Kuvia (joulu)kaupungilta

-ilman lunta

Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.

Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤

Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:

luukku 11:

Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂

luukku 12:

Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska

luukku 13:

Mukana arvonnassa.

-Mi (M)

Luukku 14:

Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L

Teija

***

Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂

Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

2 738 vastausta artikkeliin “Kuvia (joulu)kaupungilta

  1. Täällä yksi haaveilee yöpaidasta, kun sellasta en omista.Olishan se mukavampi jouluna ollanen tollanen päällä,ku kulahtanut aamutakki.Mieskin varmaan tykkäisi 🙂 -Suvi (M)

    Tykkää

  2. Sulla on kyllä ihanan kaunis ja herkkä blogi, tätä seuraa todella mielellään. Ja asenne on mitä mainioin, mitään ei tarvitse ottaa niin vakavasti, etteikö väliin kannattaisi hymyillä. 🙂 Yöpaitulikin on yksinkertaisen kaunis.
    Jouluntuoksuisin terkuin, Tiina (koko L)

    Tykkää

  3. Ehdinhän vielä, ainakin viimeiseen arvontaan. Mä luen tätä sun blogia yleensä kännykästä ja sieltä ei pääse kommentoimaan ja aina unohdan kun olen koneella. 🙂 Mutta jospa lykästäisi nyt. Ihanaa joulunaikaa! Riihelä, koko M

    Tykkää

  4. Oi miten ihanaa olisi saada oikea yöpaita! Tässä taloudellisessa tilanteessa vanhat T-paidat ovat saaneet toimittaa yöpaidan virkaa. Mukava arvonnassa siis.
    t. Päivi (L)

    Tykkää

  5. Hei!Onnistaisiko kerrankin näin isoa tyttöä XL, että arpaonni suosisi?Lämpöisin jouluterveisin Pirjo

    Tykkää

  6. Jee, uusi mahis! Pyjamapuolelle en osallistunut, tämä on paljon enemmän oman oloinen. 🙂
    t. Marika (s)

    Tykkää

  7. Hei,
    Ehdottomasti taas mukana!! Tuollaisessa yöpaidassa kelpaisi nukkua, ihana!
    Terveisin Annika (M)

    Tykkää

  8. Voi miten tunnelmallisia kuvia jälleen kuvia!!! Ihana suloinen yöpaita. Olisi ihana tallustella se päällä kotona illalla 🙂 (koko S)
    Lapinakka
     

    Tykkää

  9. Aivan mielettömän kauniit kuvat! Asun Suomen vanhassa pääkaupungissa joka on siis jo tosi vanha kaupunki enkä ikipäivänä sais noin kauniita kuvia otettua:) Norja nyt vaan on niin älyttömän kaunis maa!
    Joulu saisi tehdä nyt kyllä taikojaan kaiken tämän pimeyden ja alakulon keskellä! Koko L/XL kelpais mulle jos semmoinen arpaonni sattuis osumaan kohdalle:)

    Tykkää

  10. Täälläkin odotellaan lumen tuloa, mutta aika huonolta näyttää täällä Lounais-Suomen rannikolla…
    Ja voi jos arpoi suosii ja saisin tuollaisen yöpaidan,  s kokoa. 🙂

    Tykkää

  11. Minun yövaatetus siirtyisi ihan uudelle tasolle, jos tuollaisen ihanuuden voittaisin 🙂
    Terveisiä Pohjois-Suomesta. Täällä on lunta siis valkoinen joulu on tulossa….
    Terveisin Päivikki L tai XL
     

    Tykkää

  12. Kauniita, tunnelmallisia kuvia!
     
    Ihana yökkäri jälleen, toivottavasti onni suosii 🙂 -Anu(M)

    Tykkää

  13. Yöpaita pitäisi hankkia ja tämähän olisi aivan ihana, toivotaan että onnistaa arvonnassa.
    Koko M.
    Anne
     
     

    Tykkää

  14. Ihania kuvia! Meillä on lunta ja jouluista. 🙂 Ainakin tällä hetkellä.
    Mieluusti voittaisin noin ihanan yöpaidan. Mukana arvonnassa.
    Elma (kokoM)

    Tykkää

  15. Tuossa yöpaidassa näkisi varmasti unta valkoisista laaksoista ja pumpuli pilvistä. Osallistun arvontaan koko s   -suvi-

    Tykkää

  16. Ihana tunnelma on kuvissa ilman luntakin! Täällä Helsingissäkään ei lunta näy, eikä sitä sääennusteiden mukaan ole jouluksi tulossakaan. Yömekko on tosi kaunis!
    Miranda (koko S)

    Tykkää

  17. Kainuun perämetsissä on lunta ja pakkasta 😉 joten ihana yökkäri olisi omiaan täällä lievittämään kaamosta 🙂
    Hauskaa joulun odotusta!
    Terkuin Paula L (kokoa XL)

    Tykkää

  18. Hei!
    Tämä on myös aivan ihana, minunkin suosikki.
    Pidän peukkuja meille kaikille että arpa osuu omalle kohdalle ja että joulusta tulee valkoinen.
    Hilsen, Tasku (M)

    Tykkää

  19. Vierailija
    16.12.2013 klo 08:44

    Kainuun perämetsissä on lunta ja pakkasta 😉 joten ihana yökkäri olisi omiaan täällä lievittämään kaamosta 🙂
    Hauskaa joulun odotusta!
    Terkuin Paula L (kokoa XL)

     
    ..ja jos tämä kommentti on moneen kertaan tuolla jo aiemmin, syy ei suinkaan ole minun some-taidoissa 😉 vaan matkaphelimessa, joka temppuili lähetyksen kanssa (seliseli). En nyt ole ihan varma, miten kävi. Mutta mukana arvonnassa toivon olevcani kuitenkin 🙂
     
    T: Paula L

    Tykkää

  20. Mulla ei yleensä ole arpaonnea, jospa tällä kertaa onni suosisi minuakin.
    Ihania kuvia taas kerran.
    Terv. Maija (koko L)

    Tykkää

  21. Joulun perinteisiin kuuluu ehdottomassa uusi yöpaita ja pörrösukat – tiedätkö sellaiset missä on kaiken maailman kuvioita ja ihana karvareunus. Olen siis mukana arvonnassa – koko M.

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus