~ Ut på tur Aldri sur ~
Jehei 😀
Siitä kun viimeksi olen ollut Preikestolenilla, on nyt seitsemän vuotta (apua!!) ja tänä vuonna teki taas sen verran kovasti lenkkeillä, että raahasin siskonkin mukaan. Tämä nyt on vaan sellainen lenksu, joka senkin oli vaan pakko kokea!
Vaikka reitin lähtöpaikoille voi ajaa ja parkkeerata omalla autolla, otimme tällä kertaa pienen risteilyn Stavangerin keskustasta. Kätevää; syöt hotellilla hyvän aamupalan ja hyppäät keskustasta veneen kyytiin. Ihailet vuonomaisemia risteilijällä ja hörpit kahvia aurinkokannella jalat innosta vipattaen. Että pääsis jo vaeltamaan! :))
Preikestolenin lenkki on metsää, tunturia, suota, kivkkoa, alamäkeä ja ylämäkeä ja onpa siellä pari pientä järveäkin, joihin oikein hikisenä voi pulahtaa vilvoittelemaan. Vähän kaikkea, vaihtelevampaa maastoa kuin mitä nää mun kuvat antavat ymmärtää. Kiveltä kiveltä hyppiessä melkein lentää eteenpäin :)) Näin huippusesonkina et yksin kuitenkaan pääse retkeilemään ja vuosittain Preikestolenilla vieraileekin yli 100 000 lenkkeilijää. Kovin moni kanssakävelijä ei muuten norjaa puhunut. Saksa englanti, italia ja ranska olivat kai luonnollisestikin edustetuimpia kieliä. Englanniksi Preikestolen tunnetaan nimellä ”Pulpit Rock”.
Preikestolen itse on vajaan neljän kilometrin lenkin päässä sijaitseva 25m x 25m kokoinen vuononreunaan muodostunut kivilaatta, josta mereen on suoraa pudotusta reilu 600 metriä. Aika mahtava paikka syödä eväät pienen vaelluksen jälkeen! :))
Tai Awesome! niinkuin yksi amerikkalainen hengästyneenä high fiven kera huikkasi huipulle päästyään :)) Matkan varrella tapaa helposti monta uutta tuttavuutta 🙂
UT PÅ TUR ALDRI SUR -meidän tiimipaidat (hehe) on Moods of Norwayn ja ihan superhyvät trikoopöksyt Trimtexin. Toi kovin suosittu sanonta on vähän vaikea suomentaa yhtä rimmaavaksi, mutta se tarkoittaa että ulkona lenkillä ei koskaan oo paha mieli. Eikä kyllä ollut :)) Superkiva reissu!
Huikeat maisemat! Kiitos tämän jakamisesta! Kyllä Norjakin on kaunis! Kuvat ovat niin hienoja, oikein vatsanpohjassa tuntui nuo korkeat paikat! Ootte reippaita!
TykkääTykkää
No on kyllä mahtavat lenkkimaisemat! 😀
-Annika http://www.karkkipurkki.com
TykkääTykkää
Maisemat huikeita! Mutta minulle – korkeanpaikan kammoiselle – tuli samanlainen olo kuin esim.Madeiralla, että pelkäisin kuollakseni putoamista! Eikö koskaan kukaan…??
TykkääTykkää
Oijoij joi, aivan mahtavat maisemat. Joskus olen ihan pohjois- norjassa käynyt, upeaa sielläkin….
TykkääTykkää
Onpa hienot maisemat! Mutta täällä kädet hikosivat jo pelkästä kuvien katselusta! 🙂 Miten tuo yksi tyttö uskaltaa istua tuossa ihan kiven reunalla?! ja onko tuossa kohdassa pudotusta juuri se 600m? Itsestä ei tuohon olisi. Lenkkeilyyn kyllä ja vaeltamiseen, mutta korkeat paikat no no. Ihanat sisaruskuvat teistä! 🙂
TykkääTykkää
No huh huh! Hyvä, että sormien välistä uskalsin katsoa noita rotkon reunalla keikkuvia! Selvisin nimittäin lauantaina juuri ja juuri lastenlasten kanssa Lintsin maailmanpyörästä, kun pelotti niin kamalasti. Mutta on kyllä mielettömät on maisemat ja siskokset kauniita kuin prinsessat. 🙂 Anne-Maria/ http://annenkotonajapihalla.blogspot.fi
TykkääTykkää
Kylä Preikestolen on aivan mahtava paikka. Itse en uskaltanut mennä lähellekään reunaa. Minun reissullani oli paljon japanilaisia, jotka olivat varustautuneet kuin kävelylle puutarhassa, aurinkovarjot ja hyvin kevyet kengät. Harmi että ei ollut aikaa käydä risteilyllä jossa Preikestolenin olisi nähnyt alhaaltapäin.
http://satunnainen-matkailija.blogspot.fi/2013/08/norja-2011-preikstolen.html
TykkääTykkää
Se on ihan mahtava paikka! Käytiin pari vuotta sitten. Kuten samoi koko eteläinen Norja mihin niiiin ihastuin 🙂
TykkääTykkää
Upeita kuvia ja upea paikka. Pitää laittaa ylös jos joskus vaikka menisi sinne. Vähän olen korkean paikan kammoinen, mutta moneen korkeaan paikkaan olen itseni kuitenkin vienyt… ihan tuonne reunalle en kuitenkaan menisi keikkumaan… 🙂
TykkääTykkää
Sun siskon pitäis kyllä perustaa blogi. Ihanan näköinen ilmestys aina kun laitat teistä kuvia 🙂
TykkääTykkää
Ihanat maisemat. Me palattiin just parin viikon Norjan reissulta, kiivettiin Oslon lähellä sijaitsevan Gaustatoppenin huipuille. Sekin oli kivaa. Ja käytiin samana päivänä Kristiansandissa ostoksilla kuin sinäkin – pieni maailma. En millään kehdannut tulla nykäisemään hihasta. 🙂
TykkääTykkää
Ihan järjettömän kaunista!
TykkääTykkää
Jestas miten paljon ihmisiä!!!! Ei Kilpisjärven tienoilla ihan noin paljoa väkeä eilen patikoidessa näkynyt.
TykkääTykkää
Ihania maisemia. Ihania kuvia… Saakohan noita Trimtexin trikoita ostettua mistään? Näyttäis olevan jotain tiimivaatteita, eikä niitä saa yksitellen tilailtua. Harmi, jos näin on.
TykkääTykkää
Olette kyllä niin saman näköisiä siskosi kanssa! Ihanat! Ja mä keskityin ehkä vähän vääriin juttuihin mutta mun mielestä paras ”maisema” tässä postauksessa on tuo mies sun siskon takana viidennessä kuvassa ;D
TykkääTykkää
Ihanan näköstä!
t. Hanna
TykkääTykkää
Norja on niin kaunis maa! Olimme muutama vuosi sitten poikaystävän kanssa autoilemassa reitillä Lillehammar-Ålesund-Balestrand-Bergen-Oslo. Kävimme mm. Geirangerilla haikkailemassa, ajoimme erinäisiä mutkaisia teitä ja ihailimme vuonojen vesien värejä, jotka ovat kaikkea mahdollista akvamariinin ja syvän turkoosin välillä. Naurettiin, että näytetään varmaan ihan pusukaloilta kun jatkuvasti oli suut auki ihailevista hämmästyksen huokauksista ooh ja aah teitä pitkin ajellessa. Syyskuu oli hyvä ajankohta, turistit jo poissa ja teillä pääsi vapaasti ajelemaa.
TykkääTykkää
Ylivoimaisesti hienoin paikka minne olen ikinä vaeltanut! Se fiilis huipulla oli mahtava 🙂 Ja välittyyhän se myös näistä sun kuvista. Norge ❤
TykkääTykkää
Preikestolen on ”places-to-see” -listallamme – mutta uskaltaako tuonne ottaa 10- ja 8-vuotiaat lapset mukaan?!? Jos vaikka juoksevat reunan yli :-O
TykkääTykkää
Niin mielettömiä kuvia vaikken itse kyllä uskaltaisi tuolla lenkkeillä. Kylpylä Edenin isoon vesiliukumäkeenkin menin lapsen kanssa vain koska mieheni ei uskaltanut ja en voinut tuottaa lapselle pettymystä! 😉
Ihana tunnelma välittyy kuvista!
http://vbelieveinyourdreams.blogspot.fi
TykkääTykkää
En ole ollut tuolla, mutta jos olet epävarma, älä ota lapsia mukaan.
TykkääTykkää
Ulkona lenkillä et oo koskaan pahalla mielellä! 🙂
TykkääTykkää
Käytiin heinäkuussa Preikestolilla. Mukana olivat lapset (iältään 7, 9 ja 12). Hienosti jaksoivat kiivetä. Kyllä sinne voi lasten kanssa mennä, toki vieressä pitää ylhäällä olla. Kansainvaellus- fiilis, tosi suosittu paikka, kannattaa varautua jonossa vaeltamiseen. Maisemat on upeat. Sää tosin voi nopeasti vaihdella: alhaalla tihkusade, ylhäällä lopulta sumu hälveni, maisema avautui mahtavana.
TykkääTykkää