Kuvia (joulu)kaupungilta

-ilman lunta

Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.

Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤

Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:

luukku 11:

Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂

luukku 12:

Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska

luukku 13:

Mukana arvonnassa.

-Mi (M)

Luukku 14:

Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L

Teija

***

Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂

Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

2 738 vastausta artikkeliin “Kuvia (joulu)kaupungilta

  1. ’Yrittänyttä ei laiteta’, joten samalla innolla taas mukana arvonnassa : ).
    Aivan fantsu on tämäkin yöppäri  –  ei kalpene edellisille!
    Onnellista joulua Johannalle ja kaikille…
    -seija (M)

    Tykkää

  2. Voi *huokaus* miten ihana…!!! Tämä päällä olis ihana tepastella kotona sunnuntaiaamuisin ja makoilla lasten kanssa olohuoneen matolla ❤ t. Minsku ( M )

    Tykkää

  3. Tällaisen minäkin haluaisin! Kiitos kauniista ja ajatuksia herättävästä blogistasi! T. Laura (M)

    Tykkää

  4. Olisipa ihana lahja, niiden toivottujen kotitossujen lisäksi ❤
    Ihanaa Joulun aikaa teidän perheelle 🙂
    HennaK (m koko)

    Tykkää

  5. Yökkäreitä ja oloasuja toivon joka joulu! Ensimmäiset tällä hetkellä vain kahden luottiksen varassa 🙂 Kokoa M tarvittaisiin.
     
    t.Sanna

    Tykkää

  6. Oi, onpa romanttinen ja kaunis yöpaita! Tämä olisi ihana sujauttaa päälle illalla, vetää jalkaan lämpöiset villasukat ja hipsiä takan lämpöön fiilistelemään joulua…
    Jouluterveisin Matleena (s)

    Tykkää

  7. Vierailija
    16.12.2013 klo 09:30

    Mukana arvonnassa.
    -marianne (koko s)
    P.S. Ei täällä ole lunta…

    Tykkää

  8. Uuuu, tämän ihanuuden kun saisin niin heittäisin kaikki vanhat yökkärinrievut menemään! 🙂 Emmi kokoa S

    Tykkää

  9. Ihana yöpaita! Lunta saimme lisää tänne Pohjois-Pohjanmaalle, välillä näytti jo vähän huolestuttavalle;).  Tunnelmallisin terveisin Sari (koko M)

    Tykkää

  10. Nautin tänään aamupalaksi glögiä ja pipareita. Tuollaisessa ihanuusyökkärissä nekin maistuisivat taatusti paremmille. T. Maija (koko M)

    Tykkää

  11. Toi yöpaita on ehkä kaikista ihanin tähän mennessä olleista! Mukana arvonnassa siis 🙂
    T. Karoliina (koko S)

    Tykkää

  12. oispa kiva joskus päästä Norjassa käymään. Ihania vaaleita taloja ja kivoja katuja. 🙂 osallistun arvontaan, paita miel. Kokoa m. 

    Tykkää

  13. Suloinen mekko, kuin enkeli, oikea söpöläinen =)
    Ihanaa matkaa teille ja joulun aikaa!
    Kati (M)
     

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus