi ovat aina olleet puhuttelevia ja varsinkin juuri tämä postaus upposi, sillä merimiehen (tulevana) vaimona on arki pienen lapsen kanssa joskus haastavaa ja omasta jaksamisesta on pidettävä huolta.
Mies on yleensä neljä viikkoa kotona ja neljä töissä merillä ja meillä on 7kk ikäinen tyttö. Vasta nyt, kun vauva-arjessa alkaa olla jo hyvää rytmiä, olen hoksannut, että arkea tosiaan kannattaa vähän suunnitella ja ennakoida. Varata aikaa liikunnalle, kaupassa käynnille, kodinhoidolle ja ystäville, niin jaksaa paljon paremmin itsekin ne viikot, kun on kaksin vauvan kanssa.
Hyvä muistutus siis oli tämä tekstisi, kiitos siitä ja ihanaa syksyä!
TykkääTykkää
Kiitos 🙂 Niinpä, olen kanssa huomanut, että suunnittelemalla voi hankalastakin viikosta saada ihan mukavan. Aika pienellä vaivalla voi kuitenkin välttää kiukuttelun, kiireen ja itkukohtaukset 😀
TykkääTykkää
Ihanat ohjeet♡
TykkääTykkää
❤
TykkääTykkää
Vinkit leppoisampaan arkeen tulivat kuin tilauksesta. Yksinkertaisia. Kiitos.
Tsemppiä ja alkaneeseen viikkoon!
TykkääTykkää
Kiva kuulla, kiitos!
TykkääTykkää
Hei, kiitos vinkeistä! Tällaista odottelinkin. Jos vielä helppoja iltaruokavinkkejä on, niin kiitollisena otan vastaan.
Ja onpa nuo norjalaismiehet aina niin komeita! Niin isot kuin pienet.
TykkääTykkää
Hei kiitti vinkistä, iltaruokavinkit oli kiva postausaihe, laitan suunnitteluun! 🙂
TykkääTykkää
Olipa kiva käydä lukemassa blogiasi jälleen 🙂 Sinulla tuntuu olevan elämänhallinta suht hyvin hyppysissä. Ehkä
vinkeissäsi on perää! 🙂
http://www.pikkukioski.fi
TykkääTykkää
On niissä! 😀
TykkääTykkää
Hyviä ohjeita, jollaisia olen käyttänyt vuosikaudet. Organisointi ja suunnittelu, ennakointi. Luonto, ruoka, liikkuminen. Hyvä mieli tulee, kun on etukäteen nähnyt vaivaa.
TykkääTykkää
Näin on, nämä ovat aivan ajattomia ohjeita 🙂
TykkääTykkää
ihana postaus! Hildelläa on superkivat housut, misäta mahtavat olla?
TykkääTykkää
Ne on kuulemma jotkut yli 10 vuotta vanhat Onlyt tai Vero Modat :))
TykkääTykkää