Kuvia (joulu)kaupungilta

-ilman lunta

Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.

Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤

Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:

luukku 11:

Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂

luukku 12:

Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska

luukku 13:

Mukana arvonnassa.

-Mi (M)

Luukku 14:

Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L

Teija

***

Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂

Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

2 738 vastausta artikkeliin “Kuvia (joulu)kaupungilta

  1. Ei ole lunta täälläkään, ei. Mutta vielä viikko aikaa, ei luovuta toivosta! 🙂 Ihanaa joulun (ja lumen) odotusta sinulle!
    terkuin Elina (m)

    Tykkää

  2. No nyt on ihan pakko kommentoida,on sen verran unelmayökkäri houkuttimena:) Hyvä ystäväni mainitsi sinun blogistasi tänä syksynä,joten olen aika uusi lukija…mutta koukkuun  jäin:) Lasten päiväuniaikaan ”karkaan ” hetkeksi arjesta ihaniin juttuihisi ja todella kauniisiin kuviisi!!! Pieni pako arjesta…Kaunis kiitos siitä! Marjo (m)

    Tykkää

  3. Maailman kaunein, puhtaan valkoinen ja kotoisa yöpaita – olisiko parempaa! Tuo päällä kelpaisi niin nukkua kuin viettää laiskoja aamuja. Kunpa onnetar suosisi, tämä on varmaan ensimmäinen kerta ikinä kun osallistun blogiarvontaan 🙂 – Niksu (S)

    Tykkää

  4. Olisipa mukava voittaa tuo paituli äidilleni tammikuisiksi syntymäpäiviksi. Hänen kokonsa on L.

    Tykkää

  5. Voih ❤ Auttaisiko joulupukki ukkokultaani pääsemään pinteestä joululahjan miettimisessä..
    Tämä on IHANA! Minulle kelpaisi koko XL, jotta vauvamasunikin mahtuisin mukaan 🙂
    Mukavaa joulunodotusta!
    -Emmili

    Tykkää

  6. Kauniita on olleet muutkin yöasut, mutta kyllä tuo olisi unelma. Ei ole onnetar suosinut edellisissä avonnoissa ja nyt on viimeinen mahdollisuus yrittää ja toivoa, että löytäisin Bell-yöpaidan aattona lahjapaketista 🙂
    Iloista joulunodotusta!
    -mintsu- (L)

    Tykkää

  7. Ihana kuin mikä, näkisin niiiiiin itseni tuo päällä!! Kiitos ihanista arvoinnoista ja joulunodotusta sinne Norjaan! terv Kirsikka
     

    Tykkää

  8. Taas laitan sormet ja varpaat ristiin, että tällä kertaa onni potkaisisi. Mukana arvonnassa siis!
    Kivaa joulunodotusta!
    t. Pilvi (koko s)

    Tykkää

  9. Ihanat kuvat, kyllä lumeton maisemakin voi olla niin jouluinen 🙂
    Mukana myös arvonnassa! (koko S)
    t. Tiinu

    Tykkää

  10. Oih, tämän ihanuuden minä haluaisin! 🙂 toivottavasti onnii suosii tällä kertaa!
    T: Annina (S)

    Tykkää

  11. Oi kun olisi ihana jouluyllätys tuo yöpaita! 🙂 Siis mukana arvonnassa ehdottomasti!!
     
    Anne (koko M)

    Tykkää

  12. Stavangerissa sataa vettä, ei siis jouluiset maisemat vielä. Kaunista kaupungilla silti on jouluvalojen loistaessa. Mutta toivon mukaan saan nähdä Suomessa valkoisen joulun :)M, Koko M

    Tykkää

  13. Niin jouluista, voi kuviesi kautta virittäytyä joulun tunnelmaan. Arvontaan osallistun enemmän kuin mielelläni ja kokoni s tai xs kumpi vaan käy;)

    Tykkää

  14. Ihana yömekko! Vanhat yömekot yöimetysten myötä ihan nuhjuuntunut, kun on saanut pestä niitä aika tiuhaan, joten tää tulis nyt ihan tarpeeseen, kun alkaa imetykset olla finaalissa!!
    terv. Päivi (koko M)

    Tykkää

  15. Kiitos kivasta blogistasi! Ainoa, jota seuraan aktiivisesti. Kivalta näyttää myös joulukalenterin yöpaita! Vähän eri kuin ne virttyneet t-paidat tai anopilta saadut joululahjapaitulit, joita yleensä tulee käytettyä… 🙂 Mutta tässäpä olisi ihana köllähtää, mukana arvonnassa siis! 🙂
    -Päivi (koko s)

    Tykkää

  16. Turussa ei oo vielä lunta. Muutamana päivänä on ollu maa valkonen, mutta ei se oo pysyny. Vähän harmittaa ihan senkin takia, että on niin pimeää ja lumi kyllä valaisisi. Toi yöpaita on munkin lemppari. Sellanen yksinkertainen, mut tosi kivan mallinen, eikä liian pitkä 😀
    Ilona(XS)

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus