
-ilman lunta









Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.
Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤
Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:
luukku 11:
Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂
luukku 12:
Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska
luukku 13:
Mukana arvonnassa.
-Mi (M)
Luukku 14:
Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L
Teija
***
Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂
Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

Valkea kuin lumi, olisi kiva joululahja itselle tämä =) Vera (S)
TykkääTykkää
Ihana! Olen niin monta vuotta nukkunut vanhassa virttyneessä t-paidassa, että voisi olla jo aika siirtyä kauniiseen yöpaitaan 🙂 Kokoni on L tai XL. Ihanaa joulun odotusta t: Emma:)
TykkääTykkää
Ihanuus! Tahtoisin omakseni 🙂 Terkuin Pia (koko S)
TykkääTykkää
Ihana yöpaita 🙂 Jospa onni suosisi tällä kertaa!
Ninapuu (s)
TykkääTykkää
Yksinkertainen on kaunista (S). Ihanaa joulunodotusta!
-Auringonkukka
TykkääTykkää
Tämä on kyllä kaunein näistä yöpaidoista. Ihana!
Koko S.
TykkääTykkää
mukana!
pinja_p kokoa s 🙂
TykkääTykkää
Olisipa ihanaa saada tuollainen joululahja! En ole vielä ostanutkaan itselleni joululahjaa, joten tämä piristäisi yksinäistä jouluani enemmän kuin paljon. Kaunis. -Fiona (M)
TykkääTykkää
tällainen mahtuisi hyvin kaappiin;) tanja (L)
TykkääTykkää
Kaunista on siellä teillä vaikkei lunta olekaan. Täällä Itä-Suomessa lumi on muuttunut loskaksi ja nytkin sataa vettä. Vähän on joulumieli hukassa. Uusi yökkäri voisi piristää 😉
Johanna (S)
TykkääTykkää
Oih, miten kaunis yöpaita<3 Huonon rahatilanteen takia en voi juuri kellekkään ostaa lahjoja mutta tämän haluaisin antaa syntymäpäivälahjaksi äitilleni. Vaikka se tulisi vähän myöhässä kun synttärit on 18.12… Olisi niin ihanaa saada antaa äidille lahjaksi jotain todella ylellistä kerrankin mitä hän ansaitsee kun on antanut kaikkensa 3 lapselle ja kasvattanut meidät osittain ihan yksin. Hanna (koko L)
TykkääTykkää
Taas ihanan rauhallisen tunnelmaisia ja kauniita kuvia! Ja ihana yöpaitakin. 🙂
T. Veera (M)
TykkääTykkää
Ihana yöpaita 🙂
heli (s)
TykkääTykkää
kaikki peukut ja varmaat pystyyn, että voittaisin täm iki-ihanan yökkärin! Koko on s.
joulunodotusterveisin Kaniini
TykkääTykkää
unelma yökkäri<3 Annika,(XS)
TykkääTykkää
Oi oi, jokohan nyt tärppäisi, niin kivan näköinen! Päivi (s)
TykkääTykkää
Joulu Terveiset ”mustasta” Porvoosta. Arvonnassa mukana jännittäen (koko S). Tiina
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa!
-Hanna (M)
TykkääTykkää
Voi hitsi miten ihana! Munkin lemppari olisi tämä joten oi voi toivottavasti löytäisi tiensä tänne mulle 🙂
paula (koko xs/s)
TykkääTykkää
Voi kehvatsu kun olis mieluinen! Tää muori ilahtuis jos arpaonni suosisi!
Henna-Riikka (s)
TykkääTykkää
Ihanaihana;)
Ansku(M)
TykkääTykkää
Aina vaan paranee 😀 nyt sormet ja varpaat ristissä, että osuis onni kohdalle… 🙂
-pmv- (L)
TykkääTykkää
Aivan ihana! Kokoni on xs/s
TykkääTykkää
Voi kun suloinen yöpaita, nukkuessa näkee varmasti pumpuli unia. Tunnelmallista joulua ja pidetään peukkuja<3
t. Kaija (s)
TykkääTykkää
Vähän olis ihana tässä yöasussa herätä arkiaamuunkin! 🙂
-Titta (s)
TykkääTykkää
Joulun unelmaa, uus yöppyli, nukahtaa kynttilän valossa musta pieni villakoira kainalossa.
Nina (s)
TykkääTykkää
Oijoi miten söpö, nyt tarvittaisiin arpaonnea!
Tare (M)
TykkääTykkää
Ihana söpöläinen,varmasti näkisi kauniita unia tuossa!
Krista(M)
TykkääTykkää
Kiitos kivasta blogista! Nyt myös mun lemppari arvonnassa, joten mukana siis!
T.Lippe (M)
TykkääTykkää
Oi toi olisi ihan täydellinen!
Tiina koko s
TykkääTykkää
Just mun näköinen ihanuus! T: Leena (S)
TykkääTykkää
Oi, tää kävis mun vauvamahalleki ❤
(: Heli
Koko S.
TykkääTykkää
Tuossa ihanuus-yömekossa varmasti uni tulisi 🙂 T. Liisa (M)
TykkääTykkää
Ehdoton suosikkini merkin yöpaidoista!
T. Tuuli (M)
TykkääTykkää
Jeeee, haluaa nukkua valkoisissa!
– Heidi (M)
TykkääTykkää
Ihania kuvia,niin tunnelmallista. Ja voi,jos yöpaidankin voittaisi! Anne
TykkääTykkää
Ihanan tunnelmallisia kuvia ja yllättävän jouluisia, vaikkei lunta olekaan.
Suloinen on myös yöasu, minulle koko s olis passeli.
-Marjaana
TykkääTykkää
Tämä on se söpöin yöasu, kaunis ja kevyenoloinen.. koko L on toiveissa tänne.
Joulu on yllätysten aikaa..annu
TykkääTykkää
Tuollainen ihanuus päällä tulisi unikin varmaan paremmin :).
Tiina kokoa M
TykkääTykkää
Jep, kyllä mä edelleen tahtoisin tuollaisen yöpaidan :).
Blomma (S)
TykkääTykkää
Yökkäriarvontaan mukaan
katja XL tai L
TykkääTykkää
Aivan ihania kuvia sulla taas, mukavan tunnelmallisia. Niin, ja mukana ollaan arvonnassa. Olisihan se ihkua kietoutua jouluna noin mageeseen yömekkoon !!
terkuin Tiina P
TykkääTykkää
Se yökkärin koko jäi eli M 🙂
t.Tiina P
TykkääTykkää
Oijoi, tuollainen viileä yöpaita olisi ihana ottaa mukaan Australian lämpimiin öihin! Mukana arvonnassa 🙂
-Satu (Koko M)
TykkääTykkää
Noniin! Tämän voittaisinkin mieluiten..
-Riitukka (s)
TykkääTykkää
Vieläkö ehtii? Koko S. Jouluterkuin, Taina
TykkääTykkää
Tämä on unipuvuista parhain! Pauliina (S)
TykkääTykkää
Onpa täällä hurjasti kommentteja. Tosin en yhtään ihmettele, että tätä blogia luetaan. ja kyllä minäkin tuollaisen yöpaidan ottaisin. Koko M.
Sari
TykkääTykkää
**Taas mukana arvonnassa,
jouluterveisin,Outi** (M)
TykkääTykkää
Oispas ihana kesäyöppäri! (S)
Pippuri
TykkääTykkää