Joulun lopettajaiset

Loppiaista Norjassa ei Suomen tavoin juhlisteta, mutta me pidettiin tänään vähän niinkuin omat joulun lopettajaiset ja kutsuttiin ystäväpariskunta illalliselle.

^Ennen bileitä ja kolmen lapsen läpijuoksua 😉

Pääruokana edusti meidän kaikkien joulusuosikki pinnekjøtt, joka on kovasti suolattua (ja savustettua) melkoisen kuivaa lampaanlihaa pieninä ja luisina kappaleina. Kaikki tajusi? 😉 Hitsi kun ei tullut kunnon kuvaa. Meni suihin niin nopeasti 😛

Tarjolla oli myös toinen osa lampaasta, jota puolestaan ehtikin hyvin kuvailla… voin sanoa, ettei meidän tyttöjen suihin kyllä uponnut sitten laisinkaan, mutta on etenkin Norjan länsirannikon perinteisimpiä ”herkkuja”:

Lampaanpää, jees poks! Bon appetit… :S

Noh, jälkkärinä nautiskeltiin lakkavaahtoa, joka myös on perinteinen norjalainen joulujälkiruoka (ykkösenä itseoikeutetusti riisivaahto) -melkein vain kermavaahtoa ja lakkaa, mun on vaan pakko lisätä aina ihan pikkasen rahkaa ettei ihan hattarahöttöä olisi 🙂

^Nyt. Ainosta mun suosikkipähkinät oli valtaisan hauska leikki.

Ilta loppui niinkuin arki-illan nyt kuuluukin ennen puoltayötä ja ikävä taitaa tulla. Meitin perheellä on nimittäin edessä pikkuruinen loma -arvannette sanomattakin missä eksoottisessa pohjoismaisessa kohteessa ;))

Kivaa viikon jatkoa ja leppoisaa loppiaista teille!

53 vastausta artikkeliin “Joulun lopettajaiset

  1. Hei apua, en olisi tuota lampaan päätä halunnut nähdä. 😥
    Saitko mun s.postin? Kyselin niistä vaatteista… 😉
    Ihanaa uutta vuotta!

    Tykkää

  2. Hyi kauheeta tota lampaan paata:( Yøk!
    Pinnekjøtistakaan en tykkaa. Tosi suolaista ja kuivaa. Mutta lakkavaahto uppoaa hyvin.
    Se on ihanaa niin kuin riisivaahtokin:)
    Hyvaa matkaa..Suomeen? 🙂
    ps. mita kaytat rahkan sijaan taalla? Ma aina kannan Suomen puolelta hirveesti rahkaa. Viimeksi tanaan syøtiin vadelmarahkaa ihan oikeesta rahkasta.

    Tykkää

  3. Lampaanpää näytti aika karulle 😀 Mutta sitä suolaliha versiota voisinkin maistella ja lakkavaahtoa tietenkin, se on varmasti herkkua.
    Mukavaa vuoden alkua ja kevään (ai minä vai optimisti ja odotan jo kevätaurinkoa) odotusta täältä Suomesta Ylä-Savosta =)
    Sanna

    Tykkää

  4. Hui hurjaa lampaanpaata. Ei kovin appetizing kasvissyojalle… Lakkavaahto kylla kuulostaa herkulliselta. Olen ollut hirvean huono tekemaan kunnon jalkiruokia viime vuosien aikana ja nyt kun kipeana ollessani laihduin 4 kiloa voisi alkaa kokeilemaan erilaisten jalkkareiden tekoa taas.
    Viettakaa ihana rauhallinen loma! Ja hyvaa Uutta Vuotta!

    Tykkää

  5. Miten itse pidät tuosta lampaanpäästä? Ei näytä kauhean houkuttelevalta.
    Lakkavaahtoa täytyy kokeilla 🙂 Hyvää matkaa tänne lumiseen Suomeen.

    Tykkää

  6. Tuli ihan mieleen ne kaikki järkyttävät ruokakokemukset, mihin jouduin 8kk:n aikana, kun asuin Kiinassa viime vuonna. Ääk! Tosin niitä sitkeitä, pelkkää luuta, nahkaa ja kynsiä oleviä siivekkäiden jalkoja en unohda ikinä, vaikka haluaisin. Voi voi Norja, mä kun luulin, että vain itämaissa syödään yököttäviä ruumiinosia, mut väärässä olin, hih 😉
    Hyvää Suomen(?) lomaa! Ja toi Ainon pähkinäsommittelu oli kyllä aika nätti kans 😉

    Tykkää

  7. öö, toi sauehove oli kyllä mieleenpainuvin sapuska mitä norjassa näin syötävän, itse en tokikaan lihaa syömättömänä siihen koskenut. Mutta jossain vossissa hiihtokahvilassa oli uskomaton näky, kun cafeterian tarjotinvaunut, siis ne, joihin kootaan käytetyt astiat, tursuili noita puoliksi sorkittuja, halkaistuja päitä. Juo siinä sit kaakaota. Yyh. Vaikka on se tokikin ekologiselta kannalta hyvä, et jos lihaa syödään niin koitetaan keksiä jotain kaikista ruhonosista.

    Tykkää

  8. Ihanan kaunis tuo teidän koti. Ja loppiaisen viettoon kommentoin sen verran, että meillä ainakaan ei ole koskaan loppiaista juhlittu tai vietetty mitenkään erityisesti. Se on vaan se päivä, jolloin otetaan viimeisetkin joulukoristeet pois. 🙂

    Tykkää

  9. Tunnelmallisia illalliskuvia! Mut yöks, ei menis nuo päätkään multa alas 😀 Oon siitä kummallinen kylläkin, että nuorempana ei maistunut punainen liha juuri ollenkaan, kunnes söin itseni ulos broilerista ja tällä hetkellä valitsen aterialle kaikista mieluiten hyvälaatuista punaista lihaa, jos siihen on mahdollisuus. Me juhlitaan ystäväni kanssa tänään uutta vuotta ja kilistellään, kun ei olla nähty moneen viikkoon 😉 Aina löytyy näköjään juhlaan aihetta…
    Hih, tuun moikkaamaan, mikäli näen sun/teidän kulkevan Helsingin kaduilla! 😉
    – Aino

    Tykkää

  10. Hyi hitto, pakko sanoa, että toi lampaan pää on kyllä kuvottavinta, mitä oon lautasella nähnyt. Muuten en oo tippaakaan herkkähipiäinen, syön lihaa jne. Mutta laatta lentäis, jos joku kantais tollaisen nenän eteen.

    Tykkää

  11. Itse en ole laisinkaan tottunut juhlimaan loppiaista. Meijàn perheessà Suomessa se on ollut enemmànkin se pàivà kun siivotaan pouis joulutavarat. Mutta Italiassa poikaystàvàni luona loppiaisaamuna saa joulusukkaan namia! Hieman parempi tapa 😉

    Tykkää

  12. Ihanaa lomaa teille ja tervetuloa tänne lumen keskelle! (etteikö sitä lunta nyt Norjassakin olisi, heh)

    Tykkää

  13. Tuntuu niin tutulta tuo ”lomakohde”…hah, niin se vain meilläkin kaikki lomat tuntuu aina suuntautuvan tuohon eksoottiseen maahan. ; ) Ihana on aina Suomessa käydä, mutta minusta tuntuu välillä että olisi kiva suunnata lomalla jonnekin muualle. Niinkauan kun lapset on pieniä niin täytynee pitää sukulaiset ja tuttavat ”tyytyväisinä” ;D

    Tykkää

  14. Meillä juhlitaan loppiaisena, tosin ei joulun lopetusta vaan mun synttäreitä. Jotenkin mä tykkään loppiaisesta kun viimeistään silloin saa kantaa joulukuusen pihalle ja pakata joulutavarat pois 🙂

    Tykkää

  15. Huh, jos mulle olisi laitettu lautaselle tuollainen lampaanpää, niin olisi voinut kyllä jäädä syömättä. Vaikka lammas muuten hyvää onkin! Eksoottista. 🙂

    Tykkää

  16. Ööh, melko eksoottista 😀 Jotenkin tuntui Japanissa ollessa kun appiukko veteli paikallisia ERIKOISUUKSIA (esim. vuoden mädätettyä sushia…) ja maistoin niitä niin hyvin eksoottisena, mut kyl toi lampaanpää on ihan verrattavissa!

    Tykkää

  17. Hei, mistä sä löydät rahkaa Norjassa? Itse en ole löytänyt, vaikka olen asunut täällä jo yli kolme vuotta. Se Kesam nyt on lähimpänä, mutta sekin on ihan erilaista kuin suomalainen (esim. Valion perus)rahka. Mitä sä käytät kun teet rahkaruokia/-leivonnaisia?

    Tykkää

  18. 22blogikirjoitusta joulukuussa. Eli 22X100e=2200e. Näin paljon siis tienasit pelkästään joulukuun blogiteksteillä. Aika kova kuukausipalkka muutamasta (vanhasta) kuvast ja parista hassusta tekstistä. Jo on markkinat!

    Tykkää

  19. Nyt tulee kysymys aivan asian vierestä, mutta kysäisenpä kuitenkin :o) Eli miten sä lähdit aikoinaan etsimään lukijakuntaa blogillesi? Vierailemalla muissa blogeissako, vai miten? Kyseleepi aloitteleva ja innokas bloggaaja, Sirissa 🙂

    Tykkää

  20. Öh… mitä syötävää tossa päässä edes on? Aivot? 😉 Kauniisti kuvioidut viinilasit. Mukavaa loppiaista! 🙂

    Tykkää

  21. Kiitos noista kuvista! Oen lopettanut herkuttelun paitsi lauantaisin ja kamala katsoa blogeissa ihanien suklaatorttujen yms. kuvia. Meinaan aina revetä lakosta, mutta nuo sinänsä kauniit kuvat selityksineen, saivat minut pysymään aisoissa:) Ei tullut himo:) Mukavaa loppiaista!

    Tykkää

  22. : ) Tosi hauskasti kirjoitettu.
    Norjalaisia jouluherkkuja on tullut maistettua ja lihat olivat maukkaita, vaikka suomalaisena tosin hiukan ihmetytti tuo luiden järsiminen =) Lampaanpäätä ei ole ollut tarjolla ja oisi se ehkä saattanut lautasella jäädä… Imelletty perunalaatikko on ihan parasta suomalaisissa jouluperinteissä ja sitä ei ilmeisesti täällä tunneta? Vaikka saahan sitä tietysti tehdä, jos osaa 🙂
    Tuosta rahkasta kysyisin. Kun sitä en ole kaupasta löytänyt (osannut ostaa). Olen jotenkin ymmärtänyt, että sitä ei täällä tunneta, kuten ei viilejäkään. Eli mikäs olisi sitten lähimpänä rahkaa? Vaiko onko sitä ihan oikeaa rahkaa saatavilla myös Norjassa?

    Tykkää

  23. Rahkaa kannattaa varmaan hakea nimillä Kesam tai kvarg sieltä Norjasta:)
    Lampaanpää kuuluu sitten mun kohdalla listaan nilviäiset joita en myöskään syö….

    Tykkää

  24. Heh, mä olen varmaan ainut joka vois maistaa tota lampaanpäätä. Hauska tapa juhlistaa loppiaista. 🙂

    Tykkää

  25. Muuten hyvän näköistä ruokaa, mutta tuo lampaan pään näkeminenkin otti koville. Miltähän sen uunissa paistetut silmät maistuisivat? Hyvää lomaa!

    Tykkää

  26. Hienoa reissua tännepäin, tervetuloa! Olisipa niin kiva, jos ehkä ensi perjantaina satuttaisiin samoille nurkille 🙂 ?

    Tykkää

  27. Kyllä mä voisin syödä myös tota päätä! Ja jos joskus sais edes nähdä ruotsalaisten hapansilakkaa!

    Tykkää

  28. Huh, lampaanpää jäisi kyllä syömättä! Maistaa voisi kohteliaisuudesta, jos jossain vierailulla tarjottaisiin. Onko Norjassa, jotain muita eksoottisia herkkuja? Mikä on sun suosikki norjalaisista ruuista?

    Tykkää

  29. Hmm, en kai aluksi edes halunut kummemmin lukijakuntaa, sitä on tässä vuosien varrella kerääntynyt… Mm. vauvapalstoilta hehe. Mutta en ole kummemmin yrittänyt mainostaa. Varmaan ihan hyva tapa on kommentoida muiden blogeissa :))

    Tykkää

  30. Okei, kiitos! Se on siis tosiaan se. Kyllä mä siitäkin tykkään, mut harmi kun se ei oo IHAN samanlaista? 😉

    Tykkää

  31. Ahaa, minusta se maistuu enemmänkin smetanan ja rahkan sekoitukselta. Suomalainen rahka on erilaista. Ero on vähän niinkuin tuolla ”ruisleivällä” ja Ruisleivällä 🙂 Mutta kait se paremman puutteessa menee tuokin…

    Tykkää

  32. Unquestionably consider that which you stated. Your favorite reason appeared to be on the internet the simplest factor to keep in mind of. I say to you, I certainly get annoyed even as other people think about concerns that they just do not recognize about. You managed to hit the nail upon the top as neatly as defined out the whole thing with no need side-effects , folks could take a signal. Will likely be again to get more. Thanks

    Tykkää

  33. Thanks a bunch for sharing this with all of us you really know what you’re talking about! Bookmarked. Kindly also visit my web site =). We could have a link exchange arrangement between us!

    Tykkää

  34. Write more, thats all I have to say. Literally, it seems as though you relied on the video to make your point. You obviously know what youre talking about, why waste your intelligence on just posting videos to your weblog when you could be giving us something informative to read?

    Tykkää

  35. I am now not sure the place you are getting your information, but great topic. I must spend a while learning more or figuring out more. Thank you for great info I was looking for this info for my mission.

    Tykkää

  36. Good 1 blog site operator accomplishment webpage put up good sharings in such a weblog usually have fun

    Tykkää

  37. I?d have to examine with you here. Which is not one thing I usually do! I get pleasure from reading a publish that will make people think. Additionally, thanks for permitting me to comment!

    Tykkää

  38. Nice post. I was checking constantly this blog and I am impressed! Extremely useful info particularly the last part 🙂 I care for such information much. I was seeking this certain info for a long time. Thank you and good luck.

    Tykkää

Jätä kommentti