KOS

Norjan kielessä on yksi tärkeä sana, jolle suomesta ei löydy vastinetta. Se on kos [kuus], joka on sukua englanninkieliselle sanalle cozy. Kos on kuitenkin substantiivi eikä adjektiivi kuten cozy. Kos on olotila. Mulle esimerkiksi kosia voi olla takkatuli, kahvikuppi ja tuoreet kukat.

Ja tänä talvena me ollaan poltettu takassa aika paljon tulta ihan vain kosin (-ei kylmyyden-) tähden.

Tänään olen muuten laittanut tukan sormikiharoille ja kun näitä hiusvinkkejä aina joskus kysellään, niin laitetaanpa tämäkin tähän. Sormikiharoissa (sanokaa ihmeessä jos tällä on joku oikeakin nimi) kuivat hiusosiot pyöritellään kostein sormin kevyesti rullalle ja kiinnitetään löyhästi pinneillä. Laitoin kiehkurat muhimaan pipon alle meidän lähtiessä aamulla pulkkailemaan, just hyvä vaikutusaika kiharoille! 🙂

Ja nyt kun eteisessä ollaan, niin mainittakoon, että maalasin vielä oksan valkoiseksi. Vähentää niitä metsä-viboja ja sopii paremmin meidän eteiseen, jossa ei niinkään tummaa puuta ole. Ja jos oikein rohkea oisin, voisin maalata sen pinkiksi. Tai turkoosiksi 😉

^Sormikaharat valmiit pulkkailun jälkeen! 😀

Ainiin ja jos joku muukin ihastui Jackpotin tumman harmaaseen keeppiin^ niin Putiikki Rannalla tarjoaa mielellään mun lisäksi yhdelle teistä tällaisen kotiin toimitettuna! 🙂 Tää on hyvä lämmike hartioille sisällä ja talvella takin alla, keväällä puen varmasti myös nahkatakin päälle.

Laittakaapa siis kommenttiinne maininta jos haluatte olla mukana yhden keepin arvonnassa!

Talvisen kaunista viikonloppua ❤

Postaus sisältää ilmaiseksi saadun keepin ja pipon! 🙂 Ja muuten Odd ollyn velourmekon myös, vaikka se vanha jo onkin.

1 712 vastausta artikkeliin “KOS

  1. Hei vaan Johanna!
    Luulen että tuo keeppi piristäisi mun kotiäiti päiviäni suuresti!
    Imetys- ja univelkakoomaisena kun täällä hillun 😉
    Ei jaksa oikein kotia tai itteään laitella pahemmin (paitsi että tänään pääsen VIIMEINKIN kampaajalle!!Juhuu!) joten niitä ideoita on mukava laitella korvan taakse sinun blogista nautiskellen..
    Kai se ”kos” on täällä tuo ihanainen 8½ kuukautta vanha Daniel. Äitin luttana! ❤ Ja kahvi- ja blogihetki päiväuniaikaan takan rätistessä taustalla. 🙂
    Aurinkoista kevättä teille sinne Norjaan! 🙂
    t. Susanna

    Tykkää

  2. Mukana supersöpön keepin arvonnassa! p.s. blogisi lukeminen tuo kyllä yhtä paljon lämmön tuntua joka päivä!

    Tykkää

  3. Ihana keeppi, en tiedä että osaisinko tuota käyttää, mutta jos vaikka onni potkaisisi ja pääsisin harjoittelemaa 😉

    Tykkää

  4. Oi, aivan ihana keeppi! Tulisi kovasti tarpeeseen, kun täällä pakkanen paukkuu parissakympissä ja ylikin….
    Kiitos ihanasta blogistasi ja sen lämminhenkisestä tunnelmasta 🙂

    Tykkää

  5. Ihanan lämpimät ja söpöt talvivarusteet! Täällä paukkuu pakkaset ja tänäkin aamuna pipo & keepi olisi tullut erityiseen tarpeeseen. Ja sormikiharat pipon alle muhinoimaan 😉 Kiitti vinkista ja mieluusti mukana arvonnassa!

    Tykkää

  6. Hei! Kyllä sun blogia taitaa aika moni seurata 🙂 Eikä suotta, tää on tosi ihana ja saa levolliselle mielelle! Mukana arvonnassa!

    Tykkää

  7. Mukana ollaan arvonnassa, se on muuten jännä juttu toi kos-sana, täällä Ruotissakin olotilaa/ihanaa tunnelmaa tai miksi sitä nyt Suomeksi sanookaan on sana mysigt, pitäisi myös ehdottomasti jonkun kielitoimiston keksiä vastaavaa tarkoittava sana suomeksikkin 🙂

    Tykkää

  8. Ihanasti lämmittäisi tuo keeppi täällä Lapissa – mukana arvonnassa ollaan! Sinä tuot hyvää mieltä aidoilla postauksillasi ja tuhannet lukijat lämpimillä kommenteillaan. Maailmassa on paljon ihanaa 🙂

    Tykkää

  9. Rakastan kauniita asioita. Opiskelijabudjetin takia joudun monesti vain tyytymään kauniiden asioiden katseluun ja haaveiluun. Olen jäänyt koukkuun blogiisi. Teillä on aivan ihana koti ja tykkään sun tyylistä. Tätä lueskellessa tulee aina hyvä mieli ja saa paljon ideoita mitä tahtoisi itselle tai omaan kotiin. Tuo keeppi on ehdottomasti yksi niistä.

    Tykkää

  10. Keeppi on aivan ihana ja pipo täytyisi tietysti tilata itselle, mikäli arpa kohdalle osuisi 🙂 Tyylijutuista olen saanut hirmusti inspistä ja motivaatiota pitkän mammailuajan jälkeen taas kohdata oma vaatekaappi ja satsata hieman itseeni 😉 Love it!

    Tykkää

  11. Olen jäänyt ihanan blogisi lukemiskoukkuun! Minusta sitä ”kos”ia löytyy melkein joka postauksesta! Kuvat ovat kauniita ja hyvin tunnelmallisia, ei ihme että kerrot viihtyväsi ihan-vain-kotona!
    Osallistun arvontaan ja kerron samalla, että blogisi vei minut myös ostoksille Putiikki Rannalla -liikkeeseen! Asun ihan sen lähellä, mutta jostain syystä sinne on jäänyt menemättä. (Usutin myös työkaverini sinne…)
    Mukavaa viikkoa!

    Tykkää

  12. Aivan ihan keeppi ja pipo, näyttävät ihan lämpöisiltä 🙂 Olin jo aloittanut kutomaan sinun yhden ohjeen mukaista ”kauluria”, mutta jäiset kadut teki tepposet ja käsi paketissa ei neulomisesta tule mitään :/ Joten mielelläni osallistun tuohon arvontaan 🙂

    Tykkää

  13. Ihana! Osallistun arvontaan!
    Muutaman kerran oon sinut tuolla rannikkokaupungissa nähnyt, mut en oo kehdannut tulla juttelemaan.

    Tykkää

  14. Ihana keeppi, sopisi mainiosti mun tyyliini! :)Olen mukana arvonnassa! Ja sormikiharathan on ihan mainio vinkki, menee kokeiluun tänään, kiitos.

    Tykkää

  15. Keeppi on aivan deilig! Mukana arvonnassa, keeppi olisi lämmitysratkaisu mahan kasvaessa kohti kevättä, takkikaan ei mahdu kohta kiinni…

    Tykkää

  16. Ooh, taas ihana arvonta, osallistun ilman muuta! Juuri aamulla hytisin kylmästä työmatkalla, ei tahdo enää edes untuvatakki riittää meren äärellä näillä pakkasilla.

    Tykkää

  17. Kiitos blogistasi, itsekin ulkosuomalaisena perheenäitinä pidän kovasti sen lukemisesta ja ennenkaikkia sen tyylikkäistä kuvista. Meillä täällä Euroopan keskellä ei kyllä pakkaset pauku niin kuin Suomessa, mutta keeppi olisi juuri sopiva lämmittäjä näille keleille.
    Mukavaa kevään odotusta!

    Tykkää

  18. Oi hrr, miten ihanan lämpöiseltä tuo näyttää!
    Nyt kun meillekin vihdoin tuli talvi ja pakkaset sen mukana niin tälle vilukissalle olisi täydellinen tollainen lämmike. 🙂
    ..Ja ehdottomasti samaa mieltä siitä että nahkatakinkin kanssa tollanen olis aika kiva yhdistelmä. 🙂

    Tykkää

  19. Italiassakaan ei ole sanaa kossille. Harmi! Kokeilin uteliaana mitä google translator sanoo, mutta italiaksi kos on muka ”virginia”! ;D
    Tuo oksa on tosi kiva maalattuna! Näin kuvasta ei huomaa, että olisi edes maalattu, vaan näyttää valkoiselta koivun oksalta. Harmi, että meillä ei ole paikkaa samanlaiselle oksalle, on vaan niin suloinen!
    P.S. Minäkin osallistun mielelläni arvontaan, keepille tulisi kovasti käyttöä!

    Tykkää

  20. Edottomasti osallistun arvontaan. Ite oon niin vilukissa, että koko ajan oltava lämpimänä. Rakastan ulkoilua, mutta vihaan palelemista!

    Tykkää

  21. Kaunis keeppi ❤ Yhden tuonsorttisen olen tehnyt sinun ohjeillasi. Uusikin lämmöntuoja kelpaisi 🙂

    Tykkää

  22. Voi, aivan ihana ja tulisi kovasti tarpeeseen! Meillä ei olla laitettu tulia takkaan vain kosin vuoksi…

    Tykkää

  23. Hei, olen jo yli vuoden päivät seurannut ”salaa” blogiasi. Vinkannut blogistasi ystävillekin. Ensin hämmästelin rohkeuttasi laittaa itsesi likoon. Mutta koukkun olen jäänyt unelmatäydellisen tyylisi takia ja juttusi ovat ihanan maanläheisiä ja lapsosesi niin suloisia että.
    Koukkuun olen siis jäänyt. Kiitoksia sinulle ainoasta ja visuaalisesti kauneimmasta blogistasi.
    Lämpimiä terveisiä Porvoon pienestä kalastajakylästä Hamarista. 🙂
    p.s. osallistun mieluusti arvontaa, kun ei nuo puikot osaa neuloa, kuin lasten Zuzu Petzeille lämmikkeitä>suoraa.

    Tykkää

  24. Toivottavasti vielä arvontaan ehdin mukaan. Blogisi on todella kaunis ja merkitsi minulle vielä hetki sitten kaikkea sitä, mitä puolisoni kanssa halusin saavuttaa. Nyt sydämeni on kuitenkin särkynyt melkein kahdeksan vuoden rakkauden jälkeen. Onneksi huomaan, etteivät omat unelmani ole kadonneet. Jatkan siis edelleen blogisi lukemista, sillä unelmista on pidettävä kiinni, vaikkei mitään muuta olisi jäljellä. Kiitos sinulle, ja kaikkea hyvää!

    Tykkää

  25. ehtiiköhän arvontaan vielä mukaan? eihän sitä koskaan tiedä, jos onni suosisi kerrankin 😛 tuon tapaista lämmikettä olen kaipaillut jo kauan! kivaa päivänjatkoa sinnepäin!

    Tykkää

  26. Mukana keeppiarpajaisissa! Lämmittäisi työasusteena. Kiitos blogista. Piristää arkea täällä pohjoisessa.

    Tykkää

  27. Ehdottomasti arvonnassa mukana! 🙂 Pakkanen paukkuu nyt täällä Suomessa, joten tarvetta olisi keepille.

    Tykkää

Jätä kommentti Seija Peruuta vastaus