KOS

Norjan kielessä on yksi tärkeä sana, jolle suomesta ei löydy vastinetta. Se on kos [kuus], joka on sukua englanninkieliselle sanalle cozy. Kos on kuitenkin substantiivi eikä adjektiivi kuten cozy. Kos on olotila. Mulle esimerkiksi kosia voi olla takkatuli, kahvikuppi ja tuoreet kukat.

Ja tänä talvena me ollaan poltettu takassa aika paljon tulta ihan vain kosin (-ei kylmyyden-) tähden.

Tänään olen muuten laittanut tukan sormikiharoille ja kun näitä hiusvinkkejä aina joskus kysellään, niin laitetaanpa tämäkin tähän. Sormikiharoissa (sanokaa ihmeessä jos tällä on joku oikeakin nimi) kuivat hiusosiot pyöritellään kostein sormin kevyesti rullalle ja kiinnitetään löyhästi pinneillä. Laitoin kiehkurat muhimaan pipon alle meidän lähtiessä aamulla pulkkailemaan, just hyvä vaikutusaika kiharoille! 🙂

Ja nyt kun eteisessä ollaan, niin mainittakoon, että maalasin vielä oksan valkoiseksi. Vähentää niitä metsä-viboja ja sopii paremmin meidän eteiseen, jossa ei niinkään tummaa puuta ole. Ja jos oikein rohkea oisin, voisin maalata sen pinkiksi. Tai turkoosiksi 😉

^Sormikaharat valmiit pulkkailun jälkeen! 😀

Ainiin ja jos joku muukin ihastui Jackpotin tumman harmaaseen keeppiin^ niin Putiikki Rannalla tarjoaa mielellään mun lisäksi yhdelle teistä tällaisen kotiin toimitettuna! 🙂 Tää on hyvä lämmike hartioille sisällä ja talvella takin alla, keväällä puen varmasti myös nahkatakin päälle.

Laittakaapa siis kommenttiinne maininta jos haluatte olla mukana yhden keepin arvonnassa!

Talvisen kaunista viikonloppua ❤

Postaus sisältää ilmaiseksi saadun keepin ja pipon! 🙂 Ja muuten Odd ollyn velourmekon myös, vaikka se vanha jo onkin.

1 712 vastausta artikkeliin “KOS

  1. Katsoin jo aiemmista kuvista, että mieletön keeppi, onkohan oma tekemä. Ei onnekseni ollut ja vielä tällainen mahdollisuus. Osaa on otettava! 🙂

    Tykkää

  2. Olen tuollaisia keeppejä pitkään ihaillut. Nyt näyttäisi tulleen täydellinen yksilö vastaan erittäin mieluisassa värissä. Onnellinen oisin jos sellaisen saisin 🙂

    Tykkää

  3. Voi miten ihanaa olisi voittaa tuollainen keeppi… Vaikka teen itse paljon käsitöitä, ei kaikkea ehdi itse tekemään 😉

    Tykkää

  4. Tuo harmaa keeppi on aivan ihana. Suosituksestasi olen muuten nyt tammikuussa vieraillut ensimmäistä kertaa tuossa Putiikissa Hgissä, ja sieltä jäi (vaikken niin suunnitellutkaan) muutama mukava ja lämmin alelöytö mukaan.
    Kiitos inspiraatiostasi!

    Tykkää

  5. Hyvää sunnuntaita täältä itäisestä naapurista – eli Ruotsista! 🙂 Olen aivan uusi blogisi innokas lueskelija, löysin tämän ihanan blogisi noin viikko sitten – kuten myös koko Indiedays sivuston! Olen aivan mykistynyt! ^^ Ja mikä ihaninta, on mahtavaa lukea toisenkin ulkosuomailaisen, alle 30-vuotiaan naisen blogia, jossa kaikki kuvat ja kirjoitukset ovat kauniita ja lumoavia. Täällä nautiskelen itsekin kuuman kaakaon ja vaniljapullien kanssa ihanasta pakkaspäivästä – ja minulle tämä on MYSiä. Sinun kos – minun mys. ^^ Tämä on eka kerta, kun uskallan kommentoida kenenkään blogiin yhtään mitään, mutta koska kiinnitin h-e-t-i huomioni sinun ihanaan keeppiin, ajattelin kehua sitä… Mutta että vielä arvontaankin pääsen tällä osallistumaan, niin uskaltauduin jättämään merkinnän siis itsestäni sinulle! 🙂 Jätte mysig söndag för dig å din härlig familj! Önskar Maija från Sthlm ❤

    Tykkää

  6. Mukana ollaan, oispa ihana voittaa joskus jotain( muutakun ruuvimeisseleitä jota mulle tippuu aina arvonnoista;)

    Tykkää

  7. Taas niiiin ihanan ja tyylikkään näköinen pulkkailija löytyy sieltä! Tommoisen keepin kun saisi itseänsä lämmittämään täällä Suomen pakkasissa, niin olisi ihanaa! Ja töissäkin olisin oikein edustavan näköinen.

    Tykkää

  8. Moi!
    Kiitos taas ihanista tunnelmakuvista.
    Ihana keeppi. Tykkäisin! Se on nätti ja lisäksi olen vilukissa. Olen siis mukana arvonnassa. =)

    Tykkää

  9. Ihania kuvia taasen! Ja tuo keeppi näyttää tosi lämpimältä, arvonnassa mukana! 🙂
    -Jossukka-

    Tykkää

  10. Aurinkoista (ja kylmää) sunnuntaita toivotellen osallistun toki ihanan lämpimännäköisen keepin arvontaan.

    Tykkää

  11. Ihanan lämpimän ja tyylikkään näköinen keeppi. Osallistun ehdotomasti tuollaisen ihanuuden arvontaan 🙂 Terkkuja Norjaan!

    Tykkää

  12. Mukana arvonnassa! Keeppi on lämpösen näkönen, varmaan kiva takin alla hartioita ja kaulaa lämmittämässä 🙂

    Tykkää

  13. Hei ja olen ilman muuta mukana arvonnassa jälleen. Tänään olisi ollutkin käyttöä keepille kun pakkasta oli 24,8 astetta täällä Pohjois-Suomessa..

    Tykkää

  14. Raikasta talvipäivää sinne Norjaan. Täällä on takka tuomassa lämpöä ja tunnelmaa, mutta villaneuleet olis myös tervetulleita tänne pakkasen keskelle.

    Tykkää

  15. Tottakai pitää päästä mukaan arvontaan, on nimittäin niin kivan näkoinen keeppi 🙂
    Kiitos mahtavasta blogista, sitä on ihana lukea ja katsella ❤

    Tykkää

  16. 921. osallistuja ilmoittautuu mukaan. Hurja määrä meitä täällä on, jotka ihailee sun tyyliäs ja lukee blogiasi saadakseen piristystä päiväänsä.
    – Elma –

    Tykkää

  17. Mukana ollaan! Kiitos ihanasta blogista myös, lueskelen tätä säännöllisen epäsäännöllisesti ja tulen siitä hyvälle mielelle;)

    Tykkää

  18. Mukana arvonassa!Kiitos aivan ihanasta blogista!Löysin sun vanhasta blogista mieletömän upea neulen ja nyt innossa kudon sitä:)Mukavaa sunnuntaita!

    Tykkää

  19. Sulla on niin hieno tyyli! 🙂 Kiitos huippuhyvästä blogista! Kaikenlaisten neulekappaleiden suurkuluttajana olen mielelläni arvonnassa mukana 🙂

    Tykkää

  20. Voiku se oiskin ihana sekä ulkona, että kotosalla. Ja mulla ois jotain samaa mitä sulla on, koska tykkään sun ”tyylistä”. 🙂 Sunnuntaihaleja sulle & perheelle!
    Halit, Mirva

    Tykkää

  21. Tuommonen keeppi oliskin ihana, kun taas kerran on imetystaipale alkamassa; lämmittää ja suojaa ❤ Ja kauniin sävyinen!
    Vaikka kutimet pysyy omassakin kädessä, mutta ne kädet on sidottu muutamaan pieneen lapseen juuri nyt 😀
    Kiitos muuten, että jaksat kuvailla ja kirjoitella tänne, on aina virkistävää käydä!
    -Susanna

    Tykkää

  22. Oih, katsoin heti postauksen alkukuvista, että onpa kaunis keeppi. Ja mikä parasta, ilmoitit loppuun, että se on arvonnassa. Osallistun siis.

    Tykkää

  23. Osallitun keepin arvontaan, seuraan blogiasi noin vuoden verran olen ihan säännöllisesti tätä seuraillut. Kun ei oo rahaa ostaa naistenlehtiä, seuraan mm. tätäblogia niiden sijasta.

    Tykkää

  24. Täällä Tanskassa ”kos” on yhtä kuin ”hygge”, niin ja keepistä olisin minäkin kiinnostunut 🙂

    Tykkää

  25. Eikös koselig tarkoita viihtyisää? Minulla ei ole koskaan ollut keeppiä ja sanakin on aivan uusi minulle. Jospa arpa suosisi minua 🙂

    Tykkää

  26. Keeppi on lämpöisen näköisen,osallistun arvontaan.Mutta-kuparinen kahvipannu se on jotain!Niin kaunis,muodokas,puhutteleva ja tunnelmallinen.Melkein aistin tuoksuvan nokikahvin aromin,jossakin veden äärellä kalastus-tai marjamatkan lomassa.

    Tykkää

  27. Ciao!Kliseistä kyllä,mutta mulle kosista tulee heti mieleen rakas Kreikka ja saaret.Mutta niin on monta mieltä kuin tekijääkin.Pakkasta pukkaa Suomessa ja pahasti,keeppi ei olisi liikaa.Cosya sunnuntaita!

    Tykkää

  28. Totta tuo, että suomen kielestä puuttuu sana myysaukselle, jota ruotsista lainattuna tulee viljeltyä usein. Mukavuus-sana etuliitteenä on jotenkin kankea.
    Ja oih, tuo keeppi on aivan ihana! Tahtoisi kovasti hän.

    Tykkää

  29. Ihastuttava keeppi.. olen niin kauhea vilukissa, joten tuollaiseen olisi ihana kääriytyä takkatulen ääressä kera kuppi kuumaa, se vasta olisi KOS 😀

    Tykkää

  30. Hei, hyvästä tunnelmasta nautiskellen katselin blobisi kuvia ja osallistun mielihyvin keepin arvontaan. Vaikka ulkona on kylmä nautin myös kauniista talvimaisemasta.

    Tykkää

  31. Ihanan lämmin keeppi olisi niin tervetullut lämmittämään oloa vanhassa talossa ja kylmässä toimistossa 🙂

    Tykkää

  32. Tuollainen keeppi olis kyllä aivan ihana lämmittämään pakkasen puremia hartioita, vilukissa kun olen 🙂 Lämpimiä ja mukavia talvipäiviä Norjaan 🙂

    Tykkää

  33. Ihqu keeppi! Putiikki Rannalla on ihana kauppa. Tamperelaisena on tietysti kiva kun voi käydä hypistelemässä ihania vaatteita ihan livenä, mutta silti yritetään josko arvonnassa tärppäis 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti helena Peruuta vastaus