Oma tyyli

Mietin joskus (no aika harvoin mut kuitenkin) et monet bloggaajat ovat aika rohkeita. Lähinnä sellaiset, jotka laittavat kuvia omasta tyylistään. Mun mielestä ei oo ollenkaan niin pelottavaa laittaa kuvia omasta ulkonäöstään kuin omasta tyylistään; naamallehan ei voi mitään, mutta tyyli onkin jo ihan toinen juttu. Ihmiset ovat niin kriittisiä eikä koskaan voi miellyttää kaikkia. Aina on  joku, joka ei tykkää. Usein aika montakin. Ja se on aika pelottava ajatus.

Kuten sanottu, aika harvoin mietin tällaisia. Luulen, että teen blogia vieläkin tyyliin ”kuka näitä kuvia muu näkee kuin minä”. Et mitä se haittaa vaikka hiukset vähän harottaisi tai lattialla olisi legopaloja. Et kuka niitä nyt näkee. Enkä muuten pidä itseäni ollenkaan rohkeana. Ei- en tarkoittanut itseäni tolla ensimmäisellä lauseellani. Tarkoitin niitä muita. En kohtaa blogeihin littyviä juttuja lainkaan tavallisessa elämässäni. En seuraa norjalaisia blogeja emmekä juuri koskaan puhu blogeista kavereiden kanssa. En melkein edes tiedä seuraako tätä kukaan -paitsi teidän kommenttienne perusteella, kiitos niistä ❤

Kuten sanottu, en tunne itseäni mitenkään rohkeaksi ainakaan blogin suhteen. Enkä muuten mitenkään itsevarmaksi. Niin, että mun ego olisi kovasti kasvanut hehheh. Joskus postausten julkaiseminen jännittää ihan hirveästi. Sellaisten, joissa on jotain mun omia hölmöjä juttuja. Paljon helpompi on julkaista jotain kuvia korkokengistä ja julkkisnaisista.

Silti mun mielestä on ihanaa lukea ja katsella ihmisten ihan oikeita juttuja. Tyylejä. Sisustuksia ja asuja. Etenkin sellaisia tyylejä, jotka selvästi ovat omistajalleen rakkaita. Persoonallisia. Mistä tahansa tyylistä voi saada hurjasti inspiraatiota vaikkei se ihan omaan makuun olisikaan. Vaikkei juuri samanlaista haluaisikaan. Kunhan se on rakkaudella tehty ja aito. Ehkä vähiten mun mieltä lämmittääkin sisustukset, joissa on käytetty pelkkiä trendijuttuja. Kuten vaikka pelkkää valkoista vain koska se sattuu olemaan niin suosittua. Etenkin inhoan kaikkea, mistä voi tulla so-last-season. Apua. Tai että joku juttu muka olisi so-last-season, miksi ihmeessä, jos se on hyvännäköistä? Miksei se sitten ole sitä aina? Tyyli elää jatkuvassa muutoksessa ja kaikkeen voi ja saa kyllästyä, mutta ei siksi, että se on jonkun muun mielestä vanhanaikaista.

Parasta on pysyä uskollisena itselleen ja tehdä just niinkuin itse haluaa. Muutoin on aina jonkun mielestä joko vanhanaikainen tai tyylitön. Mutta omaa persoonallista tyyliä ei kukaan voi ottaa sulta pois.

Ps. Bongasitteko pierutyynyn? ;D

Rentoa sunnuntaita ❤

Ja muistakaa arvonta alla…

120 vastausta artikkeliin “Oma tyyli

  1. Sillä veikkasin tuota kotoisuutta, kun Johanna kertoi aiemmin, ettei tuo ole adjektiivi. Ja kodikashan on adjektiivi :). Ajattelin, että ehkä lähin sopiva substantiivi olisi sitten tuo kotoisuus :).

    Tykkää

  2. Heippa!
    Olen jo pidemmän aikaa käynyt lukemassa blogiasi, mutta en ole muistaakseni vielä aiemmin kommentoinut, pahoittelut siitä 🙂
    Pidän blogistasi juuri siksi, että siinä näkyy elämä sellaisena kuin sitä elätte, aitona. Kuvat ovat luonnollisia eikä niissä ole aseteltu tavaroita. Tai ainakin olet hyvin onnistunut saamaan kuviin luonnollisen ilmeen vaikka sitten asettelisitkin tavaroita kuvausta varten 😉
    Joissakin blogeissa näkee koteja, jotka ovat täysin valkoisia, kiiltäviä pintoja jne. Niissä ei mielestäni näy lainkaan asukkaiden persoona, ovat täysin hengettömiä eikä niissä näy sielua. Teidän kotianne kuvaa juuri sana Koti, ja nimenomaan isolla K:lla. Kauniita kuvia saa kauniista Kodista. Pidä oma tyylisi 🙂

    Tykkää

  3. Moi; 🙂
    en bongannut, mutta kun näin viestisi lopussa jossa pierutyynyn mainitsit niin siitä tuli jälleen se tunne kuinka ihanan luonnollinen olet.
    Tekstisi oli hieno ja antoi mietittävää varmasti monelle… elämä on niin pineistä asioista kiinni.. Välillä tulee tunne että oikein mahasta ottaa, kun haluaa elää joka sekunnin, on niin paljon ja haluaa antaa paljon..Ihanaa..

    Tykkää

  4. Hei! Nyt tulee täysin postauksen aiheeseen liittymätön kysymys, mutta mieleeni tuli, että oletko käynyt jonkun tietyn ohjaajakoulutuksen/kurssin, kun saat vetää zumba-tunteja? Itsenäni kiinnostaisi kovasti vetää kuntosaleilla erilaisia tunteja, esimerkiksi BodyPumpia ym. Mitä Sinun on täytynyt tehdä, että saat vetää näitä tunteja? 🙂

    Tykkää

  5. Hei, muistelin, että sä käytät Photoscape-kuvankäsittelyohjelmaa. Onko sulla tullut ”päivitysehdotusta”? Se ”päivitys” on siis haittaohjelma, jonka joku hakkeri on päässyt lisäämään ohjelmaan, eikä sitä kannata ladata. Eli aika iso aukko jäänyt ohjelmaan.. Oletko vaihtanut kuvankäsittelyohjelmaa vai käytätkö edelleen Photoscapea?

    Tykkää

  6. Moi Johanna,
    Tämä oli kiva postaus. En ole hirveästi uskaltanut ja ensinnäkään ehtinyt kommentoimaan tänne mitään, vaikka luenkin blogiasi aktiivisesti. Erityisesti tykkään positiivisesta ja iloisesta elämänasenteestasi – toki oikea elämä voi näyttää hyvinkin erilaiselta kuin blogissa mutta vaikutat kovin aidolle. Vaatii varmasti rohkeutta kirjoittaa blogia joka on kaikkein nähtävillä, omasta elämästä, omilla kuvilla. Hienoa, että olet ryhtynyt siihen, itse saan ainakin blogistasi paljon inspistä. Kiitos!

    Tykkää

  7. Hei ! Katsoin videon missä meikkaat ja kerroit käyttäväsi bare mineralssin meikkejä 🙂 osaisitko yhtään sanoa mistä kaupasta SUOMESSA saisi kyseisiä tuotteita ,tai mikä voisi olla vastaava kauppa mistä niitä saa norjassa niin täällä suomessa:) Kiitos jo etukäteen ❤ oot muuten super kaunis

    Tykkää

  8. Moikka 🙂
    Oli niin ihanan rohkaseva päivitys, että päätin rohkaistua kommentoimaan tänne jotain. Sun blogis on kaikessa arkisuudessaan IHANA ja ehottomasti yks mun lemppareista. Tunnut ihmisenä tosi aidolta ja rehellisenä ja onnistut jotenki ihmeellisellä tavalla välittämään blogin kautta semmosta kodikasta lämpöä.
    Rohkeudesta haluisin sanoo sen verran, että mun mielestä sä oot blogissas todella rohkea, kun kerrot rehellisesti myös omista epäonnistumisistas ja väärinkäsityksistä (erityisesti on jääny mieleen se kun arvioit väärin jumppaan tulleen tytön asenteen). Jotenkin puhut tollasista jutuista niin aidosti ja peittelemättä omaa sieluas. En voi muuta sanoa, ku että tällasena nuorena tyttönä toivon kovasti et osaisin kasvaa just tollaseks aidoksi aikuiseks naiseks kuin sinä 🙂 IHAILEN!
    Ja tyylistäs tahdon sanoa, että sulla on kyllä joku yliluonnollinen taito pukeutua tosi rennosti ja elävästi ollen samalla tosi tyylikäs ja aikuismainen (:
    Mut kiitos siitä kaikesta aidosta onnesta, ilosta, joskus väsymyksestä ja huolestakin mitä tänne kirjottelet. Arvostan sitä.
    (ja tais tulla semmonen viesti, että luet posket punottaen ja aattelet tämän olevan vain turhanpäivästä ”ylistystä” mut kunniasanalla voin sanoo et sydämestäni sanoin joka sanan)

    Tykkää

  9. Osuit täysin naulan kantaan kirjoituksellasi – mulla nousee myös karvat pystyyn siitä, kun jotakin täytyy hankkia vain ”muodin vuoksi” ja ajatusta, että uudessa kodissa kaiken pitäisi olla design by XXX. Musta on ihana huomata, että nyt kahdeksan vuotta omassa kodissa asuneena alkaa myös oma tyyli löytämään ne uomansa ja voi olla tyytyväinen myös niihin ”so last season” hankintoihinsa vuosien takaa. Ihastuin myös sinun blogissasi siihen kuinka tyylit kerrostuvat ja muodostavat omannäköisen kokonaisuuden.
    Pidän blogistasi juuri sen takia, että se tuntuu aidolta ja siitä tulee yksinkertaisesti hyvä, lämmin fiilis. Sun kuvat on omannäköisiä ja rohkeasti päästät lukijat mukaan omaan elämääsi – blogi on osa tyylitaitoasi.
    Luulin aikaisemmin, että olen todella avoin ja olisi helpompaa avata ovi vieraille ihmisille ja kertoa elämästään, ajatuksistaan muille, mutta nyt hetken verkkoon kirjoiteltuani huomaan kuinka vaikeaa se tosiasiassa on. Onkin lohduttava kuulla, että kokeneemmatkin potevat julkaisukammoa.

    Tykkää

  10. Tuli vielä mieleen, että voisit kai toisaalta pitää itseäsi sellasena ”trendsetterinä”, tän blogin kautta. Etit kivoja juttuja joista tykkäät, eikä siksi että ne on muodikkaita. Mutta sitten kun sä esittelet ne, niin luot samalla tietyille asioille sellasta glamouria.. et hei, Kalastajan vaimollakin oli tällainen, tää on siis tosi hieno ja vähän niinku avaat silmiä joidenkin asioiden hienoudelle. Mä ainakin tiedän monia tyyppejä joilla on juttuja, koska sullakin on. Niistä jutuista on tietysti helppo pitää koska ne on kauniita ja kivoja.. mutta tää blogi on luonu niihin sellasen tunnelman tai inspiraation, että ne on siistejä, tavallaan trendiä mikä ei tuu kuvastosta vaan jotenkin ”syvemmältä”. En tiiä osasinko selittää, mutta musta se on aika makee ominaisuus tässä blogissa!

    Tykkää

  11. Sinussa on ihanaa herkkyyttä ja empatiaa, on ihana lukea blogiasi kun elät ihan tavallista arkea ja kerrot siitä. Toisaalta ’pinnalliset’ jututkin on välillä kivoja, joita niitäkin sulla joskus on. Tarkoitan tällä sitä että olen hieman kyllästynyt tiettyihin blogeihin niiden materialismisyyden vuoksi.
    Ole juuri sellainen kuin olet, sinusta tykätään täällä paljon! 🙂

    Tykkää

  12. pierutyyny bongattu. Viime kesänä oltiin perheen kesken automatkalla Euroopassa ja vasta lopussa alettiin miettimään tuliaisia.
    Pierutyynyjä sitten ostettiin kasa ja vaikka meidät tuntee ja meidän huumorin, eivät lahjan saajat niistä oikein tykännyt :(.
    Jopa 5 vuotias poika ei intoon tullut mukaan.
    Kiva lukea että jossain kodissa tyyny on ja koska noin esillä, myöskin käytössä.

    Tykkää

  13. One thing I would really like to say is the fact before purchasing more laptop or computer memory, check out the machine into which it can be installed. If your machine is definitely running Windows XP, for instance, a memory limit is 3.25GB. Adding in excess of this would easily constitute a waste. Make sure one’s mother board can handle the particular upgrade quantity, as well. Great blog post.

    Tykkää

  14. I would be interested to know what are the battery weight, capacity and life. Any more info available?

    Tykkää

  15. I cling on to listening to the rumor speak about receiving free online grant applications so I have been looking around for the best site to get one. Could you advise me please, where could i get some?

    Tykkää

  16. Hi outstanding blog! Does running a blog such as this take a great deal of work? I have absolutely no knowledge of programming however I had been hoping to start my own blog in the near future. Anyway, if you have any recommendations or tips for new blog owners please share. I know this is off topic but I simply had to ask. Cheers!

    Tykkää

  17. I?m impressed, I must say. Really rarely do I encounter a blog that?s both educative and entertaining, and let me tell you, you have hit the nail on the head. Your idea is outstanding; the issue is something that not enough people are speaking intelligently about. I am very happy that I stumbled across this in my search for something relating to this.

    Tykkää

  18. Once I initially commented I clicked the -Notify me when new comments are added- checkbox and now each time a remark is added I get 4 emails with the same comment. Is there any approach you possibly can remove me from that service? Thanks!

    Tykkää

  19. This web page can be a walk-by way of for all of the information you needed about this and didn?t know who to ask. Glimpse right here, and you?ll definitely uncover it.

    Tykkää

  20. I’m writing to make you be aware of what a magnificent encounter my wife’s child obtained studying your blog. She came to understand a lot of pieces, including how it is like to have an incredible coaching spirit to have many more really easily learn about a number of impossible subject matter. You actually surpassed our expected results. Many thanks for churning out those important, trustworthy, educational and even unique tips on this topic to Julie.

    Tykkää

  21. I am really impressed with your writing skills as well as with the layout on your blog. Is this a paid theme or did you modify it yourself? Either way keep up the nice quality writing, it is rare to see a nice blog like this one nowadays..

    Tykkää

  22. Hi! Someone in my Facebook group shared this site with us so I came to check it out. I’m definitely loving the information. I’m bookmarking and will be tweeting this to my followers! Excellent blog and great design and style.

    Tykkää

  23. How’s things?, Love site basically a observation that I was getting immediately sent straight on the homepage if I viewed this inner webpage; It appeared to be a internet browser hi-jack something like that, I’m not really too absolutely sure but assumed you might be informed about it. Best wishes

    Tykkää

  24. Hey there are using WordPress for your site platform? I’m new to the blog world but I’m trying to get started and set up my own. Do you require any html coding knowledge to make your own blog? Any help would be greatly appreciated!

    Tykkää

  25. When I initially commented I clicked the ”Notify me when new comments are added” checkbox and now each time a comment is added I get four e-mails with the same comment. Is there any way you can remove people from that service? Thanks a lot!

    Tykkää

  26. Hey! Would you mind if I share your blog with my myspace group? There’s a lot of folks that I think would really enjoy your content. Please let me know. Many thanks

    Tykkää

  27. Thanks for a marvelous posting! I definitely enjoyed reading it, you may be a great author.I will be sure to bookmark your blog and will often come back in the future. I want to encourage yourself to continue your great work, have a nice holiday weekend!

    Tykkää

  28. Sweet blog! I found it while browsing on Yahoo News. Do you have any suggestions on how to get listed in Yahoo News? I’ve been trying for a while but I never seem to get there! Cheers

    Tykkää

  29. Hey I know this is off topic but I was wondering if you knew of any widgets I could add to my blog that automatically tweet my newest twitter updates. I’ve been looking for a plug-in like this for quite some time and was hoping maybe you would have some experience with something like this. Please let me know if you run into anything. I truly enjoy reading your blog and I look forward to your new updates.

    Tykkää

  30. When I originally commented I clicked the ”Notify me when new comments are added” checkbox and now each time a comment is added I get three e-mails with the same comment. Is there any way you can remove people from that service? Thanks!

    Tykkää

  31. Can I have the source file so that I can delete the background and remove the content that I don’t need such as the PG logo etc.?Also, how do I get the name of the video as well as the caption to display during playback?

    Tykkää

  32. Its like you read my mind! You appear to know a lot about this, like you wrote the book in it or something. I think that you can do with some pics to drive the message home a bit, but instead of that, this is excellent blog. An excellent read. I’ll certainly be back.

    Tykkää

  33. Have you ever considered creating an ebook or guest authoring on other sites? I have a blog centered on the same topics you discuss and would really like to have you share some stories/information. I know my readers would enjoy your work. If you are even remotely interested, feel free to shoot me an email.

    Tykkää

  34. I know this if off topic but I’m looking into starting my own blog and was wondering what all is needed to get setup? I’m assuming having a blog like yours would cost a pretty penny? I’m not very internet savvy so I’m not 100% positive. Any suggestions or advice would be greatly appreciated. Cheers

    Tykkää

  35. Spice up bottle of spray is often a popular self-defense spray which is quite popular in assisting the user away from

    Tykkää

Jätä kommentti borse luis vuitton Peruuta vastaus