
-ilman lunta









Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.
Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤
Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:
luukku 11:
Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂
luukku 12:
Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska
luukku 13:
Mukana arvonnassa.
-Mi (M)
Luukku 14:
Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L
Teija
***
Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂
Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

Ihana yökkäri 🙂 mukana arvonnassa! – Outi (L)
TykkääTykkää
Täällä ollaan peukut ja varpaat pystyssä arvonnassa mukana tälläkin viikolla, olisi niin ihanaa voittaa tuollainen yöpaita! 🙂
Sanli (koko M)
TykkääTykkää
Mukavaa ja kiireetöntä joulunodotusta! T: Saana (M)
TykkääTykkää
No hei! Nyt on ihan pakko kommentoida
TykkääTykkää
Sopivan rennon näköinen yöppäri. Käyttäsin… Koko S 🙂
TykkääTykkää
No hei! Nyt on ihan pakko kommentoida
TykkääTykkää
Juuri tuollainen tulee yöpaidan olla: hihat, ettei olkapäitä palella, tehty pehmeästä materiaalista ja nättikin vielä :). Ulla (koko L)
TykkääTykkää
Nyt on munkin pakko osallistua kun on niiin ihana yökkäri,just mun makuun =)
-Titta (xs/s)
TykkääTykkää
Ihania jouluisia kuvia, vaikka ei lunta olekaan! Ja täytyy kyllä valitettavasti tuottaa pettymys ja kertoa, että ei ole lunta Suomessakaan… Pöh. Mutta vielä ehtii jouluksi :).
Ja ihan on tuo yöpaita, mielelläni sen kyllä ottaisin!
T: Sanna (kokoa M)
TykkääTykkää
Suloinen yöpaita, jossa voisi viettää joululomalla päivänkin.
Kokoni on M.
t. Kirsi
TykkääTykkää
Ihana! Mukana!
*Jenni* (M)
TykkääTykkää
Ja vielä mukaan kalenterihuumaan.
Terv. Hilkka (koko M)
TykkääTykkää
Ihania kuvia. Tulee se joulu ilman luntakin, myös tänne Lontooseen. Ei tilata sitä tänne sotkemaan lentoliikennettä :-).
M-koko, tule, tule tänne!
Anna
TykkääTykkää
Ihanan tunnelmallisia kuvia! 🙂 Tänään herättiin siihen, että lumi tulee ryminällä peltikatolta alas ja lits läts vaan kenkien alla, kun vaunulenkki taitettiin. Missä on ne lumiset ja kirpsakat talvikelit?? Tuntuu, että Joulun tunnelmaa saa hakea vähän enemmän tämmöisen harmauden keskellä. Mutta toivotaan, että aattona on valkoinen maa 🙂
Ja arvontaan! Tarvitsisin niin tuollaisen ihanan yömekon!! Voi, peukut pystyssä että voittaisin itselleni joululahjan!! 🙂
Ihanaa Joulun odotusta!
– Anna-Mari (m)
TykkääTykkää
Ihana yömekko! Olen alkanut etsimään itselleni uutta yöpaitaa. Kunpa arpaonni osuisi.
Ankki (M)
TykkääTykkää
Ihastuttava yömekko<3. Lämpöistä joulun odotusta! yst ter. Mervi (koko s)
TykkääTykkää
Mukana! Koko S 🙂
TykkääTykkää
Osallistun. S.
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana, hyvää joulua! -Heidi (koko M)
TykkääTykkää
Osallistun ilomielin arvontaan!
Kiitos piristävästä blogista, hyppään tänne lorvimaan silloin tällöin gradun kirjoittamisen ohessa kun ei tunnu luistavan mikään.
Koko M.
-E
TykkääTykkää
Mikä ihana paituli ❤
Lotta (M)
TykkääTykkää
Toiveikkaana mukana–koko M
Merja
TykkääTykkää
Voi, kumpa nyt edes tämä viimeinen onnistaisi! Onnisti tai ei, niin ihanaa ja rauhallista joulu sinulle!
T:Anna Karoliina (M) / http://oonjuurillain.blogspot.fi
TykkääTykkää
Yömekko koossa M olisi niin ihana joululahja – siitä haaveillen;)
Mukavaa joulun odotusta!
malla
TykkääTykkää
Kylläpä kotikaupungissasi on kaunista ja taas niin ihania kuvia 🙂
Haluaisin vihdoinkin luopua vanhasta ja kauhtuneesta yöpuvustani ja laittaa päälleni sellaisen ihanuuden 🙂
Hyvää Joulua……..lentoni lähteen Kap Verdeen tänä iltana Joensuusta……vietän Joulua rakkaan perheeni kanssa. Meitä onkin kuusi 🙂 t. Marjut (M)
TykkääTykkää
Pohjois-Suomessa lunta riittää, ihan etelässä sitä vielä odotellaan. Siispä jouluna pohjoiseen 🙂
Olisipa ihana jouluyllätys tuo yöpaita (S)!
-Paula
TykkääTykkää
Minustakin tämä on kaunein, jo värinsäkin puolesta. Rauhallista joulua teille!
t. Karo (s)
TykkääTykkää
Oi mikä ihanuus! Olisipa mukava voittaa tämä omaksi!
Jouluisin terveisin Laura Q (S)
TykkääTykkää
Jospa nyt arpaonni suosisi minuakin!
Terkuin pitkäaikainen bloginlukija 🙂 (koko S)
TykkääTykkää
Hei! Tahtoo tuon!!! (M)
TykkääTykkää
Ihana. Mieluusti näkisin jouluiset uneni tässä vaatteessa. Ulla-Maija (M)
TykkääTykkää
Tää olisi täydellistä täydellisempi joululahja itselle hemmotteluksi ❤
T (XS)
TykkääTykkää
En koskaan käytä yöppäreitä, mutta tätä voisin käyttääkin! T. Saara
TykkääTykkää
Mukana mukana mukana!!! 🙂 (S)
TykkääTykkää
Ihana yökkä!!
Jouluterkuin Liisapäivi koko s
TykkääTykkää
Ihana-ihana, mukana vielä kerran arvonnassa. T.Tiina (L)
TykkääTykkää
Hei haluaisin osallistua yöpaidan arvontaan!
Rauhallista joulun odotusta!
T peppi koko M
TykkääTykkää
Tervehdys vielä toistaiseksi lumisesta Itä-Suomesta! Taitaa täältäkin lumet sulaa, vesisadetta on luvassa… Jospa nyt onni suosisi, ”tänäkii vuonna mie oon ollu kiltti”. 🙂
Niina (S)
TykkääTykkää
Aivan ihana! Olen ehdottomasti mekkoihminen nukkuessa joten tämä passaisi. (m)
T:Elina
TykkääTykkää
Onpa ihana pikkumekko suloisia unia varten 🙂 Valkoista joulua odotellen. t. Taru
(koko L)
TykkääTykkää
Aivan ihana, toivottavasti onnetar suosii…
Rauhallista Joulun odotusta!
terv. Heli (koko L)
TykkääTykkää
Taas mukana arvonnassa! Toivottavasti nyt natsais ja saisi uutta puettavaa yöksi :D!
T. Tuuli (s)
TykkääTykkää
Olipas ihania kuvia ja aivan ihana tuo tämän vkon mekkonen – tällä kelpaisi joulunpyhät nukkua univelkoja pois ; )
Koko M. Jouluterkuin Kati
TykkääTykkää
Noi on niin ihania pukuja!
Tiina (M)
TykkääTykkää
Hurjan suloinen yömekko!
t. Niina (S)
TykkääTykkää
Heissan!
voih, jospa osuisi onni kohdalle. Eija (L)
TykkääTykkää
Takuullakaan en saa uutta yökkäriä pukilta. Oi kunpa voittaisin. L koko.
Kati
TykkääTykkää
Tahtoisin niin kovasti…tuollaisen 🙂
Minna (M)
TykkääTykkää
Tahtoisin niin kovasti…tuollaisen 🙂
Minna (M)
TykkääTykkää
Ihanaa tunnelmaa, lumenpuutteesta huolimatta! Ja yökkäriarvonnassa mukana totta kai (xs).
t. Petu
TykkääTykkää