Kuvia (joulu)kaupungilta

-ilman lunta

Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.

Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤

Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:

luukku 11:

Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂

luukku 12:

Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska

luukku 13:

Mukana arvonnassa.

-Mi (M)

Luukku 14:

Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L

Teija

***

Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂

Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

2 738 vastausta artikkeliin “Kuvia (joulu)kaupungilta

  1. Ihana olisi tuokin yöpaita..kyllä kelpaisi löhöillä se päällä joulunpyhät 🙂
    Jouluisin terveisin kynttilän valosta Anni 🙂   (koko s)

    Tykkää

  2. AIVAN ihana yöpaita! Haaveissa nyt siis pehmeä joulupaketti kuusen alla ❤
    Koko M olisi minun,
    Masse

    Tykkää

  3. Ihania kuvia! Olen viettänyt itse syksyn Bergenissä, Norja on mielettömän kaunis…
    …Kuten arvonnassa oleva yöpaitulikin! Olisin onnellinen jos arpa suosisi, s-koossa. 
    -Manteli

    Tykkää

  4. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Ja olisipa todella miellyttävää nukkua tuollainen suloisuus päällä… 🙂
    Mukavaa joulun odotusta,
    Maija (S)

    Tykkää

  5. Lunta odotellaan täällä myös.. Vähän kehnolta näyttää ennusteista päätellen.
    Ihana yöpaita (koko S).

    Tykkää

  6. Viikko kiivoksta ihanampi yökkäri. Ehdottomasti mukana arvonnassa. Vaatekaapissa todellakin olisi tällaisen mentävä aukko, kun ihan vasta olen opetellut (=tullut vanhaksi) nukkumaan yöpaita päällä.
    -Henna- (S/M)

    Tykkää

  7. Tämä on kyllä minunkin suosikkini, niin Bella bella. ( Koko L )
    Meillä täällä Tampereen tienoolla ei ole lainkaan lunta, toivottavasti
    sitä tulee, vielä on aikaa. Mukavaa joulunaikaa! t: Hannele
     
     

    Tykkää

  8. Arvonnassa mukana. Pehmoisia unia näkisi varmasti tollasessa ihanuudessa! 🙂
    terkuin PäiviV.(S-koko) 

    Tykkää

  9. Mä suosin myös mielummin yömekkoa kuin yöhousu/paita yhdistelmää. Tää olis niin suloinen!
    Noora (M)

    Tykkää

  10. ”Sweet dreams are made of this…” Aivan ihana paituli! Tuo päällä näkisi taatusti vain ja ainoastaan makeansuloisia unia. Voi kun onni olisi suopea… Joulurauhaa toivottelee Päivi (koko S)

    Tykkää

  11. Eka arvontaosallistuminen tähän kisaan. Mulla ei ole kuin yksi yöpuku, silloin kun se on pesussa niin on aina ongelma, että mitä sitä pukisi päälleen… 🙂 Vanha teeppari on kelvannut tähän asti mut ihana olis tuollainen luxus yöpaita! -Eeva (M)

    Tykkää

  12. Mukaan arvontaan 🙂 Helmoihin mahtuisi pieni paleleva koiranikin kääriytymään 🙂 -pippie- (s)

    Tykkää

  13. Voi että, kun olisi ihanaa voittaa yöpaita. Vanhat ovat jo kovin kuluneita ja tuntuu, ettei jouluan raaski ostaa mitään itselleen. Kokoni on M.
    -Sanna-

    Tykkää

  14. Hei! Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂
    Jouluterveisiä täältä Lounais-Norjasta,
    Sanna (S, käy myös M)

    Tykkää

  15. Aah! Tämä on kyllä paras! Ihana, tämän minä haluan!
    Tuollainen automatka kuulostaa mahtavalta!
    Terveisin Kaisa (M)

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus