Norjan kielessä on yksi tärkeä sana, jolle suomesta ei löydy vastinetta. Se on kos [kuus], joka on sukua englanninkieliselle sanalle cozy. Kos on kuitenkin substantiivi eikä adjektiivi kuten cozy. Kos on olotila. Mulle esimerkiksi kosia voi olla takkatuli, kahvikuppi ja tuoreet kukat.
Ja tänä talvena me ollaan poltettu takassa aika paljon tulta ihan vain kosin (-ei kylmyyden-) tähden.
Tänään olen muuten laittanut tukan sormikiharoille ja kun näitä hiusvinkkejä aina joskus kysellään, niin laitetaanpa tämäkin tähän. Sormikiharoissa (sanokaa ihmeessä jos tällä on joku oikeakin nimi) kuivat hiusosiot pyöritellään kostein sormin kevyesti rullalle ja kiinnitetään löyhästi pinneillä. Laitoin kiehkurat muhimaan pipon alle meidän lähtiessä aamulla pulkkailemaan, just hyvä vaikutusaika kiharoille! 🙂
Ja nyt kun eteisessä ollaan, niin mainittakoon, että maalasin vielä oksan valkoiseksi. Vähentää niitä metsä-viboja ja sopii paremmin meidän eteiseen, jossa ei niinkään tummaa puuta ole. Ja jos oikein rohkea oisin, voisin maalata sen pinkiksi. Tai turkoosiksi 😉
^Sormikaharat valmiit pulkkailun jälkeen! 😀
Ainiin ja jos joku muukin ihastui Jackpotin tumman harmaaseen keeppiin^ niin Putiikki Rannalla tarjoaa mielellään mun lisäksi yhdelle teistä tällaisen kotiin toimitettuna! 🙂 Tää on hyvä lämmike hartioille sisällä ja talvella takin alla, keväällä puen varmasti myös nahkatakin päälle.
Laittakaapa siis kommenttiinne maininta jos haluatte olla mukana yhden keepin arvonnassa!
Talvisen kaunista viikonloppua ❤
Postaus sisältää ilmaiseksi saadun keepin ja pipon! 🙂 Ja muuten Odd ollyn velourmekon myös, vaikka se vanha jo onkin.





Mukana arvonnassa! 🙂
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. 🙂 On muuten kaunis keeppi.
TykkääTykkää
Oi, katsoin että oletko taas heilutellut puikkoja ahkerasti. Ihanaa jos tärppäisi arvonnassa. Olen siskolleni tekemässä juuri tuollaista aika samanlaista tummanharmaata alpakkalangasta ja miettinyt että itsellekin haluaisin sellaisen 🙂
TykkääTykkää
Täällä vaan joulu jatkuu 😉 Mukana!
TykkääTykkää
Heippa!
Sulla on sitten kivat arvonnat, mukaan taas tahdon.
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, ihan keeppi. 🙂
TykkääTykkää
Olen mukana arvonnassa!
Mukavaa viikonloppua teille!
TykkääTykkää
Kivat kikkurat ja keeppi! Mukana ollaan, kyllähän tollaisen voisi kotiuttaa. Myös kiharat testaukseet, koitetaan miten sopii hieman lyhyempään tukkaan.
TykkääTykkää
Ihana ihana keeppi! Absolyt mukana arvonnassa =)
Hauska idea tuo eteisen naulakkosysteemi!
p.s tuo tapetti peilin takana ja teidän olohuoneessanne on aivan ihastuttava 🙂
TykkääTykkää
Kiitos, kun piristit kylmää lauantaipäivääni! Osallistun niin mielelläni arvontaan – ihania ovat keeppi, ruusut, sormikiharat ja sinä.
TykkääTykkää
Kiitos, kun piristit kylmää lauantaipäivääni! Osallistun niin mielelläni arvontaan – ihania ovat keeppi, ruusut, sormikiharat. Ja tietysti sinäkin.
TykkääTykkää
Pakko testata myös noita kiharoita! Ja keeppi on ihana, osallistun arvontaan.
TykkääTykkää
Vilukissana pakko olla mukana arvonnassa! Esimerkiksi yliopistolla on aina niin kylmä, että tuollainen keeppi voisi olla ihana harteilla 🙂
Mukavaa viikonloppua!
TykkääTykkää
Ihanan lämpimän näköinen keeppi! Ehdottomasti mukana arvonnassa:)
TykkääTykkää
Hej!
Jag är en 3 barns mamma som förra helgen fick hjärtbesvär, med ett par veckors sjukledighet som följd. Under veckan som gått har jag hittat till din fina blogg, tack för alla fina bilder! Såg i ditt inlägg i dag att du lottar ut en underbar keeppi, jag deltar absolut i utlottningen!
TykkääTykkää
Mukana kaikissa arvonnoissa.:) Ihanaa lauantai-iltaa!
TykkääTykkää
Mä olen kyllä niin koukussa tähän sun blogiin! Ihaninta on että täältä saa sellaista suloista ja maanläheistä FIILISTÄ…Ja tyylivinkkejä! Itsellä oli vähän suvanto-vaihetta jokunen aika sitten omassa elämässä ja blogisi auttoi ymmärtämään mistä itsekin haaveilee ja mitä kaipaa omaan elämäänsä! Ja nyt porskutellaankin jo paaljon paremmalla fiiliksella eteenpäin, tehään just niitä juttuja mistä haaveillaankin 🙂 Ja tietysti ollaan myös mukana arvonnassa! 🙂
TykkääTykkää
AIVAN IHANA!!! Ihastelin jo postaukset aluksi tätä kaunokaista ja mieletöntä, että on edes pieni mahdollisuus saada itsselenikin tämä upeus. Nyt peukut ja varpaat pystyyn, että onni olis tällä kertaa myötä ja omia hartioitani pääsisi myös lämmittämään keeppi. ❤
TykkääTykkää
Kiva keeppi! Tottakai osallistun arvontaan.. 🙂
TykkääTykkää
Oikein mielelläni minäkin lämmittelisin keeppi hartioillani!
TykkääTykkää
Mukana ! Mainio idea tuo eteisen puu. Ja eipä ole sormikiharoissakaan valittamista. Mun 12 v. poika tosin totesi, että: tuo kyllä tulee jonkun päähän jonain päivänä…
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa!
Sinulla on aivan mahtava blogi! 🙂
TykkääTykkää
Kokeillaanpa tuuria jälleen, mukana siis! 🙂
-M
TykkääTykkää
Kauniin näköinen, tuollanen olis kiva lämmike näin kylmään aikaan! Mukana arvonnassa siis =)
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Tosi ihana keeppi 🙂
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Aivan ihana tuo keeppi! : )
TykkääTykkää
Voi kyllä olen lämmittävän näköisen keepin arvonnassa mukana : )
Poncho olisi toinen toiveeni, mutta tuo keeppi vaikuttaa sitäkin käytännöllisemmältä.
TykkääTykkää
Aivan ihana postaus taas! Mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Oi, mikä ihanuus! Mukana ollaan!
TykkääTykkää
Onpa kiva keeppi, olen myös mukana arvonnassa:)
TykkääTykkää
Mietin ensin, että ootkohan ite tehny ton keepin ja ohje olisi sitten saatava, mutta erittäin mielelläni ottaisin sen ihan valmiiksi kotiovellenikin toimitettuna! 🙂 Mukana arvonnassa siis ehdottomasti!
TykkääTykkää
Niin lämpöisen ja kauniin näköinen tuo keeppi, että eihän tähän arvontaan voi olla osallistumatta.
Leppoisaa viikonloppua!
TykkääTykkää
Taas yrittämässä, mutta nyt laitan tekstiäkin, koska viimeksi olit jaksanut näitä lukea, etkä vain arponut voittajaa. Saan blogistasi aina kivaa enenrgiaa arkeen, joka viime aikoina on vähän takkuillut ja ollut ei niin kivaa. Tänne kun kurkkaan, niin joku kiva arjen piristys useimmiten tulee vastaan, ja taas mennään ja kokeillaan vaikka uutta neuleideaa! Tai sormikiharoita! Kiitos tästä ”voimaannuttamisesta”, käyn varmasti jatkossakin, vaikka en aina kommentoikaan. Ja tietysti mukana arvonnassa, ihania ovat nämäkin jutut. Mukavaa vkonloppua sinulle ja perheelle!
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
Ihan pakko osallistua! Hyvän mielen blogi sinulla, kiitos kun pidät tätä meidän lukijoiden iloksi.
TykkääTykkää
Hei,
tulisin taas mukaan arvontaan, vaikken olekaan mikään ”Hannu Hanhi”. Arvontavoitot kiertävät uskollisesti minut kaukaa:)
TykkääTykkää
Mukana ollaan!
TykkääTykkää
Ihana tukka ja ihana kaulan lämmittäjä myös! Oon käymässä toimistolla ja tollainen keeppi lämmitäisi mukavasti täällä. Sulla on ihana elämänasenne!
TykkääTykkää
Mukana ollaan arvonnassa. 🙂
TykkääTykkää
Aina silloin tällöin luen kaunista blogiasi ja täytyy sanoa, että aina tulen hyvälle tuulelle:) Kaunis harmaa keeppi! Mielelläni olen mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Kokeillaanpa, jos tämä vilukissa onnistusi saamaan lämmikettä 🙂
TykkääTykkää
Hartiajumin poistajan arvonnassa mukana. Pipakin on hieno!:)
TykkääTykkää
Mie mukaan arvontaan, kiitos. Kaikki ol taas niin kaunista!
TykkääTykkää
Mukana ollaan! Tälle imettävälle äidille tulisi tarpeeseen 🙂
TykkääTykkää
Osallistun.
Olen etsinyt vastaavanlaista keeppiä, jonka voisin pukea trenssini päälle viileimpinä syys- ja kevätpäivinä. Ja, OKEI, talvellakin.. en ole raaskinut ostaa kunnollista talvitakkia. Tänäkään talvena. Alkutalven sinnittelen kevyemmillä takeilla. Herään vuodenvaihteen jälkeen huomaamaan, että kunnon talvitakki olisi paikallaan. Takki jää kuitenkin ostamatta sillä perusteella, että kevät on jo nurkan takana. Näin olen mennyt viimeiset neljä talvea…
TykkääTykkää
Mukana keepin arvonnassa. Tosi kiva tuo oksa, taidan lainata ideaa.
TykkääTykkää
Mukana ollaan 🙂
TykkääTykkää
Iso Kiitos blogistasi. Kuvistasi ja jutuistasi tulee hyvälle fiilikselle, sillai tyyni olo. Kuvat on ihanan rauhallisia ja tyylikkäitä. Saan omaankin elämääni ja vaatekaappiini inspiksiä. Positiivisuudella eteenpäin 😉
Kiitos ja halaus sinne Norjaan.
TykkääTykkää
Tuo keeppi saisi varmastikin kosin olon tälle tytölle! Pakko siis osallistua arvontaan.
TykkääTykkää