Perjantain most casual

& kolme hyvää tuotetta

 

farkut Liu Jo (Bottom Up) / neule Vila (Virossa) / kengät Zara

 

 

Jeps. Viimeisiä viedään näin pikkukengissä. Nämä ovat vaan niin hirmu söpöt, että pakko vielä yrittää käyttää. Ja silloin kun muu asu on harmaata villapaitaa ja mustaa farkkua, saa kengät ollakin aika prinsessat. :))

Nää on näitä asuja muuten, että kun kysyn mieheltä millaissa vaatteissa se tykkää että olen, on vastaus jotain tällaista. No, tavallissa vaatteissa. Farkut ja joku villapaita. Ja mun mielestä niin tavallisia, että ihan vaan silloin kun ei kiinosta yhtään. Turha tällaisia nyt mihinkään ainakaan inspiraatioksi kuvata! 

 

Sitten ne kolme tuotetta. Siinä missä pikkukengät väistyvät kaappiin, on aika kaivaa esiin jonkin sortin väriä kasvoille. Olen täällä blogissakin kehunut jo vuosia Chanelin itseruskettavaa voidetta, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että tämä Jurliquen voide taitaa viedä voiton. Juhuu.

Jurliquen itseruskettavasta voiteesta jää myös todella luonnollinen lopputulos. Ei niinkään rusketusta, mutta terve hehku. Siinä on mieto, vähän appelsiininen tuoksu ja se on vielä kaikenlisäksi luomukosmetiikkaa, mikä on mulle suuri plussa. Mulle itseruskettavat ovat saattaneet aiheuttaa pientä epäpuhtautta tai ainakin on tuntunut, että niiden käytössä on pidettävä vähän taukoja. Tätä olen sietänyt aivan moitteettomasti. Todella hyvä tuote. Plus että säilyvyyskin taitaa olla parempi (noin vuoden) kuin esim. Chanelissa (6kk), mikä on hyvä, sillä itse en ainakaan koskaan ole saanut yhtä purkkia käytettyä yhdn kauden aikana, niin paljon en näillä rasvoilla lotraa. Olen saanut Jurliquen tuotteen alunperin ilmaiseksi, mutta olen sitä täällä keväälläkin "mainostanut", joten mikään pakko mun ei olisi. 😉 Se on vaan hyvä tuote; jos syksyksi/talveksi tarvitsette vähän sävyä kasvoille. 

Niin ja sitten on toi ripsiseerumi; ostin muutama viikko sitten ja siitä mun täytyy kertoa joskus paremmin, mutta nopeasti nyt kehaisen, että toimii! (Kertokaa ihmeessä, jos muita kokemuksia ripsiseerumeista on.) Ja Redkenin Stay High (saatu tuote) on yksi tän hetken hiustuotelemppari. Näistä kuvista tuli mieleen, että se on paras babyhiusten taltuttaja; siis mulla on niin paljon tollaista hassua pientä haituvaa hiusrajassa… Ja näissä kuvissa sitä siis ei ole hiuksissa! :'D Tämä on vähän sellainen muotovaahdon ja geelin sekoitus, jättää sileän, superkauniin ja pysyvän lopputuloksen. Ja on paras babyhiusten taltuttaja! 🙂

Sellaisia. 🙂

Nyt se ois hyvää perjantai-iltaa, me siirrymme yökylään ystäville! 😀

 

12 vastausta artikkeliin “Perjantain most casual

  1. Hei Johanna!
    Ihana asu ja sopii todellakin myös inspiraatioksi: casual, mutta niin chic! 🙂
    Pakko myös kysyä vielä nuista ihanista laatoista takan edustalla: ovatko seinä- vai lattialaattoja? niin mahtava idea, että saatanpa lainata omaankin käyttöön! 😉 

    Tykkää

    1. Heippa 🙂 Luulen, että laattoja voi käyttää kumpaan vain; sekä lattiaan että seinään 🙂 Olen nähnyt molemmissa käytettävän. 🙂 Kiitos ❤

      Tykkää

  2. Hei!
    En ehtinyt edellisessä postauksessa kysyä, että miten koot Laura Bellaravia kengissä sinun mielestäsi menevät? Ovatko normaaleja vai tavallista pienempiä/suurempia?
    Aurinkoista viikonloppua!

    Tykkää

    1. Heippa, aika hyvin vastaavat kokoa mun mielestä. Mulla on kai kaikki 37… Ja se vastaa kyllä hyvin mun jalkaa, mulla on kaikki kengät 36,5-37. 

      Tykkää

  3. Hei!
    Tuo EyEnvy-ripsiseerumi todellakin toimii, kun malttaa käyttää säännöllisesti. Sekä ylä- että alaripset ovat huomattavasti pidemmät kuin ennen. Olen käyttänyt noin kaksi vuotta ja olen tosi tyytyväinen. Tuote on myös riittoisa.

    Tykkää

    1. Joo itsekin ostin sen tosi hyvin kokemusten perusteella (siis kaverilta kuulin), ja ihan on kasvanut omatkin ripset tässä, alkaa olemaan jo omaakin kokemusta. :))

      Tykkää

  4. Hei saanko kysyä miten sä käytät tota itseruskettavaa? Jääkö laikkuiseksi? Levitätkö siis koko kroppaan? Vinkkejä kalvakalle, kiitos;)mistä sitä saa? Ja tota hiusjuttua myös?
    Kiitos! Ja olet NIIN kaunis ❤

    Tykkää

    1. Voi kiitos 🙂 Käytän tuota vain kasvoille, kaulalle ja siitä vähän alaspäin. Mutta voi laittaa koko kroppaankin jos jaksaa 😀 Laikkuiseksi ei ole koskaan jäänyt; tosin kannattaa levittää alle tavallisen kosteusvoide. En harmi vaan osaa nyt sanoa muuta kuin Jurliquen omista myymälöstä (löytyy ainakin Helsingin ja Turun seudulta) ja varmasti netistäki jos googlettaa! 🙂 Hiusjuttua löytyy myös varmasti Redkeniä myyvistä kampaamoista. 🙂

      Tykkää

  5. Kauniita kuvia! Mistähän tuota itseruskettavaa olisia mahdollisuus saada? Myydäänkö mahdollisesti Suomessa jossain vai netin kautta? :))

    Tykkää

    1. Heippa, Jurliquen myymälöitä on ainakin Turun ja Helsingin seudulla… Siellä varmasti löytyy. 🙂 Ja netistä kanssa ihan varmasti, koita googlettamalla :))

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: