kuvia ja kuvia -ja waves
Legoland ei pettänyt. Me nautimme ihan koko päivän. Kaikki. Siellä oli yllättävän paljon kaikenlaisia huvipuistolaitteita ja yllättävän paljon hauskaa nähtävää. Mun oma suosikki oli kai toi minimaailma, jossa kaikenlaisia kaupunkeja oli rakennettu pienoismalleiksi.
Ja joku kyseli tytöille niitä Lego Friends -juttuja; niistä oli myös tehty hauska pienoismalli -plus että niiden legosta rakennettujen tyttöjen kanssa pystyi ottaa valokuvan; meillä ne kuvat jäivät vaan privaattikansioihin. :))
Oikein hauska paikka -aikuisille ja lapsille ja etenkin yhdessä.
***
Yöpymispaikaksi voin lämpimästi suositella (jollei bookkaa Legolandin omaa hotellia) jonkin tanskalaisen Kron eli majatalon, joita on paaaljon ympäri koko maan. Me asuimme Hovborg Krossa; jonka hintatasoa, ruokaa ja ympäristöä voin paitsi suositella, myös kehua:
Ihan reissun lopuksi, laivaa odotellessamme kuljeksimme vielä Hirtshalsin rannoilla, tähyilimme sitä laivaa. Eipä ole hullumpi paikka tämäkään -jos joskus päätätte ottaa lautan Tanskasta tänne meille Etelä-Norjaan 🙂
Liitän tähän vielä meidän roadtripin kuunnelluimman biisin, koska toi videokin on niiiin kaunis. Mr Probzin Waves. Just LOVE it.
Rennon energistä alkuviikkoa ihan kaikille! ❤
Ja hei, tiedätkö lähteväsi Legolandiin kesällä? me saatiin jostain syystä yksi ylimääräinen lasten lippu (on voimassa kauden 5.4.-2.11.14) Myyjä näki kai Ompun ja Ainon kolmena… 😛 Lähetän mieluusti yhden lasten lipun ja esite/kartta- vihkosen niin voitte jo vähän fiilistellä kotona. 🙂 Ei tehdä kuitenkaan mitään arvontaa tästä, eli eka joka kommentoi tarvitsevansa, myös saa lipun. 🙂 Eli heitä kommentti jos yksi lasten lippu tulee tarpeeseen; eihän se suuri apu oo, mutta ei mekään sillä mitään tehdä. 🙂
Hei! Olemme koko perhe menossa kesäkuun 24.6-27.6 Kööpenhaminaan ja käydään Legolandissa (26.6 to), mukana 11- vuotias Kia tyttö. Mahdollisesta lipusta ja ohjeista olisi iloa. T. Pia.
TykkääTykkää
Hyvä juttu Pia 🙂 Laita mulle vielä s-postiin sun osoite niin laitan lipun ja vihkosen tulemaan 🙂 Eli osoitteeseen kalastajanvaimo@yahoo.com. Kivaa reissua teillekin :))
TykkääTykkää
Taas niin ihania kuvia! Voisitko ajatella tekeväsi valokuvausaiheista postausta ja jakaa vinkkejäsi?
Jaana
TykkääTykkää
Kiitos ehdotuksesta Jaana, tätä on ennenkin kyselty, mutta se postaus kaatuu sitten aina siihen etten oikein osaa sanoa mitään. 😀 En todellakaan ole mikään ammattilainen/ osaa mitään… 😛 Mutta voisin tietty yrittää laittaa niitä ihan OMIA kuvaustapoja… Kyllä kaikesta aina jotain voi oppia. :))
TykkääTykkää
No voi 🙂 Onnittelut Pialle ja Kialle! Hieno idea laittaa lippu jakoon. Ollaan menossa kans Legolandiin 7-vuotiaan jälkikasvun kanssa ja majataloideakin tuli tarpeeseen. Ollaan vielä kahden vaiheilla siitä, mennäänkö järjestetyllä vai omatoimireissulla Tanskaan.
TykkääTykkää
Juu toi meidän majatalo on noin 20 km päässä Legolandista, mutta ei siinä kauheasti lähempänä oo kuin se Legolandin oma… Että jos auto on käytössä niin toi on tosi hyvä 🙂
TykkääTykkää
Kiitos kivoista matkakuvista. Erityisesti toi Skagen iski. Osaatko sanoa, mikä lentokenttä olisi lähinnä Skagenia?
Sanni
TykkääTykkää
Hmm, voipi olla että se on toi Billundin lentokenttä…
En tiedä onko Pohjois-Tanskassa mitään omaa, mut en kyllä melkein uskois.
TykkääTykkää
Ihan vaan vinkkinä Legolandiin meneville; lego-kuvaston (löytyy vaikka Prisman leluosaltolta) sivuilta löytyy lipuke, jolla lapsi pääsee ilmaiseksi maksavan aikuisen seurassa. Viime kesänä hyödynsimme niitä omalla Legoland-reissullamme kahden lapsen kanssa. 🙂 -Kirsi
TykkääTykkää
Ou jee Kirsi, tää on syy miksi kommenttiboksit KANNATTAA lukea ;)) Kiitos supervinkistä!
TykkääTykkää
Noita Legolandin vapaalippuja on tullut myös Lego Clubin lehden ja DVD:n mukana. Ja olisko joskus ollut jossain muropaketissakin…
TykkääTykkää
Silmät ja korvat auki sit vaan… :)) Veikkaan että mekin saatiin yksi ylimääräinen vähän niinku mainosmielessä, että houkulteltaisiin joku muukin lähtemään antamalla lippu… Ovelaa 😉
TykkääTykkää
Hei! Minä kyselin niistä Lego Friendseistä, joten suurkiitos vastauksestasi! Kuulostaa mahtavalta! 🙂
Lämpimiä päiviä!
t. Kati
TykkääTykkää
Joo ne Legotytöt istuu siellä penkillä ja sit siihen saa mennä istumaan niiden viereen kuvattavaksi :)) Aino istui kauan (hehe) mut en viitsinyt laittaa niitä kuvia tänne kun Aino oli niin selkeästi siinä. 🙂
TykkääTykkää
Niin siis Kellogs Rice Krispies-muropaketeissa on yksi ilmainen aikuisten lippu! Saa kun ostaa samalla yhden täysihintaisen lastenlipun. Satun istumaan muropaketin vieressä just 😀
TykkääTykkää
Upea majakkakuva, se jossa seisot ja katsot olan yli 🙂 Jotenkin tosi kaunis kuva ❤
-Maria
http://dejiss.blogspot.com