
-ilman lunta









Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.
Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤
Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:
luukku 11:
Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂
luukku 12:
Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska
luukku 13:
Mukana arvonnassa.
-Mi (M)
Luukku 14:
Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L
Teija
***
Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂
Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

den fina nattlinnen (M), vilja jag vinna!!!
skulle bli fin julklapp till mig själv:)
önskar er riktigt God Jul o trevlig resa till Finland!!!
Kati
TykkääTykkää
Valkoista Joulua odotellessa ja unelmayöpaidasta haaveillen 🙂 koko S
Rauhaisaa Joulua
Minna
TykkääTykkää
Mukavana arvonnassa. Ihanuus tuo yömekko! Taija (S)
TykkääTykkää
Aivan ihana yöpaita! 🙂 Kokoni on S.
t. Anu
TykkääTykkää
Tämä olisi myös minun suosikkini! Mukavaa joulun odotusaikaa!
jatta (koko M)
TykkääTykkää
Olisi ihanaa saada uusi nätti yöpuku!
Veera (M)
TykkääTykkää
Hyvät unet uudessa yömekossa olisi taattu. -Iina (xs/s)
TykkääTykkää
Tämä yömekko on ehdottomasti paras, ihana! Kauniilta näyttää kotikaupunkisi, vaikka ei lunta olekaan… 🙂 t: H (S)
TykkääTykkää
Taas mukana 🙂
Marita (L)
TykkääTykkää
Oi, nämä yöpaidat vaan paranevat viikkojen edetessä! Tulee ihan mieleen yksi ihan lemppari yöpaita, joka minulla oli pienenä 🙂 T: Elina (m-koko)
TykkääTykkää
Ihana yöpaita – voi kun voittaisin! Olen mukana arvonnassa, koko S. Ihanaa Joulun odotusta! Minna
TykkääTykkää
Ihana olisi pukeutua valkoiseen yöpaitaan –
valkoista ja kaunista Joulua
T. Maliisa (L)
TykkääTykkää
Oi… Jouluyö,juhlayö… Kiitos jälleen kauniista kirjoituksista ja kuvistasi.
Joulua toivotellen,
Charlie (S)
TykkääTykkää
Ihana! Mukana arvonnassa 🙂
terkuin Marika (koko s)
TykkääTykkää
Oi miten ihana yömekko, olis ihana saada tollanen, mulla on toivelistallakin ollut yömekko!
koko s
sonjam
TykkääTykkää
Mikä ihanuus! Olen mukana!
Jouluterveisin, Anki (M)
TykkääTykkää
Hei,
Niin ihan yökkäri, pidän itselleni peukkuja:)
Satu (S)
TykkääTykkää
Iiiiik, ihana! Terkuin Miia (M)
TykkääTykkää
Oih, mikä ihanuus! Ja vaikka legginsseihin ja villasukkiin yhdistämällä varmasti lämmin ja pehmoinen talviyökkäri! Niin ikään lämmintä ja pehmoista joulunaikaa, blogisi on piristysruiske päivääni. 🙂 <3: Tiitu (koko M)
TykkääTykkää
Hauskanmallinen yöpaita 🙂 Hyvää joulua toivottelee Krista (koko S)
TykkääTykkää
Ihana, kyllä kelpaisi pötköttää tuollaisella 🙂 T. Tyyne koko s
TykkääTykkää
Tämä yömekko on kyllä aivan lemppari!! Voi kun olisi ihana joululahja itselleni, kahden pienen (keväällä kolmen;)) kiireiselle äidille<3
-Laura (koko S)
TykkääTykkää
Ihanainen, minulle se kelpaisi myös 🙂
-Miia (koko M)
TykkääTykkää
Voi kun tuollainen ihana yöpaita eksyis tänne vielä! 🙂
– Satu (M)
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. Ihana yömekko 🙂
Terkuin, Essi (S)
TykkääTykkää
Ihana olisi pujahtaa jouluna uuteen, kauniiseen yöpaitaan – toivottavasti kalenteriarvonnassa onnistaa 🙂 t. Sanni (M)
TykkääTykkää
Oi kun osuisi arpaonni tänne, mikä ihanuus….
Hanna K. (Koko S)
TykkääTykkää
Näyttääpä mukavalta yömekolta, ehdottomasti mukana!
Rauhaisaa joulua!
Terveisin: Anu (koko s)
TykkääTykkää
Mukana ollaan ihanan yömekkosen arvonnassa. Mukavaa joulun odotusta!
T. Kati (m)
TykkääTykkää
Aivan ihastuttava blogi sinulla,ja ihastuttava on myös yöpaitakin!:) Ihanaa joulun odotusta!
-Riina (m)
TykkääTykkää
Voi kun onnistuis joskus arvonnassa! Hyvää Joulua! t.Maria-Helena (L)
TykkääTykkää
Unelmieni yöpaita ❤
Koko M
t: Mape
TykkääTykkää
Tuosta kyllä tulisi minunkin suosikkini, jos tuuri käy arvonnassa. Koko olisi L . T. Soili
TykkääTykkää
Ihanat kuvat ja ihana pyjama!
-Kirsi- (M)
TykkääTykkää
Ihana tunnelma pikkukaupungissa!
Hyvää joulua! Alisa (S)
TykkääTykkää
Tuollaisessa paitulissa olisi ilo mennä nukkumaan. Johanna (S tai M)
TykkääTykkää
tuo yöpaita olisi unelma
-Anna- (m)
TykkääTykkää
Ihanan näköstä sielä! Hyvää joulua sinne! 🙂
-Emmi (S)
TykkääTykkää
Aivan unelma yökkäri! T. Heini K. (S)
TykkääTykkää
Heittämällä myös mun suosikki nyt näistä 🙂 (Koko: S)
-Jaana 🙂
TykkääTykkää
Aivan ihana yömekko. 🙂
Ihanaa joulunaikaa!
Terveisin, Satu (koko S)
TykkääTykkää
Voikun kerran lykästäisi! ihanaa jouluodotusta 🙂 t. Nina koko m
TykkääTykkää
Oj mikä yömekko, ehdottomasti mukana arvonnassa!
Milla, kokoa s
TykkääTykkää
Oi miten ihana tämä olisi! Peukut pystyyn!
Satu ja kokoa S
TykkääTykkää
Ikinä en ole mitään voittanut, osallistun silti taas. S-kokoon nukahtaisin.
-ElinaSi
TykkääTykkää
Kovin kelpaisi sukeltaa tuohon unelmaan… Terveisin Julia (M)
TykkääTykkää
Tämä 4 tyttären työn ja opiskelun uuvuttava äiti olisi niiiiiiiin iloinen ihanasta yöpaidasta kokoa M. Samalla toivottelen rauhaisaa Joulua koko perheellenne.
Hanna
TykkääTykkää
Mulleki kelpais! Koko S
Raisa
TykkääTykkää
Tähän mahtuisi isompikin masu. Lotta (s)
TykkääTykkää
Yritetään vielä! Kai sen onnettaren on joskus osuttava 😉 Jos ei nyt, niin sitten toisella kertaa.. Kaunis yökkäri! Kyllä kelpaisi:)
Rentouttavaa joulun odotusta!
Tytti (s)
TykkääTykkää