Ulkomaan uutisia

Täällä Norjassa ovat mediat tänään villiintyneet uutisoimaan Norjan suosituimman blogin Voen lopettamisesta. Ensin kuulin siitä radion uutisissa. Siis ihan virallisessa asiallisiessa valtakunnallisessa utislähetyksessä. Ja toisessa ja kolmannessakin. Sit tuli mies kotiin iltapäivälehden kanssa, jossa blogijuttu oli etusivulla ja Voesta ehditty tekemään aukeaman kokoinen haastattelu.

Asiasta ei ole voinut välttyä kuulemasta televisionkaan uutislähetyksistä –nettilehdistä nyt puhumattakaan.

Svensk superblogger: – Voe bør blogge igjen

* Svensk superblogger om «Voes» comeback-muligheter
* «Voe»-blogg mer enn fordoblet etter nedleggelsen

***

Kuva&teksti

Siis milloin blogeista on tullut tällanen juttu? Viisitoistavuotias tavallinen tyttö sanoo lopettavansa ”nettipäiväkirjansa” päivittelyn ja päätyy valtakunnan kuumimmaksi puheenaiheeksi. Voisitteko kuvitella vastaavan tilanteen Suomessa vai onko bloggaaminen proffimpaa Norjassa? (-Ruotsissahan se tietenkin on.)

Lopettamisen syyksi bloggaaja sanoo ajan puutteen sekä väsymisen ilkeisiin kommentteihin. Ilman sen kummempaa dramatiikkaa. Ymmärrän hyvin -etenkin kun kyse on tosi nuoresta tytöstä ja on myös hyvä, että juuri se tuli nimettyä syyksi. Jos vaikka herättäisi keskustelua tai edes ajatuksia.

Vaikken kys. blogia olekaan yhtään seuranut, on tyttö ihan hirmuisen söpön oloinen; käykää kurkkaamassa jolleivat sivut ole ihan tukkeessa. Mediamylläkkä kun on jo ehtinyt tuplaamaan blogivierailut… Minä jään taas jälleen kerran ihmettelemään tätä blogi-ilmiötä. Se ei oikein taida auteta mulle koskaan. Hih ja huh! 🙂

102 vastausta artikkeliin “Ulkomaan uutisia

  1. maailmassa on monta ihmeellistä asiaa 🙂 minusta ilmiötä voi verrata vaikka Dingoon, olihan sekin kuulemma Suomessa uutislähetyksen aiheena, kun bändi hajosi. Biisien esittäminen on luovaa toimintaa, kuten bloggaaminenkin. Joku on hyvä esiintymisessä, joku bloggaamisessa. Bloggaaminen taitaa vain olla niin uusi laji, että mittasuhteet tuntuu hiukan oudoilta välillä.

    Tykkää

  2. Ihan kivan näköinen blogi tuolla Voella. Ja jos kuukaudessa tienaa 50 000 kruunua, niin ihan hyvin bloggaaminen kannatti. Suomessahan keskimääräiset bloggaajan tulot ovat kuulemma 300 euroa. Mitä lie keskimääräiset tulot Norjassa?

    Tykkää

  3. Onhan Suomessakin nyt juttua jo iltalehdissä suomalaisista bloggareista ja heitä pyritään tuomaan esiin, bloggarithan ovat mukava tapa hoitaa mainontaa (oli se sitten maksettua tai spontaania)
    Itse rinnastan ”muotibloggarit” entisajan misseiksi ja malleiksi jotka tekivät periaatteessa samaa hommaa päivälehtien sivuilla senhetkisen asun merkkiluettelo kuvatekstin alla…eivät siis periaatteessa mitään julkkiksia mutta olivat julkisuudessa omasta tahdostaan joko sponssattuina tai omilla eväillään:) Ja kohderyhmäkin (ihailijat)on sama: aikuistumisen kynnyksellä olevat nuoret naiset ja tyttöset joilla on vielä vanhempien lompakko raotettavissa..Siihen ryhmäänhän kuuluvat esim. 15-vuotiaat niinkuin tämä lopetteleva bloggarityttökin…

    Tykkää

  4. Ihme että sinä jaksat aina erikseen mainita ilkeistä kommenteista, vaikka harvan blogin kommenttiboksissa näkee niin paljon palvovaa ylistystä kuin täällä…

    Tykkää

  5. Sitä minäkin ihmettelen! :0 Vieläkö enemmän Johanna sinun pitäisi saada positiivisia kommentteja? Nämä nykyisethän eivät ole pelkästään sitä vaan myötäsukaista höpöhöpöä johon en itse blogistina jaksaisi edes vastata. Keskustelua tai omia näkökulmia täältä on täysin turha hakea.
    On pitänyt sinulta kysyä: miksi uudestaan uudestaan ja uudestaan kerrot ja valitatkin miten raskasta on olla lasten kanssa useimmiten aivan yksin, zumbata, käydä työssä jne. mutta kerta toisensa jälkeen ”unohdat” mainita miten ja kuka niitä lapsia silloin valvoo kun shoppaat (uusia vaatteita ainakin paljon näyttää olevan) ja olet työssä ja jumpassa? Vaikuttaa että korostat luonnottomankin paljon arkesi raskautta vaikka se vaikuttaa tavalliselta, hyvin mukavalta monellakin tapaa, kadehdittavaltakin taatusti monesta yksinhuoltajasta.

    Tykkää

  6. Oho, kuulostaapa hurjalta. Vaikeaa kuvitella, että Suomessa jonkun bloggarin naama komeilisi iltapäivälehtien lööpeissä.

    Tykkää

  7. No nyt on kyllä pakko sanoa että M I T Ä. Olen lukenut tätä blogia nyt noin kuukauden verran ja olen heti koukussa – miksi? Siksi, että bloggaaja kuulostaa aina niin ihanan positiiviselta vaikka arki ei todellakaan ole sieltä kevyimmästä päästä. Jos arkeen mahtuu vuorotyö, mies, pari lasta, koti ja se Zumba ja silti jaksaa huolehtia ulkonäöstään ja itsestään, niin minusta se todellakin on kunnioitettavaa. Toki monen yksinhuoltajan mielestä Johannan arki voi olla kadehdittavaa, mutta voi sanonko-mikä-sentään, Johannalla on todellakin oikeus sanoa jos arki on raskasta. Ja kyllä, yksinhuoltajilla on varmasti raskasta enkä väheksy heidän työmääräänsä arjessa ollenkaan, päinvastoin. Mutta olisko joku semmonen ASENNE joka ratkaisee melko paljon?
    Minä ainakin haluan olla tuollainen energiaäiti sitten kun lapsia saan!
    Kiitos ja anteeksi. En vain voi sietää tuota asennetta, että kellään muulla ei saa olla mitään huonommin jos valittaa jostakin. Tai sitten mennään lopulta siihen, että mistään ei saa valittaa kun Afrikan lapset näkee nälkää ja ne ois niin kiitollisia jos ne sais päivänki elää sun elämää.
    Heippa 😀

    Tykkää

  8. ”ja on myös hyvä, että juuri se tuli nimettyä syyksi. Jos vaikka herättäisi keskustelua tai edes ajatuksia.”
    Herättäisi keskustelua ja ajatuksia? Tämä kuulostaa ala-asteen opettajaltani: ”ei saa sanoa toisia ihmisiä tuhmaksi. Soo soo!” Eli herättää keskustelua lähinnä mistä? Siitäkö, että negatiivisten ja eriävien (ilkeiden?) kommenttien esittäminen on tuhmaa? Vaiko siitä, että maailmassa on tietty prosenttiosuus häiriintyneitä ihmisiä, joilla on samanlainen pääsy mm. blogeihin kuin kaikilla muillakin ihmisillä. Pitäisikö naiivisti kuvitella, että nyt aletaan keskustella sitten näiden häiriintyneiden kanssa niistä ajatuksista, joita tämä asia herätti ja sovitaan kaikki yhdessä, ettei sellaisia ilkeitä kommentteja saa sitten enää jättää blogeihin? Niin ja sovitaan samalla maailmanrauhasta.
    Olen toisinaan miettinyt miksi jotkut pitävät sinua ja blogiasi niin ärsyttävänä ja nyt luulen ymmärtäväni mistä on kyse.

    Tykkää

  9. Eilen taisi olla iso lööppi Nelliinasta Iltalehdessä ja muutamasta muusta bloggarista Suomessa…Jokainen voi miettiä haluaisiko OMAN lapsensa joutua ilkeiden kirjoittelujen kohteeksi koska nythän oli kyseessä vain 15-vuotias bloggari. Sitäpaitsi on tosi tympeää lukea ilkeitä kommentteja.

    Tykkää

  10. > Sitäpaitsi on tosi tympeää lukea ilkeitä kommentteja.
    Hei, julkisuudella on hintansa – ihan aina! Mietipä _ihan oikeita_ julkkiksia – onko kirjoittelu heistä aina vain ja ainoastaan positiivista?! Jos ei halua omasta itsestään tai 15-vuotiaastaan ilkeitä kommentteja niin en suosittele julkista päiväkirjaa. Tyhmempikin tämän yhtälön ymmärtää. Sitä taas en henkilökohtaisesti voi ymmärtää miten joku voi olla niin lapsellinen, että ihmettelee tätä negatiivisen kommentoinnin ilmiötä. Näin on aina ollut, tavalla tai toisella, ja tulee aina olemaankin. Jos haluat minimoida negatiiviset kommentit elämästäsi niin älä ainakaan aloita julkista päiväkirjaa. Päivänselvää, eikö?

    Tykkää

  11. Hyvä pointti. Ja kuinka moni ylipäätään sanoisi tuntemattomalle/puolitutulle ääneen yhtä kärkkäästi kuin blogien kommenteissa?

    Tykkää

  12. -Minä jään taas jälleen kerran ihmettelemään tätä blogi-ilmiötä. Se ei oikein taida auteta mulle koskaan. Hih ja huh! :)-
    ihmettelet ja silti naurat koko matkan pankiin noutamaan id:n palkkaa…

    Tykkää

  13. Aikamoinen haloo blogin lopettamisesta, mutta maassa maan tavalla ;o) En usko, että Suomessa ollaan ihan vielä noin koukussa blogeihin tai ainakaan median mielestä..
    Mutta kun näitä yllä olevia kommentteja luen niin ihmettelenpä vaan, että miksi nämä ihmiset lukee blogeja. Jos/kun oma maailma on siinä pisteessä ettei keksi enää kuin kateellisena panatella toisten asioita niin olisikohan asialle syytä tehdä jotain.
    Onhan tämä nykyinen nettimaailma muutenkin todella yksilöllistä jokaiselle. Toinen lukee viestit ihan eri tavalla kuin toinen, toinen käyttää hymiöitä piristämässä tekstejään ja sekös ärsyttää muita ja yms yms.. On vaikea olla mieliksi kaikille.

    Tykkää

  14. Niin mutta kun ei tarvitse olla ”kaikille mieliksi”! Mistä ihmeestä tuollainen ajatus tulee? Mutta jos haluaa kirjoittaa julkista päiväkirjaa niin pitää olla valmis hyväksymään myös sen kääntöpuolen.
    Maailmasta ei voi koskaan karsia kaikkia häiriintyneitä ilkeilijöitä – eikä sotia sen puoleen. Negatiivista on aina ollut ja tulee aina olemaan, miks siitä pitää tehdä niin valtava numero?! Ja nämä jeesustelijat jotka ihmettelevät kriittisiä/negatiivisia kommentteja ovat TAATUSTI niitä myös itse jossain elämänvaiheessa tavalla tai toisella antaneet.

    Tykkää

  15. Se on kyllä jännä miten eri tavalla ihmiset tulkitsee kirjoituksia. Kai se on sitten se kateellisuuden piikki, joka saa kirjoitukset käännettyä sille negatiiviselle kantille. Mä en kertakaikkiaan näe mitään ärsyttävää tässä blogissa ja kirjoituksissa. Toivoisin ilkeille kirjoittajille edes hitusen positiivista asennetta. Tuntuu että kateellisia riittää kommentoimaan toisen elämää, vaikka faktahan on että kenenkään elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista, mutta eipä niitä ongelmia viitti huudella, kuin pelkistä positiivisistakin jutuista tulee haloo. Ylimielistä käytöstä tässä harrastaa kyllä joku ihan muu kuin tämän blogin pitäjä. Ja se jos mikä saa mun karvat pystyyn!
    Jatka siis Johanna ihan samaan tapaan! Vaikutat erittäin nöyrältä ja sydämelliseltä ihmiseltä, sen takia mä vierailen tässä blogissa. JA TIEDOKSI KAIKILLE, tämä ei ollut maksettu mainos! =)

    Tykkää

  16. ”luen” Voen blogia ja olen 15-tyttö , mutta tosin en osaa norjaa pätkääkän. joten varmaan ymmärrätte että norjaa en ymmärrä melkein sanaakaan siis lähinnä ”luin” voen blogia kuvien takia (=
    Ja eilen kun taas selasin tuon viimeisen postauksen niin ajattelin että onpas tylsä kun vain yksi kuva: ei mitään päivän asua jne jne…. En edes otsikosta tajunnut pointtia : LOPETAN ? :D:D Nyt kun luin postauksesi niin suuni loksahti ja oli pakko käydä katsomassa uudestaan se postaus. kyllä se oli totta mitä sanoit 😮 pettyneenä mä sen sitten tajusinkin mutta nyt voin vain kiittää sua siitä että kerroit ton , muutoin mun aivoilleni ei ois ikinä sitten selvinnyt että miks emilie ei enää postaakkaa 😀 nytpähän tiedän et se on loppu 😦

    Tykkää

  17. En minä pitänyt tätä uusinta päivitystä mitenkään ärsyttävänä (vaikka monissa muissa blogeissa käydessäni tunnen hyvinkin helposti ärsytystä). Kirjoituksessa olevaan asiaan liittyen nostaisin esille lähinnä sen, että pitäisi ehkä kiinnittää huomiota siihen, miksi tuon ikäinen tyttö pitää blogia, jossa ilmeisesti esitellään itseä, vaatteita, tyyliä, meikkejä jne. (en ole lukenut kyseistä blogia). Vaikka olenkin vanhanaikainen, ymmärrän toki uusien medioiden kuuluvan nykymaailmaan, mutta eikö 15-vuotias voisi keskittyä vielä johonkin muuhun? Ainakin mahdollisten omien lasteni kohdalla toivoisin niin (ainakin tällä hetkellä ajateltuna; olen suunnilleen Johannan ikäinen). Tuonikäisillä kun tuntuu huomion hakemiseen olevan kovin suuri tarve, ja en henkilökohtaisesti usko, että blogin pitäminen on siihen hyvä ratkaisu noin nuoren ihmisen kohdalla.

    Tykkää

  18. Eikö se ole ihan tavallista lapsiperheen elämää, että lasten- ja kodinhoidon lisäksi käydään töissä, harrastetaan, tehdään välilä jotain erityistä, ehkä opiskellaan tms., huolehditaan myös siitä ulkonäöstä ja joskus ollaan väsyneempiä kuin yleensä! 😮

    Tykkää

  19. En voi käsittää näitä ”julkisuudella on hintansa” kommentteja. Kritiikkiä on hyvä ostata ottaa vastaan, mutta kritiikkiä pitää myös osata antaa oikein. Se, että kirjoittaa julkisesti, oikeuttaa anonyymejä sanomaan ihan mitä vaan ja miten vain? No ei oikeuta. Ihmiset menevät sekaisin anonymiteetin tuomasta suojasta. Esim. foorumeilla, joilla on pakko kirjoittaa omalla nimellään, meno on aivan toista kuin suomi24:ssa.
    Johannan joku juttu on ärsyttänyt muakin. Useimmat ihmiset ärsyttävät joskus. Kaikkea vain ei tarvitse sanoa ääneen. Ja jos sanoo, voi miettiä sanomansa sävyä.
    On myös monia ärsyttäviä blogeja, joihin olen törmännyt. Törmäykseksi se jäikin, miksi ihmeessä olisin jatkanut sellaisen blogin lukemista? Tai miksi ihmeessä olisin jättänyt ilkeän kommentin? Tuskin blogi yhdestä kommentista muuttuu mieleiseksi, ilkeilyn tarkoitus on vain aiheuttaa kirjoittajalle pahaa mieltä.

    Tykkää

  20. Bloggaaminen on musta hyvin juuri tätä aikaa kuvaava ilmiö. Yksi bloggaa yhdestä ja toinen toisesta syystä ja kolmas sitten siitä kolmannesta. Ja onhan se niin, että jos kovasti yrittää ns. hyvänmielenblogia pitää ja shittaa sataa niskaan tasaisesti niin kyllä siinä äkkiä vahvempikin tyyppi kyllästyy kun ilolta ja hyvältä mieleltä katoaa pohja. Kuitenkin blogeja ja blogisteja on niin monenlaisia, että taatusti löytyy jokaiselle lukijalle omat inhokit ja suosikit joko kotomaasta tai sitten kauempaa. Kyse onkin ehkä siitä tavis-aspectista eli ns. maija meikäläisen blogissa on niin helppo käydä rutkuttamassa kun taas valtamedian julkkisblogeissa röyhtäillessä on aina se kirjoittajan todellisen loukkaantumisen ja herjauskynnyksen ylittymisen vaara paljon suurempi. Harvempi meistä tavis bloggaajista kuitenkaan jaksaa lähteä nostelemaan syytettä herjauksesta/loukkauksesta taikka muusta jopa vakavammastakin. Helpompaa on siinä vaiheessa yksinkertaisesti lopettaa bloggaaminen kuin lähteä puolustelemaan omia arvojaan taikka näkemyksiään asioista. Moni kiva blogi on kaadettu täysin lukijoiden toimesta ja perään muualla ihmetelty etteikö kirjoittaja kestänytkään kritiikkiä. Jokaisella on kuitenkin oma valta päättää siitä mitä lukee taikka kirjoittaa. Samanlailla meistä jokaisella on oma käsitys asioista, maailmasta sekä luetun ymmärtämyksestä. Kaikilla eivät kohtaa tulotaso, ikä, koko taikka ulkonäkö. Silti jokaisella ihmisellä ja asialla on oma tärkeä paikkansa maailmassa sekä vaikuttimensa jopa tässä bloggaamisessa täällä netin ihmeellisessä viidakossa. Ehkä tälläkin saralla tarvitaan se ennakkopäätös ennen kuin julkinen turha ilkeämielinen röyhtäily blogirintamalla päättyisi..

    Tykkää

  21. No jo on herkäksi mennyt!
    Kyllä jokainen normaaliälyinen ja maailmaa vähän nähnyt tajuaa, että kun alkaa pitämään blogia, niin pitää varautua myös negatiivisiin kommentteihin. Tämä meidän Johanna ei vaan sitä taida sulattaa?
    En ole missään blogissa lukenut vastaavia ylistys-ja ihailukommentteja aikuisilta ihmisiltä kuin mitä täällä on. Välillä se vain naurattaa ja säälittääkin. Sitäkö tämä meidän Johanna vain sietää? Vähän kannattaisi kasvattaa teflonia pintaan, jos kerran blogia aikoo pitää. Tai sitten vaan heittää hanskat tiskiin ja lopettaa koko touhu, jos on niin helvetin herkkä!
    Tämän blogin pitäjällä on kuitenkin joku tarve, minkä vuoksi tätä blogia alkoi kirjoittamaan. Sitä en tiedä mikä se on, mutta ainakaan negatiiviset kommentit ei tätä tarvetta palvele. Niinpä olen huomannut bloginpitäjän ne kiireesti poistavankin. Ettei täydellisyyden kuva vain saisi säröjä.
    Ja lopuksi. En vain pysty lopettamaan ihmettelyä, että miksi blogonpitäjä ei ymmärrä, että kommentteja on joka lähtöön ja tulee myös olemaan?

    Tykkää

  22. blogi on vähän kuin ihmisen oma koti netissä. jos ei halua törkeitä kommentteja kodissaan, heittää törkeät tunkeilijat ulos, ihan kuten tekisi tai ainakin pitäisi tehdä oikeassa omassa kodissaankin.tämä on hyvänmielen blogi. joka haluaa lukea muunlaista blogia, hakekoon sellaisen.

    Tykkää

  23. Toimiiko kukaan kodissaan tai suhteissaan, työelämässä ym. ylipäätään siten että julistaa ystävilleen, vierailleen omaa näkemystään kaikesta eikä anna muille muuta kuin hymistelyn tai poistumisen mahdollisuuden? Jos niin toimit, tai oletat että blogi- tai reaalimaailmassa toimitaan, hyvin mielenkiintoista.

    Tykkää

  24. ÖÖÖÖ….eix Johanna kertonu vain tämän tyttösen lopettamisesta ja sen aiheuttaneesta kohusta,wa???? Johannalle paaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaljon uusia hermosoluja!!! ;D

    Tykkää

  25. Hmm… jotenkin osaa näistä täällä esitetyistä kommenteista lukiessa nousee vain mieleen ajatus, että ne taitaakin aika lailla kiteyttää Johannan pointin…
    Sitä ei vaan voi aina ymmärtää, että miksi pitää ihmisten olla ilkeitä toisilleen. Miksi se oma ilkeämielinen kommentti on niin tärkeää saada kuuluviin, tuleeko siitä kommentin lähettäjällekään hyvä mieli? Ei ainakaan kommentin vastaanottajalle ja tuskin kenellekään sitä ilkeämielistä kommenttia lukevalle blogivierailijallekaan. Tähän maailmaan mahtuu niin paljon ikäviä ja masentavia asioita jo muutenkin, niin miksi sellaista täytyy sitten lietsoa vielä jonkun blogissa tai jossain keskustelufoorumeillakaan… Eri mieltähän voi olla bloginpitäjän kanssa, mutta sen eriävän mielipiteensä kun voi esittää myös sivistyneesti ilman turhia ilkeyksiä.

    Tykkää

  26. argh, kenties johanna ei tarkoittanut ainoastaan oman bloginsa kommentteja, vaan yleisesti puhui. ja mitä vikaa on positiivisissa kommenteissa, enemmän niistä on iloa kun sinun kommentistasi oli.
    tsemppiä johanna näiden älypääkommenttien kanssa, taitaa todella monella olla huono päivä (tai elämä), kun avautuvat 😀 tuntuu kuin jossain ala-asteella olisi, negiskommentit sitä luokkaa.. en taidakaan haluta enää opettajaks..

    Tykkää

  27. Niin, miksi sitä niin voisikaan kutsua, kun kuvaa itseään, ostoksiaan ja elämän kaikkea kauneutta mitä blogeissa yleensäkään halutaan esitellä – varmaankin narsismiksi. Haetaan hyväksyntää ja ihailua. Ja ihailua voi saada, kun itsellä on jotain tavoittelemisen arvoista mitä muilla ei ole. Sitä mitä rahalla saa, ja kuitenkin, sitä mitä ei aina rahalla saa. Julkinen päiväkirja on ennemminkin julkinen kuvakirja; tällaisen kuvan haluan itsestäni ja elämästäni lukijoille antaa. Voisinhan itsekin silittää pienen sisälläni elävän narsistin päätä ja alkaa pitää blogia ja esitellä siellä itseäni ja elämääni kuvina. Aina kun olen kauniina Gantin neuleessani ja Audilla ajellessani töihin, merkkilaukku pelkääjän paikalla kököttäen – tässä menen töihin, tämä on elämääni. Ja tietenkin jättää kuvan ottamatta silloin kun olen raivokohtauksen vallassa kotona, hiukset hapsuina omissa verkkareissani. Kertoisin tavallisesta elämästäni, jossa on sitä luksusta mitä kauneudeksi blogeissa kutsutaan. Välillä toki heittäytyisin hassuksi ja ottaisin vähän enemmän rempallaan olevia kuvia – koska kylmän materialistisen elämäni vastapainoksi olisi hyvä esitellä välillä myös sitä aitoa, lämmintä ja tavallista ihmistä. Sillä enhän minä egobuustatakseni blogia pitäisi, vaan esitelläkseni vain elämäni sisältöä, kauneutta ja aitoutta. Oho, näinkö tuossa lauseiden välissä on-yhtä-kuin -merkin? Oikeasti; kauniiden ja kivojen juttujen jakamista vai jalustalle nostamista?
    Olen tätä miettinytkin. Miksi minä kirjoittaisin blogia? Pönkittäisin egoani, itsetuntoani ja statustani kerätessäni sanatonta ja sanallista ihailua. Ja ai sitä ei-ihailuakin? Mitä, minäkö, miten muka? Senpä takia en itse olekaan kirjoittamassa blogia. Jos lähtökohtanani olisi esitellä kauniita asioita ja saada niistä vain kaunista palautetta, yhtälöhän on jo täällä nähdyn perusteella ihan mahdoton. Kyse onkin siitä, kestäisinkö myös kritiikin. Mielestäni kritisointi kun ei ole aina kateutta eikä suora ja kriittinen kommentointi käyttäytymishäiriön oire. Pitää kuitenkin kokoajan muistaa missä kanavassa viestitään. Naiivius on tässä yhteydessä narsismin oiva kaveri.
    Olisi löydettävä tasapaino, ettei hyppisi liian lujaa tavallisten tallaajien varpaille joilta ihailua sataa, mutta samalla pitää ihailun lippua korkealla. Sitä tasapainoa en taida alkaa edes etsiä, enkä siitä mitään tiedä niin kauan kun en bloggaja ole. 😉

    Tykkää

  28. Hmm.. mitähän tähän nyt sanoisi. Ihmisten pitäisi ylipäätään olla kiltimpiä toisilleen. Eriävät mielipiteet voi myös esittää ystävällisesti, siinä ei menetä mitään. Ja hyvät käytöstavat kaunistavat netissäkin:)

    Tykkää

  29. Ooh onpas täällä tullut asiaa ihan toisesta aiheesta kuin mitä itse ajattelin… Siis en nyt ollenkaan pitänyt pääpainoa jutusanni noilla neg. kommenteilla enkä etenkään tarkoittanut itseäni ja mun blogiani…. 😮 Mut tiedättekö että teineistä aika suuri osa kokee tänä päiväna nettikiusausta, josta kuitenkin puhutaan ihan hirveän vähän. Esimerkiksi blogien kautta (ja kaiken muun fb:n ym. josta en edes tiedä mitään ;)) . Siksi mainitsin tosta että voisi herättää keskustelua… Mulle tulee sn verran vähän neg. kommentointia etten nyt tod. puhunut itsestäni.
    Apua nyt ajatus vähän katkesi, oli mulla jotain muutakin… Kommentoinnista… Siitä miten pitäisi sietää kaikenlaista…. Hmm, sitä en oikein vieläkään tiedä. Se on yksi bloggaamisen suuria mysteerejä. Että pitäisiko kaikkea sietää jos julkkista blogia pitää… No ei mun mielestä sellasta tilannetta/ammattia/asemaa oikein olekaan, jossa kaikkea pitäisi sietää. Tai ainakaan tietämättä mistä/keneltä palute tulee (anonyymit) tai saamatta puolustautua. Jollei sitten välttämättä halua ryhtyä julkiseksi sylkikupiksi /roskikseksi. Mutta en nyt tosiaan tällä kertaa puhu itsestäni… ei ollut tarkoitus, pahoittelen jos ärsytin jotakuta turhaan… 😦

    Tykkää

  30. Minäkin ihmettelen, että miten ihmeessä tämä nyt (taas) kääntyi siihen samaan virteen, että Kalastajan vaimon täytyy olla jotenkin narsistinen, lapsena vaille huomiota jäänyt ja kaikin tavoin kritiikkiä kestämätön ihminen. Kun postissahan puhuttiin vallan toisesta asiasta ja lähinnä vain ihmeteltiin tämän Voen saamaa julkisuutta. Eli Johannalle todellakin paljon tsemppiä näiden ”kriitikoiden” kanssa =) Tämä oli muuten ensimmäinen kommenttini tähän lemppariblogiini (tai blogeihin ylipäätään!), eli silläkin uhalla, että menee ylistyksen puolelle, liitän samaan yhteyteen myös kiitokset lämminhenkisestä ja piristävästä blogista 😉

    Tykkää

  31. ”Mut tiedättekö että teineistä aika suuri osa kokee tänä päiväna nettikiusausta, josta kuitenkin puhutaan ihan hirveän vähän. Esimerkiksi blogien kautta (ja kaiken muun fb:n ym. josta en edes tiedä mitään ;)) . Siksi mainitsin tosta että voisi herättää keskustelua?”
    Juurikin näin. Olen ihan samaa mieltä ja käytännössäkin sen koulumaailmassa työskentelevänä huomannut. Kiusaaminen on muuttanut muotoaan ja iso osa siitä tapahtuu nykyään sosiaalisen median kautta. Paljon enemmän tarvittaisiin mediakasvatusta ihan yleisestikin ja enemmän pitäisi puhua siitä, kuinka netissä käyttäydytään. Luulisi, että se olisi päivänselvää, että myös netissä tulisi kohdella toisia ihmisiä kunnioittavasti mutta valitettavasti todellisuus ei näytä olevan lähelläkään sitä. Mistä se sitten kertoo, olisi mielenkiintoista tietää…

    Tykkää

  32. Jos bloggaaja kirjoittaa ärsyttävästi, naps, voi vaihtaa sivua, eikä tarvitse enää koskaan lukea kyseistä blogia. Miksi täällä blogeissa pitäisi osata ottaa negatiivista kommentointia vastaan, kun siitä ei oikeasti ole hyötyä kellekkään. Niinkuin joku jo aikaisemmin sanoi, tuskinpa yksi kommentti muuttaa minkään blogin suuntaa niin ratkaisevasti, että se muuttuisi ärsyttävästä tosi hyväksi. Tottakai kehittämisehdotuksia voi aina antaa jos luulee siitä oikeasti hyötyä olevan, ja nepä onkin sitten ihan eri asia kuin negatiiviset kommentoinnit kuten ”blogis haisee”.

    Tykkää

  33. No luulisi noilla palkkioilla mitä tästä saa, vähän kyettävä ottamaan vastaan kaikkia kommentteja. Eihän sun ole pakko tätä blogia pitää? Kuulemani mukaan saat noin 100e/per kirjoitus ja niitä olis noin 15-20 kuukaudessa, joten 1500-2000e palkkio kirjoittelusta kuukaudessa, niin kai sitä kestää kaikki mielipiteet?

    Tykkää

  34. No niin, tulihan se sieltä, tämän keskustelun piste iin päälle. Kiitos laalaa 15 vee :))))) Näinhän se menee että kun kerran rahaakin saa, niin kaikki ilkeydet on otettava vastaan.
    Asiaan: tätäkin keskustelua lukiessani päällimmäiseksi nousee mieleeni, että miksi ihmisten pitää olla ilkeitä toisilleen??? Olen myös sitä mieltä että saa ja pitääkin olla eri mieltä, tässäkin keskustelussa on myös hyviä kriittisiä mielipiteitä, mutta aina pitäisi asiat pystyä sanomaan, kuten ne voisi sanoa myös kasvotusten.

    Tykkää

  35. Silloin kun Johanna kirjoitteli tänne blogiin pääasiallisesti vain positiivisista asioista jättäen tarkoituksella ne arjen nurjat puolet blogin ulkopuolella, yksi jos toinenkin lukija ärsyyntyi ja kritisoi, että täällä esitetty elämä on liian ruusuista ja aurinkoista, aivan liian epärealistista pienten lasten äidin elämää. Olen ajatellut, että juuri tällaisten kommenttien vastapainoksi Johanna on viime aikoina halunnut tuoda myös sitä toista puolta esiin (väsymystä, arjen pyörittämisen raskautta), mutta näköjään jotkut tulkitsevat sen sitten liialliseksi valittamiseksi ja sympatian kerjäämiseksi… Eli tosiaan kaikkia ei voi miellyttää eikä missään nimessä pidäkään. Ihmetyttää vaan, että miksi ihmeessä sitten pitää käydä lukemassa blogia, joka ei itseä miellytä?!
    Ja yleisemmällä tasolla; kritiikkiä tosiaan voi antaa niin monella tavalla, mutta ei blogin pitäminen oikeuta sitä, että kirjoittajalle saa sanoa ihan mitä vaan ja miten vaan; eihän oikeassakaan elämässä lauota asioita ihan miten vaan päin toisen naamaa. Joitakin ”teiniblogeja” (näin aikuisen näkökulmasta seuranneena) olen huomannut, että kommentit niissä saattavat olla todella julmia (esim. kirjoittajan ulkonäöstä), joten täytyy olla todella hyvä itsetunto, että pystyy jättämään ne huomiotta – oli sitten aikuinen tai 15-vuotias teinityttö.

    Tykkää

  36. Hmm.. menipäs taas jotenkin asiattomaksi ja ihan sivuraiteelle kommentit täällä. Ja todellakaan ei kenenkään tarvitse mitä tahansa sietää ammattinsa/harrastuksensa etc takia. Käsittömätöntä miten jotkut kuvittelevat julkisuudessa olevien ihmisten olevan vapaata riistaa.
    Ja sitten asiaan 🙂 Aika uskomaton haloo blogin lopettamisesta. Norjassa taitaa olla uutiset vähissä 😀 Jos nyt kyseessä ois vaikka sanomalehden lopettaminen niin ”kohu” ois paikallaan. Mun mielestä outoa vouhotusta ja vähän pistää taas miettimään millaisille asioille annetaan arvoa.

    Tykkää

  37. Aivan samaa ihmettelen minäkin. Eikö tämän postauksen pointti ollut se, että miten iso rooli blogeilla on esim. Norjassa ja Ruotsissa.
    Ja täällä kommenttiboksissa taas vaahdotaan Johannasta ja neg. kommenttien sietämyksestä, häh? Miten se nyt noin kääntyi.

    Tykkää

  38. Kuulemasi mukaan, hahahaa 😀
    Vieläkin ihmetyttää miten monia jaksaa kiusata se, että joku saa blogin pitämisestä raha… Kiusaako teitä sekin kun menette jumppaan ja jumppaohjaaja saa palkkaa ja muut jumpparit herranen aika sentään ei saa mitään.

    Tykkää

  39. Aika laadutonta keskustelua joidenkin kohdalla…
    Mä kävin tsekkaamassa blogin ja uskon että tämä on mainostemppu ja Norjassa nähdään tyttö kohta jossain kivassa ”tehtävässä” uuden vanhan sponsorin kelkassa:) siis jotakin tuonne päin…

    Tykkää

  40. Johanna, olet aurinkoinen ja energinen ihminen. tuntuu,että elät elämääsi juuri niinkuin itse haluat ja olet onnellinen. se on tärkeintä Liian monesti ihmiset ovat kateellisia toisille,kun eivät itse saa aikaiseksi toteuttaa sitä mitä haluavat. jokainen on oman onnensa seppä- ja jos joku on onnellinen ei se tarkoita välttämättä kultalusikkaa suussa, vaan voi olla tulosta omista teoista ja toiminnasta. rakentakaa ihmiset itse elämänne ja ottakaa esimerkkiä niistä joilla asiat ovat hyvin ja mitä he tekevät sen eteen. Kalastajan vaimo on mahtava blogi ja minulle tulee aina hyvä mieli sitä lukiessa. Sitäpaitsi elämän realiteetit tulevat täälläkin esiin, en katso kirjoitusten olevat mitään ikuista kukkaistanssia.
    …ja mitä muuhun keskusteluun tulee.. ei tekisi mediakasvatus aikuisillekaan pahaa…

    Tykkää

  41. tässä törmätään siihen, että miten sen eriävän mielipiteensä esittää. Jos menet jonkun kotiin kylään ja alat kovaäänisesti ja alatyylisesti arvostella sisustusta, kodin omistajaa jne. voit olla melko varma, ettei uutta kutsua tule. ja sinut voidaan hätistellä pois siltä istumalta. kunniottusta blogin pitäjää kohtaan, vaikkei kaikesta samaa mieltä olisikaan. ja tämä mitä tällä sivulla näkyy postauksissa, on pala mitä yksi ihminen haluaa elämästään näyttää, joten ei kannata ottaa ihan NIIN kauheaa stressiä, jos ei vaikka pidä bloggaajan tapetista.
    minusta arvostelu pitää sietää jos pitää julkista blogia, mutta ei millaista arvostelua tahansa. siinä minun mielestäni bloggaajalla on oikeus poistaa asiattomat kommentit.

    Tykkää

  42. minä teini-ikäisenä ymmärsin Johannan jutusta jokaisen lauseen ja mistä hän jutussaan kertoi, en voi ymmärtää miten aikuiset ihmiset eivät tajua että Johanna ei puhunut postauksessa itsestä, vaan blogin lopettajasta. En ymmärrä miksi pitää ihan vain ilkeilläkseen kirjotella kaiken maailman negatiivisia kommentteja? Menee vähän jo yli. Te jotkut luulette, että Johanna kerjäsi postauksessaan ihania kommentteja 😮
    Ymmärrän täysin sen, että bloginsa lopettanut väsyi negatiivisiin kommentteihin. Itsekään en jaksaisi niitä kuulla ees irl ihan loputtomiin, ja varsinkaan semmosia jotka halutaan sanoa ihan vaan ärsyttääkseen, vääntämällä. En usko että yksikään teistä jaksaisi ihan kaikkia negatiivisia kommentteja loputtomiin. Ja jos teille negatiivisesti kommentoiville kommentoisi jotain, saattaisitte loukkaantua ja inistä lisää (olen monesti lukenut täälläkin blogissa kommentteja). Semmoinen kommentointi kertoo teistä jotain.
    Johanna kertoo postauksissaan tavallisesta elämästään. Vaikka hän onkin kaunis ja tyylikäs, hänellä on hieno koti ja ihana perhe, ei tarkoita etteikö hänellä voisi olla omia vaikeuksia. Niitä on kaikilla! Blogi kertoo vain murusen Johannan elämästä.
    Tyylikkyydestä: itselläni ei olisi rahaa pukeutua niin ihaniin vaatteisiin kuin haluaisin ja moneen kaapilliseen vaatteita, mutta silti osaan ihailla muita joilla on niitä vaatteita. Olisi minustakin kiva omistaa kaikkea hienoa. Jos jollakin on paljon kauniita vaatteita, pitäisikö hänen kuvata itsensä rumissa vaatteissa teidän mieliksenne? Haloo.
    Jos ette tykkää tästä blogista, miksi käytte silti lukemassa tätä? Että pääsisitte kommentoimaan inhottavasti? Mielipiteitä saa ja pitääkin saada sanoa, mut jossain menee raja oman mielipiteen ilmaisemisessa. Fiksusti voi ilmaista, kuitenkin olematta inhottava.
    Monesti olen lukenut tämäntyyppisiä keskusteluja juuri tässä blogissa ja nyt oli pakko kommentoida.
    Johanna olet mahtava, arvostan sinua! 🙂
    Hyvää vuotta kaikille t. Iina

    Tykkää

  43. Mutta eiväthän ihmiset normaalissakaan elämässä kohtele toisiaan koko ajan kunnioittavasti, varsinkaan nuoret. 😉 Nuoret ja aikuisetkin elää nykyään myös netissä, joten kiusaamista ja kaiken maailman negatiivista kielenkäyttöä tapahtuu tietenkin myös siellä – vaikka ei pitäisi ja valtaosa ihmisistä tietää, ettei toisten kiusaaminen, nälviminen jne. ole oikein.
    Mun mielestä tästä on viime aikoinakin ainakin Suomessa puhuttu paljon; juurihan oli se ihan tolkuton eläinrääkkäyksestä syytettyjen (? en muista tarkkaan) ihmisten todella alatyylinen haukkuminen missäs muualla kuin Facebookissa.

    Tykkää

  44. Kävin täällä pitkästä aikaa ja onpas tänne tullut taas tavaraa:)
    Kivoja postauksia.
    Kävin juuri lomalla Suomessa ja kyllä sielläkin nykyään naistenlehdissä on aina joku juttu blogeista ja bloggaajista.
    Kai tämä on nykyaikaa:)
    Suuren huomion on saanut nuori tyttö! En ymmärrä minäkään. Mutta on sitä turhempiakin lööppejä ollut:)
    Ymmärrän hyvin, että hän lopettaa jos kokee raskaaksi negatiiviset kommentit. Se on hänen henkilökohtainen blogi ja luonnollisesti jos sitä parjataan sen ottaa henkilökohtaisesti. Vähän kuin omaa lasta haukuttaisiin:) Ei ole sellaista rahaa, että se pitäisi kestää.
    Bloggailun pitäisi mielestäni jakaa positiivista energiaa ja antaa sen pitäjälle hyvää oloa. Jos se ei niin tee niin silloin on kaikki oikeus lopettaa. Näin on kuulkaas:)
    ps. ja yhdyn tuohon vapaaehtoisuuteen. Jos joku blogi ärsyttää niin sen saa jättää lukematta:)

    Tykkää

  45. Edelleenkin kysyn miksi, siis MIKSi?, joillekin on niin vaikea painaa sitä ruksia ja sulkea sivu, jos niin kovasti v..taa. Bloginpitäjät eivät ole julkisessa virassa, jossa pitäisi ottaa sitä sontaa niskaansa. Hitto soikoon, kyllähän minuakin joinakin päivinä ärsyttää useat blogit, ja useat ihmiset -for that matter-, mutta valitsen sen koneen sulkemisen, enkä kaada oman elämäni paskaa toisten niskaan. Toiset arvostaa toisia asioita ja toiset toisia, mutta se ei tarkoita, että jompikumpi olisi vähempi arvoinen. Saako siitä oikeasti jotain tyydytystä, että vittuilee nimimerkin takana? Peräänkuulutan naisten välistä solidaarisuutta ja avarakatseisuutta!
    Hyvää ja positiivisempaa uutta vuotta kaikille kiukkupusseille!…..kele!

    Tykkää

Jätä kommentti Mihu Peruuta vastaus