-guacamole kupissa
Paita ja housut Vila / neuletakki Part Two / kengät Laura bellariva
Viikonloppu ja taco-illat -onko teilläkin? :)) Meillä on oikeastaan jo ihan perinne että perjantai-iltana syödään tacoja. Ja guacamole tehdään tietty itse. Kuinka monta prosettia avokadoa siinä kaupan guacamolessa onkaan, kaksi vai kolme? Auts. Mun guacamoleen tulee kaksi avokadoa, kaksi valkosipulinkynttä, puolen sitruunan mehu ja pikkusen pippuria ja ihan pikkusen chiliä ja se menee aina kaikki. Ja muuten, jos meillä on, niin laitan sekaan myös ihan pikkasen rømmeä (vrt. kermaviili). Tästä on tullut koko perheen lemppari ja on muuten superterveellinen herkku. Haluatteko kuulla yhden guacamole -vinkin? Jos nimittäin säilytät guacamolea jääkaapissa valmistuksen ja syömisen välissä, säästä yhden avokadon kivi ja laita se kulhoon guacamolen sekaan. Kivi estää mössön ruskistumista -joskin vähän samaa asiaa ajaa sitruunamehu eli molemmat kannattaa muistaa ja guacamole pysyy kauniin vaalean vhireänä. Ja jos sitä jää seuraavaksi päiväksi, voi sen käyttää leivän päällä! Nam 🙂 terkuin avocado-fani.
Olen muuten shoppaillut lintuhäkin. Kukkasille. En ihan vielä tiedä mihin se tulee, mut veikkaan, että se näyttää parhaimmalle jossain, missä on muitakin kukkia. Ja etenkin ruukkuihin vangittuja kukkia. Ettei noi oo yksin keskellä pihaa ja näytä siltä että meillä suljetaan ainoat kukat häkkiin. Katsotaan. Puutarhapäivityksiä tulee varmasti jonnin verran tässä toukukuun mittaan :))
Vitsi miten superia että on viikonloppu!! Juhuuu. Eikä mitään suunnitelmia. Jes. Eli huomenna nukutaan ainakin kahdeksaan ja sit ihan mitä vaan ❤ Ei mitään suunnitelmia. Haleja ❤
Hei kiitos vinkistä! Meillä jää yleensä guacamolea aina yli ja sitten ärsyttää, kun se on seuraavana päivänä ihan ruskeaa
Mutta eipä ruskistu enää! 🙂
TykkääTykkää
Niinpä :))
TykkääTykkää
Kiitos vinkistä, käytetään varmasti siis JOS jää yli.
Huomenna on Johanna Äitienpäivä, miten siellä?
TykkääTykkää
Täällä ei vietetä äitienpäivää toukokuussa, mutta muuten ollaan ihan kivaa sunnuntaita vietetty 🙂
TykkääTykkää
Heh, minun laiskan naisen guacamoleen tulee vaan avocadoa ja sitruunaa/limeä 🙂 Pitäisi joskus tehdä ihan kunnolla!
Viikonloppuna perinteiksi on muodostuneet pertsin leffailta ja sitten sunnuntain family dinnerit ❤
http://prinsessanoppi-lapetiteprincesse.blogspot.fi/
TykkääTykkää
No oikein hyvää se on noinkin :)) Kaikenlaiset viikonloppuperinteet ovat aika ihania ❤
TykkääTykkää
Meillä syödään myös tacoja tai tortilloja todella usein. Lasten lemppariruokaa! Nyt kokeiltiin nachosalaattia vaihtelun vuoksi torstaina, sottaista puuhaa, mutta hauskaa.
Hauskan näköinen tuo häkkikukkaviritelmä! Katselin vain ensin hölmistyneenä, että miten taioit tuon ruukun ja kukan häkkiin, mutta siinä taitaakin olla irtoava tuo yläosa? 🙂
Ihanaa huomista äitienpäivää sinulle.
Sydämellä, Elena.
http://elenavekkeli.blogspot.fi
TykkääTykkää
Joo siinä on irtoava yläosa 😀
Kiitos Elena ❤
TykkääTykkää
Hei oon tilaamassa suvimarialta lumoan korua ja mietin et minkä pituinen sun korun ketju on ku näyttää just sopivalta? 🙂
TykkääTykkää
Voi vitsi, en nyt muista tiedä, kamala sentään. Niin mieluusti auttaisin asiassa… mut en muista mitään senttimääriä. EI se mikään pitkä ole…
Apua. Pahoittelen!
TykkääTykkää
Juu pihapäivitykset kuulostaa hyvältä! Tämä sun blogisi on ihanan monipuolinen ja kaikkea itseä kiinnostavaa löytyy; sisustus, kauneudenhoito, muoti! Mahtavaa, kun kesä on ovella ja pääsee laittamaan pihaa ja parveketta. Rentouttavaa viikonloppua! 🙂
TykkääTykkää
Joo tykkään kanssa laittaa pihaa viihtyisäksi vaikken mitenkään kauheasti kukista ja puutarhanhoidosta tiedäkään ;)) Että pihajuttuja tulee varmasti ja kai se tietämyskin kiinnostuksen mukaan kasvaa vähitellen 🙂
TykkääTykkää
Moi! Mulla on hyvä ystävä joka on meksikolainen ja se tekee guacamolen näin:
Pilko puolikas punasipulia, kolme-neljä tosi kypsää tomaattia ja vähän jalopenoja ihan pieniksi ja lisää limemehun kanssa kulhoon. Lisää kuorittu ja pilkottu avokado ja puristele soseeksi (käsin!). Tietty voit muussata myös haarukalla, muttei missään nimessä tehosekoittimessa, koska kuulemma hyvä guacamole on enemmän salsa kuin tahna. Lisää joukkoon pilkottua korianteria (ehdoton!), suolaa ja pippuria ja yksi lusikallinen lihaliemijauhetta (tai ihan vähän vetee liotettua lihaliemikuutiota). Tässä on ihana rakenne koska se on vähän ”chunky”.
Kantsii kokeilla ihan vaan vaihteeksi, vaikka toi sun resepti kuulostaa kans tosi hyvältä!
TykkääTykkää
VAu, kiitti tiedosta :)) Oon kanssa lukenut jostain että etenkin vihreät tomaatit ovat ihan must kunnon guacamolessa, mutta niitä on hankalasti saatavilla täällä… mut et ehkä vois alkaa käyttämään sitten tavallista tomaattia!
TykkääTykkää
Quokkis myös meidän perheen herkku, eikä sitä kovin usein tähteeksi jää. Mutta jos jää, niin maistuu myös riisikakkujen päällä. Menee ihan simppelistä suolaisesta tarjottavasta. :o) Sama resepti muuten täälläkin. Tuollapa ne avocadot taas odottaakin! :o)
TykkääTykkää
Mmm, varmaan hyvää riisikakuillakin, meillä on kokeiltu vain normi leivän päälle.
TykkääTykkää
Siellä on jo ihanan keväistä, asun Pohjois-Suomessa ja täällä on ollut vielä viileää, joten kesäkukkia ei juurikaan vielä näe muualla kuin kaupoissa. Parissa pihassa olen nähnyt krookuksia. Ihana idea laittaa kesäkukkia lintuhäkkiin, on ehdottomasti toteuttamisen arvoinen idea.
TykkääTykkää
Oi, no nyt se alkaa 🙂 Se kukkakausi 🙂
TykkääTykkää
Ihana asu ja hauska kukkaidea! Ja sama juttu tuon guacamolen kanssa täällä: sen jälkeen kun ensimmäisen kerran tein itse guacamolea ja tajusin että kaupan ”guacamole” ja sitten the real deal on kaksi täysin eri asiaa, en ole enää suostunut syömään muuta kuin itse tehtyä. Ja ei jää yli meilläkään 😉 Hauskana sattumana nytkin pöydällä odottelee kaksi avokadoa, että illalla päästään herkuttelemaan 🙂
http://tyylicasual.blogspot.fi
TykkääTykkää
Joo ne on kaksi ihan eri asiaa… en oo muuten koskaan maistanut kaupan vastaavaa, tiedä vaikka tykkäisin kovastikin 😉
TykkääTykkää
Hei ja kiitos taas kivasta vinkistä, unohtuu aina noi herkut. Kiva asu sulla…mutta mistä noi ihanat korvikset????
TykkääTykkää
Korvikset on Accessorize -kaupasta 🙂
TykkääTykkää
Näin yhdellä pihalla rikkinäisen lyhdyn, josta oli siis lasit poistettu. Lyhdyn sisälle oli laitettu kukka, joka ”pursui” lyhdyn ikkunoista. Sekin näytti tosi hauskalta. Lyhty oli mustaa metallia ja ripustettu puuhun. Voisi järjestää kisan: keksi hauskin paikka, jonne voi laittaa kukan 😉
t.kirsi
TykkääTykkää
Joo kuulostaa ihanalle! Toivon kanssa että häkistä alkaisi pursuilemaan jotain 😉 Täytyy ehkä vaihtaa kukkatyyppiä….
TykkääTykkää
Guacamole on kyllä herkkua! Itse olen tehnyt viime kerrat Guacamolen tällä blogissani näkyvällä ohjeella: http://www.karkkipurkki.com/2013/04/tortillat.html 🙂 Tuossa ohjeessa on yhden limen mehu, joka myös estää tummumisen 🙂
http://www.karkkipurkki.com
TykkääTykkää
Kiitos reseptista! Nyt ei voi enää kukaan olla tekemättä kun tulee näin paljon hyviä vinkkejä :))Jeps, lime tai sitruunan, molemmat mehut ajaa saman asian!
TykkääTykkää
Moikka! Pidemmän aikaa blogiasi seuranneena on pakko ensimmäistä kertaa tulla myös kommentoimaan… Tai oikeastaan kiittämään. Blogisi on aivan ihana! Susta huokuu iloa, energiaa, lämpöä, kauneutta, rakkautta, viisautta, maalaisjärkeä, luonnollisuutta – kaikkea kaunista, niin ulkoista kuin sisäistä. Ihailen sun energisyyttä ja innostusta, positiivista elämänasennetta, sitä miten pidät huolta niin perheestäsi kuin itsestäsikin, etkä unohda luontoakaan 🙂 Elämä kun ei aina ole ihan pelkkää keveyttä ja kauneutta, on ratkaisevaa muistaa huomata pienetkin asiat ja katsoa juttuja siltä positiivisemmalta kantilta, tajuta elämän kaikessa epätäydellisyydessään olevan juurikin täydellistä. Iso kiitos siis siitä, että jaat itsestäsi ja elämästäsi juttuja meidän kanssa, innostat ja tuot iloa! Mitä ihaninta äitienpäivää sulle ja aurinkoista kesää koko teidän perheelle! ❤
TykkääTykkää
❤
Tällaiset kommentit saavat aivan sanattomaksi. Paitsi etta olen kyllä sitä mieltä, että tämäkin kertoo enemmän kirjoittajastaan kuin minusta; ei tollasta voisi paha ihminen sanoa 😀 Eli sinustakin on pakko löytyä iso annos kaikkea tohon kommenttiin listaamaasi hyvää ❤ Kiva että jaoit täälläkin, näistä tarttuu ihan varmasti ainakin pikkuripaus lämpöa pahimpiinkin kyyniköihin :)))
Aurinkoista ja kaunista kesää ❤
TykkääTykkää
Moi, olen ollut huono seuraamaan taikka edes kiinnostumaan lukemaan blogeja, mutta nyt olen koukussa:) sulla on hyvä tyyli ja ehdottomasti loistomaku!!! kertoa eri asioista..tyttäreni 21 ja minä 49 ja luetaan sun tarinoita, eli ei iästä kiinni:)
TykkääTykkää
Meillä on burritotorstai 🙂 Voisi välillä kokeilla tacojakin, mutta ensin on tarkoitus testata itse tehtyjä burritolettuja, tosin kaupankin on ihan ok, kun ne lämmittää valurautapannulla. Mutta kokeile laittaa guacamoleen vielä suolaa, musta se on tärkein mauste, sillä tuo maut esiin aivan uudella tavalla.
TykkääTykkää