Norjan kielessä on yksi tärkeä sana, jolle suomesta ei löydy vastinetta. Se on kos [kuus], joka on sukua englanninkieliselle sanalle cozy. Kos on kuitenkin substantiivi eikä adjektiivi kuten cozy. Kos on olotila. Mulle esimerkiksi kosia voi olla takkatuli, kahvikuppi ja tuoreet kukat.
Ja tänä talvena me ollaan poltettu takassa aika paljon tulta ihan vain kosin (-ei kylmyyden-) tähden.
Tänään olen muuten laittanut tukan sormikiharoille ja kun näitä hiusvinkkejä aina joskus kysellään, niin laitetaanpa tämäkin tähän. Sormikiharoissa (sanokaa ihmeessä jos tällä on joku oikeakin nimi) kuivat hiusosiot pyöritellään kostein sormin kevyesti rullalle ja kiinnitetään löyhästi pinneillä. Laitoin kiehkurat muhimaan pipon alle meidän lähtiessä aamulla pulkkailemaan, just hyvä vaikutusaika kiharoille! 🙂
Ja nyt kun eteisessä ollaan, niin mainittakoon, että maalasin vielä oksan valkoiseksi. Vähentää niitä metsä-viboja ja sopii paremmin meidän eteiseen, jossa ei niinkään tummaa puuta ole. Ja jos oikein rohkea oisin, voisin maalata sen pinkiksi. Tai turkoosiksi 😉
^Sormikaharat valmiit pulkkailun jälkeen! 😀
Ainiin ja jos joku muukin ihastui Jackpotin tumman harmaaseen keeppiin^ niin Putiikki Rannalla tarjoaa mielellään mun lisäksi yhdelle teistä tällaisen kotiin toimitettuna! 🙂 Tää on hyvä lämmike hartioille sisällä ja talvella takin alla, keväällä puen varmasti myös nahkatakin päälle.
Laittakaapa siis kommenttiinne maininta jos haluatte olla mukana yhden keepin arvonnassa!
Talvisen kaunista viikonloppua ❤
Postaus sisältää ilmaiseksi saadun keepin ja pipon! 🙂 Ja muuten Odd ollyn velourmekon myös, vaikka se vanha jo onkin.





Ihanat kiharat! Mukaan arvontaan!
TykkääTykkää
Hei. Ihan keepi, osallistun arvontaan.Haluan voittaa!!! Ihana blogi. Seuraan aktiivisesti.
TykkääTykkää
Komppaan edellisiä tuhattakahtasataa kommentoijaa: kauniit ja luonnollisen näköiset kikkarat, kaunis nainen muutenkin. Tyylikkäät asut ja sisustus, huoleton tunnelma 🙂 Kiitos tästä, blogisi oli virkistävä löydös maanantaipäivään.
Ainiin; Ei kai sitä voi olla osallistumatta arvontaan! =) Eli mukana ollaan.
TykkääTykkää
Tässä yhteydessä on hyvä kiittää kivasta ja positiivisesta blogista, kun haluaa osallistua kilpailuun. Olen seurannut blogiasi jo vuoden..tai yli, kun itsekkin asuin ulkomailla.
Niin että ensisijaisesti kiitos lukemis ja kuvaelämyksistä.
TykkääTykkää
Kiitos ihanasta blogista!
En voita koskaan mitään, mutta sainpahan taas yhden hyvän vinkin postauksestasi. Sormikiharoita pitää kokeilla pian 🙂
t. Outi
TykkääTykkää
Ui vitsiläinen, just tuollaista ihanaa lämmintä pehmoasiaa oon ettiny syksystä saakka eikä täydellistä ole tullut eteen mutta olis just sellanen. Väri kuori ja kaikki ihan priimaa!!
Tahtoo moisen ikioman 🙂
TykkääTykkää
Olisin mielelläni noin lämpimän näköisen keepin arvonnassa mukana vaikken tätä ennen tiennyt edes tuollainen ”vaatteen” nimeä 🙂
TykkääTykkää
Aivan ihana! En ole koskaan voittanut mitään mutta tuollaisen ottaisin omaan vaatekaappiin erittäin mielelläni!<3
TykkääTykkää
En tiedä mitään joka lämmittäisi tammikuun pakkasissa yhtä hyvin niin mieltä kuin kehoa, tuollainen 🙂 Kiitos Kalastajan vaimo muutenkin ihanasta blogistasi! mukana arvonnassa ollaan!
TykkääTykkää
Ihana keeppi! Mukaan arvontaa…ja nyt tarvitaan onnea
TykkääTykkää
Ihana! Mulla olisi juuri tuohon sopiva takki! 🙂 Jos ei arpaonni suosi niin täytyy varmaan alkaa itse harjoitella tuollaisen tekemistä..
TykkääTykkää
Oih onpas mukavan lämpöisän näköinen keeppi. Semmosta kyllä kaipais loppuviikosta kun Tampereellekin on luvattu parhaimmillaan / pahimmillaan 28 astetta pakkasta.
Arvonnassa siis ehdottomasti mukana!
Täytyy varmaan ensihätään kaivella kuitenkin kaapista äitin kutomaa villapaitaa lämmikkeeksi.
TykkääTykkää
voi miten ihana tuo olisi hartioita lämmittämään!!! Tällainen vilukissa on ehdottomasti mukana tuommoisen ihanuuden arvonnassa:) wish me luck! p.s. kiharoista tuli tosi kivat!
TykkääTykkää
Tosi kivat sormikiharat, kokeiluun menee! Saa nähdä menisikö keeppikin… 😉
TykkääTykkää
Kieppuisisin ilosta uuden keepin kanssa! Ihanaa talven jatkoa!
TykkääTykkää
No huh; en totisesti näytä olevan ainoa noita ihanuuksia himoitseva!
TykkääTykkää
Kieppuarvonnassa!
TykkääTykkää
Niin ihanan näköinen että pakko on taas osallistua 🙂
TykkääTykkää
Kiitos ihanasta blogista!
ja tuommoinen keeppi lämmittäis varmasti näillä pakkasilla (-29)..:)
TykkääTykkää
Oi ihanaa, haluaisin ehdottomasti osallistua arvontaan 🙂
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana 🙂 Mahtava blogi ja kivoja juttuja!
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. 🙂 Tuo sinun Molly -mekkosi on muuten ihana.
TykkääTykkää
Kauniit sormikikkurat!! 🙂 Täytyy ehdottomasti kokeilla ja sormeilla josko sais piristystä tähän sähköiseen hiuskuontaloon…(kiitos kovien pakkasten)…siispä, kiitos ideasta! Ja josko vähän haaveilisin tuosta keepistäkin…oi joi! Toivon itselleni arpaonnea! 😉
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana peukuttaen 🙂
TykkääTykkää
Uii tuo harmaa keeppi olisi unelma! Joten olen arvonnassa mukana ((:
TykkääTykkää
Vähän ton tyylisiä oon katsellu jo aikasemmin:) Ois kyllä tosi ihana saada tuollainen!
TykkääTykkää
mukana ollaan 🙂
TykkääTykkää
Ottaisin mielelläni vastaan ihanan lämpöisen keepin, kaikki värit ja sävyt olisivat tervetulleita tänne hyiseen Helsinkiin 🙂
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana 🙂
TykkääTykkää
Oioioi miten kaunis! Liityn piiiitkän jonon jatkeeksi 🙂
TykkääTykkää
Ihanan lämpimän näköinen! Varsinkin kun huomiselle tänne Turkuunkin on luvattu yli 10 astetta pakkasta!
TykkääTykkää
Ihanalta ja lämpimältä näyttää! Mukana 🙂
TykkääTykkää
Mukana minäkin! Pitkästä aikaa tulin lukeen sun blogia. Kivaa, kun pidät Norjan kieltä ja kulttuuria sopivasti mukana. 🙂
TykkääTykkää
Ooooh! En sån vill jag ha. Vill, vill, vill. Jag är med!
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. Pitääpä testata tuollaisia kiharoita huomenna 🙂
TykkääTykkää
30 pakkasasteen voimalla ilmoittaudun mukaan hienoon arvontaan! Blogisi on eka koskaan bongaamani ja siitä asti seurattu! Hyvää talven jatkoa!
TykkääTykkää
Mukana keepin arvonnassa! Lämmittäisi ihanasti vaunulenkeillä vauvan kanssa!
TykkääTykkää
Ihana blogi tämä 🙂 Ja mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Unohdin mainita, että tykkäisin myös kovasti keepistä.. 🙂
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, täällä on niin kylmä :).
TykkääTykkää
Kiitos kivasta blogista:) täällä vakkarilukija kommentoi ekaa kertaa ja mielelläni osallistun tuon ihanuuden arvontaan!
TykkääTykkää
kaikkihan tuollaisen haluaa, ja niin haluan minäkin! aivan ihana, tuollaisen olemassaolosta en ole edes tiennyt 😮
TykkääTykkää
Hyrryr, täällä piton alla palelen ja selailen blogiasi kynttilän valossa, niinkuin joka ilta pikku miehemme mentyä nukkumaan. Heti alkoi lämmittämään mahdollisuus voittaa tuollainen ihana lämmike ja pipo, joita i ikinä ole liikaa. Kokeilen siis onneani tässä ihanassa arvonnassa. Ja myös ihana mekkosi lämmittäisi myös mieltä.
TykkääTykkää
Juuri tuo olisi se joka lämmittäisi yksinäistä näin kylminä talviöinä, kun uni ei tule ja tyhjä sänky pelottaa. Onneksi on ihania blogeja joita lukiessa voi viettää aikaansa.
TykkääTykkää
Tääkin viittaa itsensä mukaan lämpimän ihanuuden arvontaan!
TykkääTykkää
Pysyiskohan tuollaiset kiharat minunkin itsepaisessa tukassa vaikka edes 10minuuttia!!se ois jo luksusta!
Keeppi ihana!! ei luonnistu omin kasivoimin moisen teko ja tahtoisin oikein kovasti!!!
TykkääTykkää
Meidän kylmässä torpassa keeppi olis jokapäiväinen asuste 🙂
TykkääTykkää
ei vitsit! katsoin, että ompa sulla kauniit vaatteet ( taas kerran ) ja kun luin alemmas, että ne on vielä arvonnassa niin innostuin oikein kunnolla, ihanat! kokeillaan, jos arpaonni suosisi;)
TykkääTykkää
Mulla on ollut tarkoitus tehdä tollainen itse jo syksystä lähtien vaan eipä ole tullut aikaiseksi eikä varmaan tule jatkossakaan joten olisin onnellinen jos valmiina kolahtaisi postilaatikkoon;)
TykkääTykkää
Tämä vilukisu olisi myös mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää