Kuvia (joulu)kaupungilta

-ilman lunta

Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.

Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤

Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:

luukku 11:

Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂

luukku 12:

Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska

luukku 13:

Mukana arvonnassa.

-Mi (M)

Luukku 14:

Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L

Teija

***

Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂

Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

2 738 vastausta artikkeliin “Kuvia (joulu)kaupungilta

  1. Ihana yöpaita! jos onni potkaisee, antannan tämän lahjaksi siarelleni! Hänen kokonsa on M.
    terveisin Johannasusa 

    Tykkää

  2. Oi mikä unelmien yöpaita! Tuollainen päällä näkisi varmasti hyviä unia.
    – Jossukka (S) –

    Tykkää

  3. Haluaisin niin kovin tuon yöpaidan. Tunnen jo aamuisen kahvin tuoksun ja tuo päällä sitä nautiskellen. Voiko ihanammin aamun enää alkaa….
    Riikka ( koko S )

    Tykkää

  4. Aivan ihana tuo valkoinen – niiiin mun väri. Toivon todellakin, että tärppäisi! 🙂
    terkuin Ansku (koko S)

    Tykkää

  5. Voi että tuollaisessa olisi varmasti niin ihana nukkua! Kovasti toivon että arpaonni suosisi tällä kertaa 🙂
    -Hanna K. (L-koko)

    Tykkää

  6. Tämä yöpuku on ihanin! Olisi ihanaa hemmottelua pujahtaa siihen ja peiton alle kuuntelemaan Rajattoman joululevyä. Unelmien täyttymys.
    Jouluista mieltä,
    t. Katja (L)

    Tykkää

  7. kääk, enkö mää vieläkään voittanut? nyt jos koska mun täytyy!!! mää tarviin ihan varmana eniten tuota! 😀 😀 😀
    T. Elma (L)

    Tykkää

  8. Olen toivonut mieheltäni yökkäriä joululahjaksi, mutta tämä ihanuus olisi kyllä täydellinen! ❤
    Tiina (koko L)

    Tykkää

  9. Voi miten näyttää suloisen pehmoiselta, tuo päällä tulisi varmasti virkistävät unet! 🙂 (Koko XS) Terveisin Emma Tampereelta

    Tykkää

  10. Ihana valkoinen paita, ihan kuin joulukello. Kelpaisi meitsille.
    Mukavaa ja rauhallista Joulun odotusta !
    PÄIVI P

    Tykkää

  11. Tästä yömekosta unelmoin! Taidankin mennä käväisemään ulkona katsomassa tähtitaivaalle, josko näkisin tähdenlennon! Jospa arpa osuisi kohdalleni ja ilahduttaisi päivääni koolla M.

    Tykkää

  12. Ihanan tunnelmallisia kuvia vaikka ei olekaan lunta! Noh, ei ole täälläkään…
    Tuollaisen ihanan yöpaidan ottaisin mielelläni pukinkonttiin, kiitos! 🙂
    t. Malla, kokoa L / XL

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus