KOS

Norjan kielessä on yksi tärkeä sana, jolle suomesta ei löydy vastinetta. Se on kos [kuus], joka on sukua englanninkieliselle sanalle cozy. Kos on kuitenkin substantiivi eikä adjektiivi kuten cozy. Kos on olotila. Mulle esimerkiksi kosia voi olla takkatuli, kahvikuppi ja tuoreet kukat.

Ja tänä talvena me ollaan poltettu takassa aika paljon tulta ihan vain kosin (-ei kylmyyden-) tähden.

Tänään olen muuten laittanut tukan sormikiharoille ja kun näitä hiusvinkkejä aina joskus kysellään, niin laitetaanpa tämäkin tähän. Sormikiharoissa (sanokaa ihmeessä jos tällä on joku oikeakin nimi) kuivat hiusosiot pyöritellään kostein sormin kevyesti rullalle ja kiinnitetään löyhästi pinneillä. Laitoin kiehkurat muhimaan pipon alle meidän lähtiessä aamulla pulkkailemaan, just hyvä vaikutusaika kiharoille! 🙂

Ja nyt kun eteisessä ollaan, niin mainittakoon, että maalasin vielä oksan valkoiseksi. Vähentää niitä metsä-viboja ja sopii paremmin meidän eteiseen, jossa ei niinkään tummaa puuta ole. Ja jos oikein rohkea oisin, voisin maalata sen pinkiksi. Tai turkoosiksi 😉

^Sormikaharat valmiit pulkkailun jälkeen! 😀

Ainiin ja jos joku muukin ihastui Jackpotin tumman harmaaseen keeppiin^ niin Putiikki Rannalla tarjoaa mielellään mun lisäksi yhdelle teistä tällaisen kotiin toimitettuna! 🙂 Tää on hyvä lämmike hartioille sisällä ja talvella takin alla, keväällä puen varmasti myös nahkatakin päälle.

Laittakaapa siis kommenttiinne maininta jos haluatte olla mukana yhden keepin arvonnassa!

Talvisen kaunista viikonloppua ❤

Postaus sisältää ilmaiseksi saadun keepin ja pipon! 🙂 Ja muuten Odd ollyn velourmekon myös, vaikka se vanha jo onkin.

1 712 vastausta artikkeliin “KOS

  1. Ihana väri! Kokeilen onneani, vaikken pipotyyppiä olekaan 😉 sillä toi keeppi on aivan ihana 😉

    Tykkää

  2. Pipo ja keeppi näyttävät ihanan lämpimiltä!
    Niille löytyisi käyttöä juuri tällaisenä aurinkoisena, mutta kirpeänä talvipäivänä!
    Olen mielelläni mukana arvonnassa!
    Ihanaa alkavaa viikkoa!
    Blogiasi on todella mukava seurata!

    Tykkää

  3. Oi, keeppi löytäisi todella hyvän kodin mun luota! Ihania pakkaspäiviä sulle inspiroiva Kalastajan vaimo täältä -10 asteesta Helsingistä!

    Tykkää

  4. Ihana keeppi. Näyttää lämpöiseltä. Oliskin kivaa vaihtelua omaan huivivalikoimaan. Ehkä täytyy varmuuden vuoksi googlailla vaikka ohjetta tuollaiseen jos joutuu itse tekemään. Blogisi on suloisen ihana. Kiitos!

    Tykkää

  5. Nyt tähän elämään tarvitaan kaikki mikä piristää ja lämmittää. Hartiat kipeinä odotan jännityksen vallassa lääkäriltä tietoa mitä hittoa tehdään rintaani pesän tehneen kasvaimen kanssa. Kävin miten kävi rintanikin kaipaa nyt ylimääräistä pehmeyttä ja lämpöä vaikka keepin voimin eli mukana arvonnassa ollaan.
    Eikä ole tarkoitus ahdistaa ongelmillani ketään, joskus vaan asiat pitää naputella ulos.
    Blogisi on muuten ihanan aurinkoista ja positiivista luettavaa. Tykkään myös avoimuudesta ja siitä, että ne legokasat saavat todellakin näkyä kuvissasi.
    Ihanaa kevään odotusta!

    Tykkää

  6. Hei!
    Luin blogiasi ehkä joskus viime keväänä tai kesänä muutamaan otteeseen, sitten se unohtui. Joulun aikoihin reissuilta palattuani (kaipasin kai jotain kotoista elämääni ja) muistin taas blogisi ja googletin sen. Oli mukava huomata, että sama rento ja kotoinen meininki jatkuu näillä sivuilla. Ja hitsi, luulin että ihan oikeasti olet ihkaoikean kalastajan vaimo, mutta et olekaan! Romanttinen minäni kiljaisi ääneen luettuaan tuon paljastuksen. No, ainahan voin kuitenkin kuvitella, että odottelet miestäsi kalasta ja viipotat keltaiset kumisaappaat lonksuen, norjalaisneule korviin asti kiskottuna pitkin tuulista saarta ;).
    Niin, ja olisin mielelläni mukana keeppiarvonnoissa. Sitä tarvittaisiin tänne tuntureiden tuuliin lämmittämään.

    Tykkää

  7. sormikiharat pipon alla oiva idea, testaan heti huomisaamuna koiran kanssa lenkillä. ja ihana keeppi, ilmoittaudun mukaan arvontaan!

    Tykkää

  8. Hei hyvä idea noi sormikiharat, täytyypä testata kans itse. Ja osallistuisin samalla arvontaan 🙂
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    Tykkää

  9. Aivan ihana keeppi 😀 värit passais oikein nappiin..jos ei onni suosi arvonnassa niin vissiin häätyy anopille vihjata =)

    Tykkää

  10. Ruotsissa asuessani siellä käytettiin ”mysigt” sanaa, joka kuvastaa juuri samaa kuin tuo teidän kos. Rakastan tuota mysigt sanaa, sen sanominen tuo jo hymyn huulille :).
    Osallistun myös ihanaan arvontaan, josko olisi parempi onni nyt :), ja lämmittäisi hartioita pakkasessa.
    Mukavaa uutta viikkoa!
    T.Chic

    Tykkää

  11. Tervehdys ja kiitos ihanasta blogistasi. ❤
    Ehdottomasti kokeilun arvoinen juttu, sormikiharat. Muotoutuvat ihan itsestään myssyn alla ulkoillessa! Kiitos siitä!
    Ihanaa, alkavaa viikkoa! ❤
    ps. mukana myös arvonnassa. 🙂

    Tykkää

  12. Opinpa jotain uutta en nimittäin ole ennen kuullut keeppi nimitystä. Tuo löytäisi meiltä hyvän kodin 🙂
    Kiitos ihanasta blogista, jatka samaan malliin!

    Tykkää

  13. Aivan ihana persoonallinen blogi sinulla ❤ Katselin jutun alussa jo keeppiä ”sillä silmällä”, kun ulkona on nyt aika kylmä ja perheeseemme syntyy pieni poika päivänä minä hyvänsä, ja juurikin siis sen takia tuo keeppi olisi ihana suojaamaan pahamaineisilta rintatulehduksilta. Ihania pakkaspäiviä!

    Tykkää

  14. Tälle palelijalle kelpaisi kaunis keeppi Suomen pakkasten keskelle!
    Ja kiitos kauniista ajatuksistasi, itsekin äitinä osaan arvostaa kauniita kuvia/ajatuksia arjestanne.

    Tykkää

  15. Hei!
    Olisipa ihana saada tuollainen hartioiden lämmittäjä! 🙂 Seuraan ihanaa blogiasi tiuhaan, joka päivä käyn monta kertaa katsomassa, onko ilmestynyt uusi postaus! 🙂 Sulla on todella kaunis koti ja ihana perhe! 🙂

    Tykkää

  16. Oih! Ihana, ehdottomasti mukana ollaan 🙂
    Kiitos ihanasta blogistasi, se on jotenkin niin ihanan arkinen ja kirjoittelet sellaisia tavallisia juttuja! 🙂

    Tykkää

  17. Oi, todella tyylikkään rento yhdistelmä tuo keeppi, pipo ja tunika. Me likey! 🙂
    Itse haaveilen tällä hetkellä Odd Mollyn Lovely knit-neuletakista, mutta keeppi olisi myös erittäin mieluinen vaatekappale kylmiä talvipäiviä lämmittämään. Meillä kun on töissä niin kovin kylmä näin pakkasilla… Arpaonnea toivoen! 🙂

    Tykkää

  18. Ihana keeppi ja pipo!
    Tää kotiäiti (kutomistaidoton 😉 ) olisi TOSI TARPEEN tuollaista keeppiä ja pipoa. Päivittäin ulkoillaan ja pulkkaillaan 1 1/2 v. pojan sekä koiran kanssa joka kelissä!!
    Jollei arpaonni suosi, täytynee suunnata Tampereen Putiikki Rannalla liikkeeseen, jonka löysin blogisi kautta viime kesänä. Ihana kauppa.
    Sinun innoittamanasi olen myös löytänyt Odd Molly-merkin, jonka outletissa vierailin viime kesänä Göteborgissa!
    Kiitos siis vinkeistä. Tyylisi ja asenteesi on tosi REAL&COOL! Ihailen niitä ihmisiä, jotka eivät seilaa muiden mielipiteiden mukaan vaan pysyvät sanojensa ja valintojensa takana!
    Jatka samaan malliin Johanna!
    terv. Katjuska täältä Helsingin ja Tampereen puolivälistä pikkutaajamasta

    Tykkää

  19. Hei! Onpa kaunis keeppi, mielelläni tuon ottaisin lämmikkeeksi:)
    Jaa kiitos ihanasta ja inspiroivasta blogista, jo pari vuotta oon seuraillut.

    Tykkää

  20. On tosiaan kaunis keeppi niin malliltaan kuin väriltäänkin. Ja erityisesti sen korkea kaulus houkuttaisi.

    Tykkää

  21. Hei!
    Aivan ihana tuo hartianlämmitin ja varmasti toisi sitä cozya tunnelmaa työntekoon. Meidän päiväkodissa kun on niin vetoisaa. Varsinkin kun ovenraossa ottaa punaposkisia pirpanoita sisälle pakkasesta, se pitäisi olkapäät varmasti lämpiminä ja hymyn huulilla! 🙂

    Tykkää

  22. Heh, rupesi kyllä naurattamaan, että aion osallistua arvontaan vaikka kommentteja on yli tuhat 😀 Positiivisin mielin tänään siis! Ihana keeppi, kyllä lämmittäisi jumissa olevia hartioita! Pienet ei anna armoa, vaan kinuaa syliin ja tanssimaan, jos sattuu kuulumaan jostain hauska biisi 🙂

    Tykkää

  23. Kiitos, olen mielelläni mukana arvonnassa! Hyvää talven jatkoa sinne Norjaan täältä tosi talvisesta Oulusta! 🙂
    Olen vasta tänä syksynä liittynyt blogisi lukijoiden joukkoon ystäväni suosituksesta. Kiitos hyvästä blogista, on kiva katsoa, kun jollakin on ihanasti omaan tyyliin sisustettu koti ja sieltä saa välillä hyviä vinkkejä omaankin kotiin. Samoin tyylijutuista! 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti Selman äiti Peruuta vastaus