KOS

Norjan kielessä on yksi tärkeä sana, jolle suomesta ei löydy vastinetta. Se on kos [kuus], joka on sukua englanninkieliselle sanalle cozy. Kos on kuitenkin substantiivi eikä adjektiivi kuten cozy. Kos on olotila. Mulle esimerkiksi kosia voi olla takkatuli, kahvikuppi ja tuoreet kukat.

Ja tänä talvena me ollaan poltettu takassa aika paljon tulta ihan vain kosin (-ei kylmyyden-) tähden.

Tänään olen muuten laittanut tukan sormikiharoille ja kun näitä hiusvinkkejä aina joskus kysellään, niin laitetaanpa tämäkin tähän. Sormikiharoissa (sanokaa ihmeessä jos tällä on joku oikeakin nimi) kuivat hiusosiot pyöritellään kostein sormin kevyesti rullalle ja kiinnitetään löyhästi pinneillä. Laitoin kiehkurat muhimaan pipon alle meidän lähtiessä aamulla pulkkailemaan, just hyvä vaikutusaika kiharoille! 🙂

Ja nyt kun eteisessä ollaan, niin mainittakoon, että maalasin vielä oksan valkoiseksi. Vähentää niitä metsä-viboja ja sopii paremmin meidän eteiseen, jossa ei niinkään tummaa puuta ole. Ja jos oikein rohkea oisin, voisin maalata sen pinkiksi. Tai turkoosiksi 😉

^Sormikaharat valmiit pulkkailun jälkeen! 😀

Ainiin ja jos joku muukin ihastui Jackpotin tumman harmaaseen keeppiin^ niin Putiikki Rannalla tarjoaa mielellään mun lisäksi yhdelle teistä tällaisen kotiin toimitettuna! 🙂 Tää on hyvä lämmike hartioille sisällä ja talvella takin alla, keväällä puen varmasti myös nahkatakin päälle.

Laittakaapa siis kommenttiinne maininta jos haluatte olla mukana yhden keepin arvonnassa!

Talvisen kaunista viikonloppua ❤

Postaus sisältää ilmaiseksi saadun keepin ja pipon! 🙂 Ja muuten Odd ollyn velourmekon myös, vaikka se vanha jo onkin.

1 712 vastausta artikkeliin “KOS

  1. Kiitos hiusvinkistä,nämä on niiiin tarpeeseen!! Ja voisinhan määki siihe arvontaan osallistua 🙂

    Tykkää

  2. Piti kommentoida jo edelliseen postaukseen, mutta tulkoon arvontaan osallistuen nyt tässä: IHANA idea tuo oksa, tahtoo! 🙂

    Tykkää

  3. No ilman muuta keeppi kelpaisi 🙂
    Suomen kielessä on sana kodikkuus (kodikas-adjektiivin lisäksi) -että kelpaisko se :)? Tai viihtyisyys?

    Tykkää

  4. Ihana idea tuo oksanaulakko. Voisin pölliä 🙂
    Odottavalle äidille tuo keeppi ois aivan loistava! Eli osallistuisin mielelläni arvontaan.

    Tykkää

  5. Äänestysreissun jälkeen lapset päikkäreille ja iso muki kuumaa teetä sohvan nurkassa – very cosy! :o) ihana keeppi, lämmittäis mukavasti täällä Englannin koleudessa, eli olen mielelläni mukana arvonnassa!

    Tykkää

  6. Mukava idea nuo sormikiharat =) täytyy vain odotella hiusten kasvua, että pääsisi toteuttamaan…niin ja mukana keepin arvonnassa =)

    Tykkää

  7. Olipa hyvä, kun muistutit sormikiharoista – tuoreen kotiäidin pää on aika hatara ja helposti toteutettava ristiäiskampaus on ollu jo hetken mietinnässä. Kiharruspuikot sun muut on nyt hetkeksi jääneet hyllylle tärkeämpien asioiden alta 😉
    Keeppi somistaisi sievästi hartioita, joten osallistun kernaasti arvontaan.
    Aurinkoista viikonvaihdetta 🙂

    Tykkää

  8. Tuo keeppi olisi aivan mieletön piristys tälläiselle vilukissalle 🙂 Olen siis ehdottomasti mukana arvonnassa.

    Tykkää

  9. Suloinen keeppi:) lämmittäisi tällaista vilukattia täällä Suomen pakkasessa, nytkin on 22 pakkasta ja miesukko säästää ja lämmitys on pienellä, ei auta marmatus vaan on pidettävä villasukat jalassa ja mentävä takan lämpöön.

    Tykkää

  10. Tosi kiva idea pukea keeppi keväällä nahkatakin päälle! Tuo mukavasti pehmeyttä asuun. Siispä mukana arvonnassa. 🙂 Ja jos ei onni suosi, niin täytyypi rientää kaupoille..onneksi kuitenkin vielä aikaa nahkatakkikeleihin.

    Tykkää

  11. Eikä! Noita mä oon kattonut ja on ihan mielettömät. Jos onni ei suosi, niin onneks voin aina mennä Putiikkiin rannalla, kun se on ihan tässä lähellä. 😉

    Tykkää

  12. Meilläkin on vanha kakluuni tuonnut iltaisin tunnelmaa ja mukavaa kos tunnelmaa =) Keeppi oli minulle ihan uusi sana, eli aina oppii jotain uutta. Minäkin tulen arvontaan näyttää kivan lämpöiseltä näihin pakkasiin.

    Tykkää

  13. On kyllä niin kaunis keeppi, että PAK-KO osallistua tähänkin arvontaan! Kiva kun piristät meitä lukijoita nuilla hiusvinkeillä. Olin ihan unohtanu sormikiharat, vois heti ens viikolla joku aamu tehä töihin! 😀

    Tykkää

  14. Vinkkinä, että jos haluaa tiukempaa kiharaa samalla metodilla, kannattaa kostuttaa hiuksia enemmän. Ja tietty mitä pienempiä osioita kihartaa, sen säkkärämpi. Mutta noista tuli kyllä tosi kivat.
    Ja samallahan tässä voisi osallistua arvontaankin 🙂

    Tykkää

  15. Täällä pakkasmittari näyttää -22. Lapset ja mies uskaltautuivat ulos happihyppelylle ja minä vilukissa jäin sohvalle huovan alle. Arvonnassa mukana, lämmike tulisi tarpeeseen. 🙂

    Tykkää

  16. Oi, ihania pinkkejä ruusuja ja kaunit kikkurat 🙂 Lämpöiseltä ja kauniilta näyttää tuo keeppi, joten osallistunpa minäkin arvontaan. Kivaa lauantaita!

    Tykkää

  17. Mukana ollaan!! :)) tuo olis mulle täydellinen, ja jos onni vihdoin suosisi minuakin ja saisin sen itselleni:)
    Linda

    Tykkää

Jätä kommentti Tiina Peruuta vastaus