KOS

Norjan kielessä on yksi tärkeä sana, jolle suomesta ei löydy vastinetta. Se on kos [kuus], joka on sukua englanninkieliselle sanalle cozy. Kos on kuitenkin substantiivi eikä adjektiivi kuten cozy. Kos on olotila. Mulle esimerkiksi kosia voi olla takkatuli, kahvikuppi ja tuoreet kukat.

Ja tänä talvena me ollaan poltettu takassa aika paljon tulta ihan vain kosin (-ei kylmyyden-) tähden.

Tänään olen muuten laittanut tukan sormikiharoille ja kun näitä hiusvinkkejä aina joskus kysellään, niin laitetaanpa tämäkin tähän. Sormikiharoissa (sanokaa ihmeessä jos tällä on joku oikeakin nimi) kuivat hiusosiot pyöritellään kostein sormin kevyesti rullalle ja kiinnitetään löyhästi pinneillä. Laitoin kiehkurat muhimaan pipon alle meidän lähtiessä aamulla pulkkailemaan, just hyvä vaikutusaika kiharoille! 🙂

Ja nyt kun eteisessä ollaan, niin mainittakoon, että maalasin vielä oksan valkoiseksi. Vähentää niitä metsä-viboja ja sopii paremmin meidän eteiseen, jossa ei niinkään tummaa puuta ole. Ja jos oikein rohkea oisin, voisin maalata sen pinkiksi. Tai turkoosiksi 😉

^Sormikaharat valmiit pulkkailun jälkeen! 😀

Ainiin ja jos joku muukin ihastui Jackpotin tumman harmaaseen keeppiin^ niin Putiikki Rannalla tarjoaa mielellään mun lisäksi yhdelle teistä tällaisen kotiin toimitettuna! 🙂 Tää on hyvä lämmike hartioille sisällä ja talvella takin alla, keväällä puen varmasti myös nahkatakin päälle.

Laittakaapa siis kommenttiinne maininta jos haluatte olla mukana yhden keepin arvonnassa!

Talvisen kaunista viikonloppua ❤

Postaus sisältää ilmaiseksi saadun keepin ja pipon! 🙂 Ja muuten Odd ollyn velourmekon myös, vaikka se vanha jo onkin.

1 712 vastausta artikkeliin “KOS

  1. Blogisi on kyllä ihana, se on kuin lomaa kaikesta internetin sekamelskasta 🙂 Ja kelpaisi kyllä keeppi minunkin hartioita lämmittämään, josko sillä lähtisi tämä flunssakin tiehensä!

    Tykkää

  2. Huh, täällä on kommentteja niin paljon, että onnetar ei varmaankaan osu kohdalle, mutta kokeillaan kuiteskin ; D. Erittäin kaunis keeppi ? ja ihania kuvia jälleen kerran. Oksa on ihan superkiva!

    Tykkää

  3. Voih! Mulla on samankaltainen tilanne eteisessani, jonne olen miettinyt ratkaisua henkareille. Ja nyt nain taman, kavin heti etsimassa oman oksani, tumman tosin ja en aio maalata! Kiitos ihan hurjasti tasta ideasta!
    Sait jo pari uutta lukijaa ystavistani, jotka kehuivat ideaa ja paatyivat tutkimaan sen keksijaa tanne;)
    Keeppi on myos ihana, joten haluaisin olla mukana arvonnassa! 🙂 Ihania talvipaivia teille!

    Tykkää

  4. Yli tuhat kommenttia, huh! Mutta tottahan toki minäkin haluan osallistua keepin arvontaan. Ihana tuo sinun velourmekkosi.

    Tykkää

  5. ihanat ja helpot nuo sormikiharat,tyttärelle usein ne myös teen.olen niin kateellinen sinun vaatteistasi,ne on todella kauniita.tuollainen keeppi olisi tosi kiva,joten kokeillaan suosiiko arpaonni:)

    Tykkää

  6. Vielä ehtii mukaan? Tuommoinen auttaisi niin paljon selviytymisessä kohti kesää! Ja ei, tammikuu ei ole liian aikainen ajankohta alkaa puhua kesästä! (:

    Tykkää

  7. Aivan upeita sinun vaatteesi ja kuvasi ! ja isot kiitokset rentoutus-postauksesta, oli upeaa koittaa sitä ja soveltaa omiin opintoihin joissa urheilu ja liikunta ovat osallisena 🙂 Tälläiselle ”vilukissalle” keeppi olisi aivan pelastus, selviäisi kesään saakka paleltumatta 😉

    Tykkää

  8. Aivan ihana! Tällainen vilukissa rakastaa kaikkea kaulan ympärille kiedottavaa (kesät, talvet..).
    Ja kiitos ihanasta, aina niin piristävästä blogista. Tyylivinkit ja sisustusideat laitan aina korvan taakse odottamaan sitä hetkeä, kun on kunnon koti, mistä saan omanlaiseni.
    Sitä odotellessa… luen sun juttuja=)
    Jatka samaan malliin!

    Tykkää

  9. Ajattelin otsikostasi KOS Kossin saarta Kreikassa ja ajatus lähti jo rullaamaan kesään.. Täällä Suomessa paukkuu pakkaset ja kesään on vielä aikaa, joten nautitaan talvesta ja lumesta kun sitä nyt on.
    Kotiäidille sopisi tuo keepi puistoreissuihin lasten kans ja miksei muuallekin. Kivaa talven jatkoa sinne Norjaan!

    Tykkää

  10. Ihanat sormikiharat!
    Ja tuo keeppi olisi juuri sitä mitä kaipaan. 🙂 Oon ihan vilukissa ja kotona vietän aina aikaa villasukissa ja vilttiin kääriytyneenä, ehkä tuo keeppi ajais hyvin viltin aseman ja näyttäis vain paremmalta? 😀

    Tykkää

  11. Ihanan lämpimän, mutta silti tyylikkään oloinen asuste. Mukana ollaan täälläkin arvonnassa.

    Tykkää

  12. Aivan ihana keeppi tällaisille pakkasille! En ole koskaan voittanut mitään, toivottavasti tällä kertaa onni suosisi! 🙂

    Tykkää

  13. Yrittänyttä ei laiteta, joten taidanpa minäkin kantaa korteni kekoon :). Tosi ihana keeppi, lämittäis näillä pakkasilla varmasti mukavasti. Niin ja ihanat sormikikkurat myös!

    Tykkää

  14. Moi!
    Oi, olisipa ihanaa, jos onni potkaisisi ja voittaisin! 🙂 Olen seurannut blogiasi jo reilun vuoden ja se on kolmen suosikkiblogini joukossa! Jatka samaa rataa pirteällä linjalla! 🙂

    Tykkää

  15. Huihai mikä määrä kommentteja! Keeppi olisi ihana, mutta mua ei yleensä arpaonni suosi, joten kerron myös, että blogisi on ihana!

    Tykkää

  16. Nythän on mitä mahtavin aika sitten munkin kertoa että sun blogisi ja teidän koti ovat aivan mahtavan hurmaavia! 🙂

    Tykkää

  17. Blogisi on ihastuttava,ja mielelläni olen mukana tässä kilpailussa! Tuon oksaidean taidan muuten toteuttaa myös meidän kotona. 🙂

    Tykkää

  18. Mun kaltaiselle vilukissalle tuollaisella olisi nyt käyttöä 🙂
    t. nimimerkillä kotona kipeänä yli 39 asteen kuumeessa..

    Tykkää

  19. Upea ja varmasti lämmin keeppi! Voih ja oih, käyttöä kyllä löytyisi, niin lämmikkeenä, kuin asusteenakin! Jos onnetar ei kuitenkaan suosi, niin ohjetta kehiin!

    Tykkää

  20. Aivan ihana keeppi ja pipo. Itse olen kotiäitinä pienen menninkäisen kanssa ❤ ja tuo olisi aivan oivallinen lämmike talviulkoiluun. Toivottavasti onnetar suosii 🙂

    Tykkää

  21. Ihana keeppi. Ihastelin samanlaista jo joulun aikaan kyseisessä liikkeessä mutta en raaskinut ostaa. Josko arpaonni suosisi (^^,)

    Tykkää

  22. Täällä Helsingissä on juuri nyt ihan kamala pakkanen ja keeppi tulisi tosi tarpeeseen. Mittari näyttää -20 mutta tuuli tekee pakkasesta todella purevan. Osallistun arvontaan.

    Tykkää

  23. Ihana keeppi -ilman muuta arvonnassa mukana. Työkaverilla on sellainen ja olen ihaillut sitä pitkään.
    Suomessa tällä hetkellä -25C – tulisi tarpeeseen :-))
    Kiva blogi, olen vakkarilukija 🙂

    Tykkää

  24. Totta kai arvonnassa mukana. Meillä on – 27. kesken koulutyön vapaatunnilla postaan. Ja kyllä: kiitos blogista. Tulee aina keveämmälle mielelle.

    Tykkää

  25. Hieno aamufiilis! Kiharoita täytyy ehdottomasti kokeilla, ja jonon jatkoksi ilmoittaudun vielä keeppiarvontaankin.

    Tykkää

  26. Vau, onpas paljon keeppiisi ihastuneita täällä :–) Ihanan pehmoisen näköinen keeppi ja tuo muhkea pipo lämmittäisi varmasti jokaisen mieltä, ja erityisesti tuota kylmänarkaa kaulaa. Osallistun siis arvontaan odottavaisesti!

    Tykkää

  27. Olispa ihana voittaa tuommoinen keeppi (uusi sana minulle muuten, tai en ainakaan tiennyt mitä se tarkoittaa). Osallistun siis arvontaan!

    Tykkää

  28. Osallistun mukaan arvontaan!
    Kyllä tästä määrästä kommentteja huomaat kuinka paljon täällä on lukijoita! =)

    Tykkää

  29. Tietysti mukana arvonnassa. Ihana blogi sinulla, yksi suosikeistani.
    Mukavaa talven jatkoa sinulle ja perheellesi!

    Tykkää

Jätä kommentti Tanja Peruuta vastaus