Kuvia (joulu)kaupungilta

-ilman lunta

Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.

Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤

Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:

luukku 11:

Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂

luukku 12:

Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska

luukku 13:

Mukana arvonnassa.

-Mi (M)

Luukku 14:

Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L

Teija

***

Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂

Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

2 738 vastausta artikkeliin “Kuvia (joulu)kaupungilta

  1. Aina vaan paranee 😀 nyt sormet ja varpaat ristissä, että osuis onni kohdalle… 🙂
    -pmv- (L)

    Tykkää

  2. Voi kun suloinen yöpaita, nukkuessa näkee varmasti pumpuli unia. Tunnelmallista joulua ja pidetään peukkuja<3
    t. Kaija (s)

    Tykkää

  3. Joulun unelmaa, uus yöppyli, nukahtaa kynttilän valossa musta pieni villakoira kainalossa.
    Nina (s)

    Tykkää

  4. Ihanan tunnelmallisia kuvia ja yllättävän jouluisia, vaikkei lunta olekaan.
    Suloinen on myös yöasu, minulle koko s olis passeli.
    -Marjaana

    Tykkää

  5. Tämä on se söpöin yöasu, kaunis ja kevyenoloinen.. koko L on toiveissa tänne.
    Joulu on yllätysten aikaa..annu

    Tykkää

  6. Aivan ihania kuvia sulla taas, mukavan tunnelmallisia. Niin, ja mukana ollaan arvonnassa. Olisihan se ihkua kietoutua jouluna noin mageeseen yömekkoon !!
    terkuin Tiina P

    Tykkää

  7. Oijoi, tuollainen viileä yöpaita olisi ihana ottaa mukaan Australian lämpimiin öihin! Mukana arvonnassa 🙂 
    -Satu (Koko M)

    Tykkää

  8. Onpa täällä hurjasti kommentteja. Tosin en yhtään ihmettele, että tätä blogia luetaan. ja kyllä minäkin tuollaisen yöpaidan ottaisin. Koko M.
    Sari

    Tykkää

  9. Ihana olisi tuokin yöpaita..kyllä kelpaisi löhöillä se päällä joulunpyhät 🙂
    Jouluisin terveisin kynttilän valosta Anni 🙂   (koko s)

    Tykkää

  10. AIVAN ihana yöpaita! Haaveissa nyt siis pehmeä joulupaketti kuusen alla ❤
    Koko M olisi minun,
    Masse

    Tykkää

  11. Ihania kuvia! Olen viettänyt itse syksyn Bergenissä, Norja on mielettömän kaunis…
    …Kuten arvonnassa oleva yöpaitulikin! Olisin onnellinen jos arpa suosisi, s-koossa. 
    -Manteli

    Tykkää

  12. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Ja olisipa todella miellyttävää nukkua tuollainen suloisuus päällä… 🙂
    Mukavaa joulun odotusta,
    Maija (S)

    Tykkää

  13. Lunta odotellaan täällä myös.. Vähän kehnolta näyttää ennusteista päätellen.
    Ihana yöpaita (koko S).

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus