Isänpäivänä

My Dad – My King

 ^ En tajua mistä Aino on oppinut tollasen sormi-sydän-jutun. En tee itse koskaan noin… 

Multa kysytään silloin tällöin, että mitä eniten kaipaan Suomessa. Tähän varmaan odotetaan salmiakkia ja järviä ja sen sellaista, mutta joka kerta mulle tulee yksi tietty asia mieleen.

Kahvihetket isin kanssa. Se, että voi vaan kysyä että keitetäänkö kahvit. Ja aina keitetään. Keskellä päivää. Ja isillä on aina jotain pullaa.

Se, että voimme vaan istua kuuman kahvin äärellä, eikä me kumpikaan kauheasti puhuta. Mutta niitä hetkiä kaipaan. Niitä saisi olla enemmän. Olen nimittäin aina ollut vähän isin tyttö ja oikeastaan vasta nyt aikuisena huomanut, miten samanlaisia oikeastaan olemme. Monella tapaa, fyysisesti ja psyykkisesti. Toivottavasti kuitenkaan en koskaan saa niitä isin pitkiä kulmakarvoja. 😛

Meinasin muuten aloittaa tän jutun kertomalla, että mulla on aina ollut hyviä miehiä ympärilläni; sellaisia, jotka ovat kohdelleet minua kuin prinsessaa. Tajusin kuitenkin aika pian ajatusta maisteltuani, ettei se oikein toiminut. Mieheni ovat kohdelleet minua hyvin, mutta että prinsessana…

Sanoneet, että olen nätti kuin tiskirätti ja hymyilleet silmät loistaen.

Eli sellaisia hyviä miehiä, joilla on sydän paikallaan. 🙂

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄN ILTAA ! ❤

Lasten vaatteet (Ainolla NoaNoaa ja Ollilla Levistä ja E-Boundia) on saatu KidsBrandStoresta, josta tekin saatte 20% alennuksen seuraavaan sunnuntaihin 16.11. asti koodilla alvestad20! 🙂

14 vastausta artikkeliin “Isänpäivänä

  1. Näkyykö veneilykuvan taustalla entiset öljysäiliöt nykyisen Katariinan meripuiston läheltä? Itselläni on lämpöisiä ja rakkaita muistoja Kotkan saaristosta, jossa lapsuuteni veneilimme ❤ 
     
    Kati 

    Tykkää

  2. Onnea on ihanat isät! Itse en valitettavasti tunne isääni juurikaan, mutta omilla lapsillani on kyllä maailman paras isä!

    Tykkää

  3. Ihanan lämpöinen hyvänmielen postaus, kiitos jälleen! Itse menetin isäni jo lapsena, ja se kaipuu on jollain tavalla toki ollut aina läsnä. Muistot sitäkin tärkeämpinä. Vaan oman miehen kautta on ihana seurata isyyttä, riemastuttavia hetkiä ja huumorin valoa – joita tuo suurisydäminen, luja kuin graniitti, lastemme kanssa jatkuvasti jostain taikoo. Onhan tässä herkistelemistä näinä viikkoina, niisk, juuri oli pyhäinpäivä, nyt isänpäivä – ja eikun kohti joulua! Lämpöä sen odotukseen Krisseltä
    http://tallessamaailma.blogspot.fi

    Tykkää

  4. Ei ihme että ryhdyit kalastajan vaimoksi:-) Toi isäs kuva on ihan kuin monet tänne laittamasi kuvat miehestäsi. Eri näköinen kaveri vaan. 

    Tykkää

  5. Näkyykö veneilykuvan taustalla entiset öljysäiliöt nykyisen Katariinan meripuiston läheltä? Itselläni on lämpöisiä ja rakkaita muistoja Kotkan saaristosta, jossa lapsuuteni veneilimme ❤ 
     
    Kati 

    Tykkää

  6. Onnea on ihanat isät! Itse en valitettavasti tunne isääni juurikaan, mutta omilla lapsillani on kyllä maailman paras isä!

    Tykkää

  7. Ihanan lämpöinen hyvänmielen postaus, kiitos jälleen! Itse menetin isäni jo lapsena, ja se kaipuu on jollain tavalla toki ollut aina läsnä. Muistot sitäkin tärkeämpinä. Vaan oman miehen kautta on ihana seurata isyyttä, riemastuttavia hetkiä ja huumorin valoa – joita tuo suurisydäminen, luja kuin graniitti, lastemme kanssa jatkuvasti jostain taikoo. Onhan tässä herkistelemistä näinä viikkoina, niisk, juuri oli pyhäinpäivä, nyt isänpäivä – ja eikun kohti joulua! Lämpöä sen odotukseen Krisseltä
    http://tallessamaailma.blogspot.fi

    Tykkää

  8. Ei ihme että ryhdyit kalastajan vaimoksi:-) Toi isäs kuva on ihan kuin monet tänne laittamasi kuvat miehestäsi. Eri näköinen kaveri vaan. 

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: