Kuvia (joulu)kaupungilta

-ilman lunta

Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.

Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤

Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:

luukku 11:

Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂

luukku 12:

Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska

luukku 13:

Mukana arvonnassa.

-Mi (M)

Luukku 14:

Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L

Teija

***

Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂

Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

2 738 vastausta artikkeliin “Kuvia (joulu)kaupungilta

  1. Voi miten tunnelmallisia maisemia, jouluinen fiilis ilman luntakin! Ja ei ole lunta täälläkään, ainakaan Helsingissä, eikä oikein näytä siltä, että olisi jouluksi tulossakaan. Oletko muuten koskaan paljastanut, missä kaupungissa asut? Paikka näyttää kaikisssa kuvissa niin tunnelmalliselta, tai sitten omaat todellakin loistavat kuvaustaidot. Olen tietysti myös mukana yöpaita-arvonnassa, ihana. Mun koko on S, mutta mielellään antaisin muuten tuollaisen äidillenikin lahjaksi, hänen kokonsa onkin L.
    Reeta

    Tykkää

  2. Kaunista kaunista kaunista…kaunein kuitenkin tämä malli. Tyttärelle edelleen. Kiitos ihanasta blogista ja päivien piristyksistä. Hyvää Joulua Sinulle ja perheellesi! Pauliina

    Tykkää

  3. Onpas ihana yöpaita! Kokeillaan josko onni suosisi 🙂 Blogiasi on muuten tosi mukava lukea, piristää kivasti keskellä harmaata säätä!  -Ninni (M)

    Tykkää

  4. Ihana valkoinen unelma, toivottavasti joulukin olisi sellainen, valkoinen unelma! Ihanaa joulua kaikille blogin seuraajille. Nita (XL)

    Tykkää

  5. Tämä ois ihana! Peukut pystyyn, jos vaikka onni suosisi 😉
    terveisin, Mari (koko M, tarvittaessa menee myös L)

    Tykkää

  6. ’Lannistumaton Luke’ täällä yhä odottaa voittavansa yöpaidan 🙂 , kokoa L .   t. Johanna

    Tykkää

  7. Ihana yöpaita. Toivottavasti arpaonni suosii tällä kertaa.
     
    Ihanaa joulun odotusta toivottaa:josefiina(s)

    Tykkää

  8. Meillä kyllä on lunta mutta tykkäisin ehdottomasti enemmän lumettomasta talvesta!
    Rantahiekalla kävelyä talvella… ❤
    Tämäkin yökkäri olis ihana!
    -Margareta- (koko M)

    Tykkää

  9. Toi päällä olis niin ihana mennä untuvapeiton alle nukkumaan,hmmmmm =)
    Mukana ollaan,koko L
    Mia

    Tykkää

  10. Moro! Sun valokuvat ovat aivan ihania,niin tunnelmallisia! Kiitos! Mukana arvonnassa,olisi aivan mulle passeli kokoa S. Joulua odotellessa!
    :)Minna (S)

    Tykkää

  11. Kauniita, tunnelmallisia kuvia. Kaunis on myös valkoinen yöpaita. Tuollaisenko saisi :)… Hyvää Joulumatkaa ja Joulua toivottaen Taina (L)

    Tykkää

  12. ihana yöpaituli tai miksi sitä sanoisi! varsin ihanaa olisi käpertyä oman kullan kainaloon tämä päällä, erityisesti siksi, että tuleva joulu on meille ensimmäinen yhteinen joulu ja siksi niin erityinen. iloista joulunaikaa teille kaikille! – Valma (M)

    Tykkää

  13. Tuon kun saisi, niin jo kalpenisi tyttären uusi yömekko äidin rinnalla (täällä on nähty, kuinka lapsellisen riemastuneeksi uudesta yöpuvusta voikaan tulla joka ilta uudestaan ja uudestaan). Tällä haaveella kohti uutta viikkoa! Terveisin Ulla (koko xs)

    Tykkää

  14. Oi, tämä on minunkin lemppari näistä kalenteriarvonnoista! Eli siis ehdottomasti mukana arvonnassa!
    Ihanaa ja turvallista reissua teille! Toivottavasti matka menee yhtä hyvin kuin viime vuonna 🙂 
    Iida (koko S)
     

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus