
-ilman lunta









Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.
Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤
Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:
luukku 11:
Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂
luukku 12:
Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska
luukku 13:
Mukana arvonnassa.
-Mi (M)
Luukku 14:
Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L
Teija
***
Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂
Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

Oi, mikä ihanuus! Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Anna (S)
TykkääTykkää
Ihana jälleen kerran ja juuri minun makuuni:) Koko M.Ihanaa joulun odotusta!
T.Pia L.
TykkääTykkää
Jokos nyt onni suosisi. Ihana yöpaita. Juuri minun tyylinen. Meeja kokoa S
TykkääTykkää
Kauniita on olleet muutkin yöasut, mutta kyllä tuo olisi unelma. Ei ole onnetar suosinut edellisissä avonnoissa ja nyt on viimeinen mahdollisuus yrittää ja toivoa, että löytäisin Bell-yöpaidan aattona lahjapaketista 🙂
Iloista joulunodotusta!
-mintsu- (L)
TykkääTykkää
Ihana kuin mikä, näkisin niiiiiin itseni tuo päällä!! Kiitos ihanista arvoinnoista ja joulunodotusta sinne Norjaan! terv Kirsikka
TykkääTykkää
Olisipa ihana! Terveisin Tanja (koko M)
TykkääTykkää
Kirsikan koko M!!
TykkääTykkää
Hei!
Ihana. Jospa nyt onni suosisi…
Mari (xs)
TykkääTykkää
Oi. Tämä olisi niiiiin ihana yöpuku!
Julie (s)
TykkääTykkää
Taas laitan sormet ja varpaat ristiin, että tällä kertaa onni potkaisisi. Mukana arvonnassa siis!
Kivaa joulunodotusta!
t. Pilvi (koko s)
TykkääTykkää
Olispa ihana voittaa! Mukana ehdottomasti. Ihanaa joulua ja kiitos kauniista kuvista! Koko M.
TykkääTykkää
Hyvää Joulua ja matkaa Suomeen! Koko M
TykkääTykkää
Oi, mikä ihanuus 🙂 Hyvää joulua ♥ -pia (m)
TykkääTykkää
Ihanat kuvat, kyllä lumeton maisemakin voi olla niin jouluinen 🙂
Mukana myös arvonnassa! (koko S)
t. Tiinu
TykkääTykkää
Kolmas kerta toden sanoo 😉
t. Aino (koko s tai m)
TykkääTykkää
Oih, tämän ihanuuden minä haluaisin! 🙂 toivottavasti onnii suosii tällä kertaa!
T: Annina (S)
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa 🙂 Siru (koko S)
TykkääTykkää
Kävin jo hypistelemässä samanlaista yhdessä putiikissa, ihanan pehmeä!
t Ulla (m)
TykkääTykkää
Nyt on kyllä niin kaunis yömekko että toivottavasti minäkin voittaisin tuollaisen, voi olisi niin ihanaa voittaa jotain kaunista itselleni (s) koko
tiinalahti@hotmail.fi
TykkääTykkää
Ihana! 🙂 mukana, Riina (S).
TykkääTykkää
Oi kun olisi ihana jouluyllätys tuo yöpaita! 🙂 Siis mukana arvonnassa ehdottomasti!!
Anne (koko M)
TykkääTykkää
Tämä on kyllä niin kaunis! Jospa osuisi kohdalle 🙂
T.Laura (M)
TykkääTykkää
Stavangerissa sataa vettä, ei siis jouluiset maisemat vielä. Kaunista kaupungilla silti on jouluvalojen loistaessa. Mutta toivon mukaan saan nähdä Suomessa valkoisen joulun :)M, Koko M
TykkääTykkää
Ai vitsit miten makee! Kyllä tuossa uni maittaisi 🙂
Minna (S)
TykkääTykkää
Niin jouluista, voi kuviesi kautta virittäytyä joulun tunnelmaan. Arvontaan osallistun enemmän kuin mielelläni ja kokoni s tai xs kumpi vaan käy;)
TykkääTykkää
Ihanan yömekon arvonnassa mukana! Toivottavasti tärppää 🙂 Minna (S)
TykkääTykkää
Ihana yömekko! Vanhat yömekot yöimetysten myötä ihan nuhjuuntunut, kun on saanut pestä niitä aika tiuhaan, joten tää tulis nyt ihan tarpeeseen, kun alkaa imetykset olla finaalissa!!
terv. Päivi (koko M)
TykkääTykkää
Hiphei! Taas arvonnassa mukana. Koko S.
TykkääTykkää
Kiitos kivasta blogistasi! Ainoa, jota seuraan aktiivisesti. Kivalta näyttää myös joulukalenterin yöpaita! Vähän eri kuin ne virttyneet t-paidat tai anopilta saadut joululahjapaitulit, joita yleensä tulee käytettyä… 🙂 Mutta tässäpä olisi ihana köllähtää, mukana arvonnassa siis! 🙂
-Päivi (koko s)
TykkääTykkää
Turussa ei oo vielä lunta. Muutamana päivänä on ollu maa valkonen, mutta ei se oo pysyny. Vähän harmittaa ihan senkin takia, että on niin pimeää ja lumi kyllä valaisisi. Toi yöpaita on munkin lemppari. Sellanen yksinkertainen, mut tosi kivan mallinen, eikä liian pitkä 😀
Ilona(XS)
TykkääTykkää
Täytyy taas kokeilla jos saisi tämä ihanuuden 🙂
Soile (s)
TykkääTykkää
Kylläpä on kaunis yömekko! 🙂
T. Vanamo (S)
TykkääTykkää
Nyt nostan peukut ja varpaat ja nyrpistän naamaani ja toivon, että voitto osuisi kohdalleni 😀 tai niinkuin pieni lapseni sanois ” haluaa,haluaa,haluaa” taidan tätäkin keinoa kokeilla 😀 mukavaa joulun odotusta ja ajelkaa varovaisesti kun nyt on todella LIUKASTA! -heidiK
TykkääTykkää
Viimeisiä ihanuuksia viedään, toivottavasti tällä kertaa osuisi onni kohdalle! Sartsa (S)
TykkääTykkää
Voi että, tämä on juuri se malli ja väri, jota olen himoinnut, mutten saamattomuuttani ole vielä tullut hankkineeksi. Kävisiköhän kerrankin tuuri?
t. Katri (koko L)
TykkääTykkää
Mulla yhteys tökkii ja yritän jo kolmatta kertaa kommentoida tähän. En tiedä onko edelliset kerrat toimineet. 😀 Haluan siis kovasti tuollasen kun vielä yritän! 🙂
Jouluterveisin
Tuittu (koko M)
TykkääTykkää
Voih, kunpa kerrankin arpaonni suosisi (koko L)! Tervetuloa joulunviettoon lumettomaan Kotkaan.
TykkääTykkää
Onpas kaunis yöpaita! Hyvää joulun odotusta! =)
-Jo (S)
TykkääTykkää
Mukana ihanan yöpaitulin arvonnassa. Olisin niin onnellinen mikäli sellaisen voittaisin. Mukavaa joulun odotusta!
Noora L. (koko S)
TykkääTykkää
Kaunista siellä myös ilman lunta! Oi jouluyö ja uusi pehmoinen pyjama. 🙂 Toivon hyvän haltijattaren olevan suosiollinen..
-Lille- (M-L)
TykkääTykkää
..Siskolle kirjoitan myös yhden arvan ja toivon, että kuuden päivän ikäisen neidin äitiä ilahduttasi jouluyönä tämä ihanuus pikkuista syötellessä. ❤
-Lille- (M)
TykkääTykkää
Mielelläni ottaisin tuon ihanuuden! Rauhaisaa joulunodotusta, Anna (s-koko)
TykkääTykkää
Ihana, voi kunpa onnetar suosisi! 🙂
Kaunista joulun odotusta!
Silja (s)
TykkääTykkää
Tosi sulonen. Ei vois nähä pahoja unia toi päällä! (M)
-Anniina
TykkääTykkää
Taas ollaan mukana ihanassa arvonnassa. Anne L. (M)
TykkääTykkää
Valkoisia unelmia ja unista haaveillen.
Liisa koko L
TykkääTykkää
Oijoi, tämän tahtoisin oikein kovasti! T: Jenni (s)
TykkääTykkää
Ei ole paljoa lunta Suomessakaan, vesisadetta kyllä riittää. Toivotaan että jouluksi tulisi edes hento lumipeite!
Ihana yöpaituli 🙂
-Karo (s)
TykkääTykkää
Tämä päällä tahtoisin käpertyä hyvän kirjan kanssa sohvannurkkaan 🙂
Sanna (M)
TykkääTykkää
Hei,
Jospa onnetar suosisi…
Rentouttavaa joulua kaikille,
Katja (m)
TykkääTykkää