KOS

Norjan kielessä on yksi tärkeä sana, jolle suomesta ei löydy vastinetta. Se on kos [kuus], joka on sukua englanninkieliselle sanalle cozy. Kos on kuitenkin substantiivi eikä adjektiivi kuten cozy. Kos on olotila. Mulle esimerkiksi kosia voi olla takkatuli, kahvikuppi ja tuoreet kukat.

Ja tänä talvena me ollaan poltettu takassa aika paljon tulta ihan vain kosin (-ei kylmyyden-) tähden.

Tänään olen muuten laittanut tukan sormikiharoille ja kun näitä hiusvinkkejä aina joskus kysellään, niin laitetaanpa tämäkin tähän. Sormikiharoissa (sanokaa ihmeessä jos tällä on joku oikeakin nimi) kuivat hiusosiot pyöritellään kostein sormin kevyesti rullalle ja kiinnitetään löyhästi pinneillä. Laitoin kiehkurat muhimaan pipon alle meidän lähtiessä aamulla pulkkailemaan, just hyvä vaikutusaika kiharoille! 🙂

Ja nyt kun eteisessä ollaan, niin mainittakoon, että maalasin vielä oksan valkoiseksi. Vähentää niitä metsä-viboja ja sopii paremmin meidän eteiseen, jossa ei niinkään tummaa puuta ole. Ja jos oikein rohkea oisin, voisin maalata sen pinkiksi. Tai turkoosiksi 😉

^Sormikaharat valmiit pulkkailun jälkeen! 😀

Ainiin ja jos joku muukin ihastui Jackpotin tumman harmaaseen keeppiin^ niin Putiikki Rannalla tarjoaa mielellään mun lisäksi yhdelle teistä tällaisen kotiin toimitettuna! 🙂 Tää on hyvä lämmike hartioille sisällä ja talvella takin alla, keväällä puen varmasti myös nahkatakin päälle.

Laittakaapa siis kommenttiinne maininta jos haluatte olla mukana yhden keepin arvonnassa!

Talvisen kaunista viikonloppua ❤

Postaus sisältää ilmaiseksi saadun keepin ja pipon! 🙂 Ja muuten Odd ollyn velourmekon myös, vaikka se vanha jo onkin.

1 712 vastausta artikkeliin “KOS

  1. KOS…tunnelma? Fiilis? Joka tapauksessa ihanaa kos:ia sulle näin viikonloppuna!
    Ja arvonnassa ehdottomasti mukana, keeppi sopisi oikein kivasti tälle mammalle. 🙂

    Tykkää

  2. Voi, kumpa onni suosisi.. muun perheen suunnatessa kaukomaille lomilleen, itse käriytyisin mieluusti näihin ihauuksiin koto suomen pakkasilla lasten kanssa lumessa peuhatessa. Ei ehkä turkoosia merta, mutta silti ei vaihtanutta. ❤ olisi siis täydellinen lohdutuspalkinto.<3 kiitos ihanasta blogista, sen avulla jaksan usein aamuisin tsempata! 🙂

    Tykkää

  3. Haluan keepin!! 🙂 Itse en ainakaan keksi järkevämpää nimitystä sormikiharoille, tuttua se on täälläkin 🙂
    Kos dere! ❤

    Tykkää

  4. Mukana arvonnassa.Täälläkin on tänä talvena ollut yllättävän kylmä…monena yönä pakkastakin.
    Kaunista on taas kuvissa ja voi kun olisikin takka.

    Tykkää

  5. Heippa. Kohta parisen vuotta olen seurannut ihanaa blogiasi täältä aavikon laidalta, ihanan aurinkoisen tuulahduksen tuo kotoisesta pohjolasta! 🙂 Kiitos siitä! itsekin olen kahden pienen Kultasilmän äiti. Ja uskomatonta mutta totta aavikollakin voi tarvia lämmintä hartioille, tänä aamuna poikkeuksellisesti mittari näytti, hyrrr, niin kylmää +10 ja täällä se tuntuu to-del-la kylmältä. Aurinkoista kevättä toivotellen sinne!

    Tykkää

  6. Heips,
    Toi keeppi olis ihana pian kolmannen pojan saavalle aidille – toimisi loistavasti imetys T-paidan paalla!
    terv. Tiina

    Tykkää

  7. Mukana arvonassa! Keeppi tulis niin tarpeeseen näillä pakkasilla ja kevään tulevina kylminä iltoina 🙂

    Tykkää

  8. keeppiarvonnassa mukana, vaikka sitä ei täällä kaliforniassa juuri tarvita. 🙂 kauniit nuo sormikiharat!

    Tykkää

  9. Harmaa keeppi on kuin tehty lämmittämään hartioitani vetoisassa kylmässä pankkisalissa, jossa päivät tulee istuttua.
    Mainittakoon tässä samassa yhteydessä, että olen aivan jäänyt koukkuun sivuihisi eli tavallaan sinuun ja elämäänne. Kirjoitat niin kivasti ja positiivisesti, että se tarttuu. Varma tee se itse pirityskeino, kun itseä ottaa pattiin oman kodin kaaos ja kiukuttelevat varhaisteini, on klikata sinun päivän tapahtumat esiin ja jo vain, johan helpotti:)

    Tykkää

  10. tulisi just keeppi tarpeeseen: Nyt ne pakkaset sit alkoivat eli meilläkin -24.
    Oksa on vielä parempi maalattuna! Ja tuo ilmeisesti samaan sarjaan keepin kanssa kuuluva pipo on tosi suloinen;)
    Kivat kiharat, täytyy itsekin kokeilla.
    Mukavaa sunnuntaita!

    Tykkää

  11. Keepin arvontaan mukaan tulen minäkin, olet kyllä hyvä tekemään kaunista kotiin pienellä vaivalla, ihailen ja aion käyttää tuota oksaa, minä maalaan myös sen ehkä tammem tummaksi. Metsään siis oksan hakuun.

    Tykkää

  12. Miten ihana keeppi! Ilman muuta arvonnassa mukana. Työskentelen vetoisessa avokonttorissa ja tuo niin lämmittäis hartioita 🙂 Peukut ja varpaat siis pystyyn.
    Tuo norjalaiset ”koossaus” on hienoa. Itse työskentelin aikoinaan norjassa ja suomalaisena tuohon piti oikein opetella. Eräs pohjois-norjalainen kertoi että sana kos juontuisi sanasta kose ( nauttia ) tai koselig ( kiva )…
    Kauri

    Tykkää

  13. Pakkasta on Laitilassakin näin 29.1. kello 8.20 -12 astetta, osallistun keepin arvontaan.

    Tykkää

  14. Aivan ihku keeppi ja sopivan lurttana pipo! Mukana siis arvonnassa. Itse yritin tuollaista keeppiä tehdä, mutta taisi päätyä lasten leikkeihin, hih!

    Tykkää

  15. Oi mikä sana toi Kos, ja ennen kaikkea mikä olotila.
    Päivityksesi antoi minullekin hetkeksi tuon ihanan
    hyvänolon tunteen, ja aion nauttia siitä muutaman tunnin
    kunnes työt kutsuvat. Ihana keeppi ja pipo olisivat ihana
    lämmike nyt, kun olemme tänne Länsirannikollekin saaneet
    kunnon pakkasia. Pori lähettää terveisiä ! :>

    Tykkää

  16. Olipas hauska idea tuo puunoksanaulakko! Ja ainakin kuvien perusteella toimii kyllä valkoisena entistä paremmin. Harmi vaan että täällä Hollannissa ei oksia saa enää luonnosta keräillä vaan joutuu lähtemään kauppaan, jos tuollaisen haluaa omaankin kotiinsa.
    Keeppi näyttää ihanan lämpimältä. Siispä arvonnassa mukana! 🙂

    Tykkää

  17. Nyt täytyy sanoa, että onpa ihana keeppi ja pipo myös. Ilman muuta arvonnassa mukana. Täällä on ainakin tänään niin kylmä, että tarvetta noille ihanuuksille olisi.

    Tykkää

  18. Mukana jos vain vielä ehtii. Kun vain olisi taitoa kutoa itse tuollaisia niin kaapista löytyisi jo vaikka mitä. Mutta kun oon niin hidas ja tumpelo 🙂 Mukavaa sunnuntaita teille!

    Tykkää

  19. Kiva, kun laitat noita kiharavinkkejä. Itse teen aina superlon-rullilla ja annan vaikuttaa pitkään. Vois joskus kokeilla muutakin.
    Tää on ihana blogi, oon seurannut jo pitkään. Toi keeppi ihana, voi kun sen voittaisin
    *fingers crossed*

    Tykkää

  20. Mukana arvonnassa! Ja kiitoksia tuosta sormikiharavinkistä. Äiti teki niitä minulle joskus lapsena, mutta olen unohtanut koko jutun. Täytyypä kokeilla joku päivä!

    Tykkää

  21. Lisälämmike ei koskaan ole pahitteeksi tälläiselle vilukissalle, ja se että lämmike on vielä noin pehmeän kaunis on suurta plussaa:)

    Tykkää

  22. Voi tuollainen keeppi olisi aivan mahtava töihin jossa joudun istumaan ikkunan vieressä koko päivän. Ikkunan ja tuuletuslaitteen, joista hohkaa niin jäätävänkylmää ilmaa että olen ihan kohmeessa. Siksipä mukana arvonnassa 🙂

    Tykkää

  23. Kunpa arpaonni olisi kerrankin puolella. Ollaan juuri muutettu ja uusi koti on kylmempi kun entinen, joten tuollaiselle lämmikkeelle olisi todellakin tarvetta!

    Tykkää

  24. Kiitos hiusvinkistä! Tänään taidan kieputella itselleni tuollaiset ennen vieraiden tuloa. Luvassa synttärikahvit, runebergin kakku on jo uunissa… 🙂
    Samalla osallistun tuon ihanuuden arvontaa!
    Aurinkoista sunnuntaita sinne! Täällä ihana pakkassää ja aurinko tuo valoa.

    Tykkää

  25. Ihana ❤ keeppi! Jos ei onni potkaise niin täytyy ehkä siirtyä shoppaamaan =) Mutta lykkyä mulle! =)

    Tykkää

  26. Hei! Olen kolmisen vuotta ollut blogisi lukija -hiljaa täällä taustalla… 😉
    Koskaan en ole kommentoinut tai arvontoihin osallistunut. Nyt kuitenkin päätin kokeilla onneani (monen sadan muun joukossa.) Tein juuri eilen kenkä tilauksen Putiikki Rannalla liikkeestä, ja harmi etten huomannut silloin tuota ihanaa keeppiä!
    En tiedä sopisiko edes tällaiselle ylipainoisella keski-ikäiselle, mutta ikärajaahan ei kai keepissä ole, -vaikka koko rajoitusta olisikin… 😉
    Ihanaa talvi-sunnuntaita sinulle ja perheellesi!

    Tykkää

  27. Hei!
    Kirjoitin Huutonetissä myynnissä olevia vaatteita koskevaan tekstiisi kommentin, mutta sitten tajusin että et varmaan kommenttia vanhasta tekstistä huomaa, joten laitan vielä tänne josko ehtisit vastata:
    Vinkkaisitko minulle mistä tuo paitojen taustalla hämärästi näkyvä tapetti on hankittu? Onko sinulla jossain tarkempia kuvia tapetista? Tapetti vaikuttaa JUURI sellaiselta mitä etsin makuuhuoneeseemme 🙂
    Terveisiä lumisesta Kuopiosta!
    Ulla

    Tykkää

  28. Ehdottomasti haluan mukaan arvontaan. Blogisi on vaan niin ihana, ja asuistasi saa hyviä vinkkejä itselle. Kiitos!

    Tykkää

  29. Ihana keeppi! Arvonnassa siis mukana 🙂
    Olen seurannut blogiasi n. vuoden verran, ja jotenkin sun jutut on mua lähellä. Olen liikunta-alalla, ja erityisesti jumppajuttusi kiinnostavat. Toki muutkin jutut:) Se rentoutusjuttu oli ihana, ja musiikkivinkit myös! Ihanaa on myös se, että kirjoittelet tavallisesta arjesta kahden pienen lapsen äitinä. Itsekin olen äiti, joten on helppo samaistua!
    Pidä yllä kaunis, harmooninen, positiivinen ja energinen blogityylisi!
    Anniina

    Tykkää

  30. Ihana! Ihailen aina neulomisohjeitasi kun mulla ei puikot käsissä pysy. Sulla oli aikoinaan jossain niistä ekoista blogeista se upea tuubihuivi jota edelleen himoitsen 🙂
    Mukana 🙂

    Tykkää

  31. Yli 20 astetta pakkasta luvassa niin kauaksi aikaa kun ennustukset näkyy… Ens viikko ja ylikii… Mukana arvonnassa siis! Lämpöä ja kesää odotellen! 😀

    Tykkää

  32. Ihana keeppi, juuri tuollaisen haluaisin. Täällä meilläpäin ihan hirveät pakkaset, lisälämmike olisi tarpeen!
    T. Vilukissa

    Tykkää

Jätä kommentti E Peruuta vastaus