Norjan kielessä on yksi tärkeä sana, jolle suomesta ei löydy vastinetta. Se on kos [kuus], joka on sukua englanninkieliselle sanalle cozy. Kos on kuitenkin substantiivi eikä adjektiivi kuten cozy. Kos on olotila. Mulle esimerkiksi kosia voi olla takkatuli, kahvikuppi ja tuoreet kukat.
Ja tänä talvena me ollaan poltettu takassa aika paljon tulta ihan vain kosin (-ei kylmyyden-) tähden.
Tänään olen muuten laittanut tukan sormikiharoille ja kun näitä hiusvinkkejä aina joskus kysellään, niin laitetaanpa tämäkin tähän. Sormikiharoissa (sanokaa ihmeessä jos tällä on joku oikeakin nimi) kuivat hiusosiot pyöritellään kostein sormin kevyesti rullalle ja kiinnitetään löyhästi pinneillä. Laitoin kiehkurat muhimaan pipon alle meidän lähtiessä aamulla pulkkailemaan, just hyvä vaikutusaika kiharoille! 🙂
Ja nyt kun eteisessä ollaan, niin mainittakoon, että maalasin vielä oksan valkoiseksi. Vähentää niitä metsä-viboja ja sopii paremmin meidän eteiseen, jossa ei niinkään tummaa puuta ole. Ja jos oikein rohkea oisin, voisin maalata sen pinkiksi. Tai turkoosiksi 😉
^Sormikaharat valmiit pulkkailun jälkeen! 😀
Ainiin ja jos joku muukin ihastui Jackpotin tumman harmaaseen keeppiin^ niin Putiikki Rannalla tarjoaa mielellään mun lisäksi yhdelle teistä tällaisen kotiin toimitettuna! 🙂 Tää on hyvä lämmike hartioille sisällä ja talvella takin alla, keväällä puen varmasti myös nahkatakin päälle.
Laittakaapa siis kommenttiinne maininta jos haluatte olla mukana yhden keepin arvonnassa!
Talvisen kaunista viikonloppua ❤
Postaus sisältää ilmaiseksi saadun keepin ja pipon! 🙂 Ja muuten Odd ollyn velourmekon myös, vaikka se vanha jo onkin.





Oo, ihanan lämpimän näköinen! Haluan tuon, osallistun siis arvontaan! 🙂
TykkääTykkää
Haluan tuon olkapäidenlämmityshässäkän!:)
TykkääTykkää
On nätti, ja kiitos olen – mukana lotteryssa.
maarit
TykkääTykkää
Voi, ihastelinkin tuota keeppiä ja nyt se olisi vielä tarjolla arvonnassa. Tottakai tällaiseen täytyy osallistua, pääsisi keeppi lämmittämään kylminä talvi-iltoina kun ei pääse poikaystävän kainaloon.. 🙂
TykkääTykkää
Ihana, toivottavasti arpaonni suosisi.
TykkääTykkää
Tuo keeppi näyttää ihanalta ja lämpimältä, mielellään sen laittaisi päälle. Koitan onneani. 🙂
TykkääTykkää
täällä sun blogissa on aina ihana käydä, niin omanlaisensa tunnelma! ja mukana! 🙂
TykkääTykkää
Aivan ihana! Olen niiiiin mukana!
TykkääTykkää
Oijjoij, kuinka kivan näköinen keeppi ja pipo! Olen ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂 Kelpaisi tämänkin mamman mennä taas kaupungilla.
TykkääTykkää
Kiva keppi, osallitunpa arvontaan. Mukavaa viikonloppua!
TykkääTykkää
Ennen kun luin tekstejä, mietin jo että mistähän tollasen sais (kun ei omat taidot riitä neulomiseen), joten haluan ehdottomasti mukaan arvontaan! 🙂 Niin ja upeet nuo sun kiharat, nyt taidankin tietää, miten laitan mun hiukset huomenna 😉
TykkääTykkää
Voih, tuo on niin ihanan näköinen – ja erittäin tarpeellinen – joten on pakko kokeilla onnea… mukana ollaan siis 🙂
TykkääTykkää
Mukana ollaan!! Aivan ihania!! 🙂 Mukavaa viikonloppua!!
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana! Ihanan lämpöisen näköinen keeppi, ottaisin omakseni hyvin mielelläni 🙂
Sun blogi on ihana päivänpirisys, melkein joka päivä käyn kurkkamassa.
TykkääTykkää
Voi ei miten ihana 🙂 Mukana siis arvonnassa.
TykkääTykkää
Ottaisin mielelläni tuon ihanan keepin itselleni!
TykkääTykkää
Mukaan halutaan myös!!
TykkääTykkää
Mainiot sormikiharat, itsellä hiusten kasvattaminen käynnissä!
Mukavaa alkanutta vuotta!
TykkääTykkää
Oi sormikiharat! Olin jo unohtanut miten kivan näköiset hiukset niillä saa 🙂 Ja tosi ihana tuo keeppi, oikein mielelläni sellaisen omistaisin.
TykkääTykkää
Niin lämpöisen näköinen keeppi! Lämmittäisi kyllä kivasti täällä väljien hirsiseinien sisällä ja keväällä pitäisi maitobaarin lämpöisenä ulkoillessakin 🙂
TykkääTykkää
Hei, Taisin olla neljässadasviideskymmeneskolmas, joka tahtoisi nähdä itsensä voittajana tässä arvonnassa!!!
Terveisin SaikkuS
TykkääTykkää
Suloinen ❤ mukana arpajaisissa…
TykkääTykkää
Hieno, lämpimän kotoisen näköinen vaate, olen mukana arpajaisissa
TykkääTykkää
Hei, ajattelin ensin, että tuollaisen keepin voisin neuloakin, mutta miellelläni osallistun myös arpajaisiin, jos vaikka keepin sijasta tekisi sitten jotain muuta :-).
TykkääTykkää
Tuo olisi juuri se mitä fysioterapeutin mukaan tarvitsisin raskauden aikana täysin jumiin saaneille hartioilleni ja vielä hyvän näköinenkin eli mukana ollaan.
TykkääTykkää
Kauniit kiharat, pitäisi itsekin joskus koitaa noita keveitä sormikiharoita! Ja ihanan keepin arvonnassa mukana!
TykkääTykkää
Voi keeppi rakkani, tule lämmittämään. Flunssa kiusaa meidän perhettä oikein kunnolla 😦
Kiitos ihanasta blogista. Jäin koukkuun ekan lapseni äitiyslomalla v. 2008 ja sillä tiellä ollaan vieläkin.
TykkääTykkää
Heipparallaa sinne Norjaan…
Tietenkin haluan olla mukana arvonnassa myös, vaikkei se koskaan suosikaan. Mutta tämä on hauskaa ja jännittävää.:)
Blogisi on yksi suosikeistani varsinkin ihanan pukeutumis- ja hiuspostausten vuoksi. Voisit oikeasti tehdä vaikka mallikeikkoja, vai mahdatkos tehdä jo?
Kiitos blogistasi ja terveissii täält Turun suunnalt!!!!
Kirsi:)
TykkääTykkää
mukana!!
TykkääTykkää
Ei oo todellista, että tuon omistajaksi voisi päästä noin vain!! Nyt mulle arpaonnee enemmän kuin muille! 🙂
TykkääTykkää
Moikka! Mukana ollaan, toivottavasti onnetar suosii!! Mukavaa viikonloppua!
TykkääTykkää
Minäkin toivon voittavani keepin 🙂 On niin muhkean oloinen, että!
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana. Kiva asukokonaisuus.
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Kiva sana tuo kos. Kun näin otsikon, ajattelin, että olet lähdössä etelään 🙂
TykkääTykkää
Juuri ihastelinkin tuota, joten tottakai mukana arvonnassa:)
TykkääTykkää
Ilman muuta mukana arvonnassa, katselin sitä jo itsekin kaupassa. Kivat kiharat suht pienellä vaivalla!
TykkääTykkää
Mukana!! voi että olisi niin ihanaa voittaa tuo lämpimän näköinen keeppi.Kiitos sormikiharavinkistä pitää kokeilla heti huomenna:)
TykkääTykkää
Oi kun ihana idea eteisen oksanaulakko! Luonnonmateriaalit on sisustuksessa ihan must 🙂 Toivottavasti arpaonni suosii, mukana ollaan. Ihanaa kevättä!
TykkääTykkää
Haluan ehdottomasti olla mukana kauniin keepin arvossa! Haluu 🙂
p.s. Kiitos mahtavasta blogista!
TykkääTykkää
Ihanilta näyttävät, osallistuisin mielelläni arvontaan!
TykkääTykkää
Nyt on oikea hetki tunnustaa, että mulla on hassu tapa: kopioin netistä koneelle ”Vaate-kansioon” (ja aika usein sun blogista) Täydellisiä asukokonaisuuksia, tarkoituksena kuvien avulla joskus etsiä kaupasta samantyylisiä itselleni. Olin kopioinut just kyseisen postauksen kuvan kansiooni, kun luin lopusta, että osan kuvan vaatteista voisi saada itselleen..! Nyt ei voi muuta kuin heittäytyä kohtalon armoille 🙂
TykkääTykkää
Täällä pohjoisessa olis kyllä TOSI TARVE! tuollaiselle keepille,
meillä jo pitkään ollu paukkupakkaset.
TykkääTykkää
Ihana! Täälläkin tarvetta!
Hieno eteinenkin, btw 🙂
TykkääTykkää
Ehdottomasti yksi keeppi tännekin lämmittämään! 🙂 Tarpeeseen tulisi, joten arvonnassa mukana!
Teidän eteinen on muuten aivan ihana, oksa on kiva valkoisena, mutta osaan kyllä kuvitella sen myös mainitsemasi turkoosin värisenä, turkoosi kun sopisi tuohon tapettien väriin niin hyvin!
TykkääTykkää
Ihana keeppi ja ihana pipo! Jos toisen sais niin toisen raaskis ehkä ostaa 🙂
TykkääTykkää
täytyy ehdottomasti osallistua. lämmittäisipä mukavasti hartioita kun kirjoitan gradua.. eikä haittaisi varmaan lenkillä koiran kanssakaan näissä pakkasissa… 😉
TykkääTykkää
ihana kampaus =) ja myös ihana keeppi!!! mukana siis peukut ja varpaat pystyssä…
TykkääTykkää
Ihana idea tuo eteisen oksa. Ja valkoisena tykkään vielä enemmän kuin puunvärisenä. Sormikiharat on mulle ihan ykkösniksi kun pitää saada hiuksia ojennukseen. Kunpa onni suosisi minua, keeppi ja pipo just mun tyyliä! 🙂
TykkääTykkää
Ihana palmikkokeeppi, mukana arvonnassa siis! Ja sormikiharat toimii 🙂
TykkääTykkää
Haluan, haluan! Ihana lämmike, ihanat kiharat. Sormikiharoita on kyllä harrastettu täälläkin, mutta pyyhekuivaan tukkaan, jolloin niistä tulee ainakin mulle ihan liian säkkärät. Täytyy ensi kerralla kiharafiiliksessä kokeilla neuvomallasi tavalla kuiviin hiuksiin kostein sormin =)
Arvonnassa siis mukana!
TykkääTykkää