& lapsia viikonloppuna
”Mitä teet työksesi?” nuori mies kysyi.
”Olen vanhainkodissa töissä.” vastasi parikymppinen tyttö.
”Ai sairaanhoitaja?”
”Ei.”
”Lähihoitaja?”
”Ei, asistentti.”
”Siis pyyhit vain pyllyjä?” oli nuoren miehen väheksyvä, jopa halveksuva vastaus.
Näiden nuorten keskustelu ja mahdollisesti yhteinen taival katkesi tähän. Eräänä joulukuisena yönä pikkujoulutunnelmissa.
Ja tyttö jäi miettimään, että mitä jos tämä nuori mies joskus päätyy vanhainkotiin. Herää aamulla tietämättä missä on, kuka on. Pääsemättä ylös sängystä ilman apua, pääsemättä vessaan ilman apua, saamatta aamupalaa ilman tytön apua. Tuntien olonsa kummallisen sekavaksi, tietämättä voiko auttajaan luottaa, peläten, lyöden.
Vähitellen luottaen, pitäen auttavasta kädestä, ainoasta oljenkorrestaan. Kunnes tytön on pakko lähteä auttamaan monia muita. Vastaamaan lukuisiin puheluihin, vastaamaan omaisten kysymyksiin. Täyttämään papereita, huuhtelemaan toimepidevälineitä, täyttämään kylpyhuoneiden kaappeja ja varastoja, varmistamaan että jokaisella on kaikki tarvittava. Vastaaottamaan uusia autettavia, tilaamaan ruokaa. Soittamaan sijaista iltavuorosta sairastuneelle.
Ja kotiin päästyään tyttö tuntee huonoa omaatuntoa siitä, ettei voinut pitää vanhaa miestä kädestä kauemmin.
Illalla tyttö lähtee ulos ystävien kanssa ja tapaa pojan. Pojan, jonka mielestä tämän työ ei ole minkään arvoista ja joka jatkaa seuraavan tytön luo.
Nämä tytöt ovat ihan mitä tahansa ammattikuntaa terveydenhuollossa. Nämä tytöt ovat niitä, jotka tekevät monen yksinäisen vanhuksen joulusta siedettävän, jopa mukavan. Nämä tytöt sanovat sanoja, joille hymyillä, antavat halauksen, joka lämmittää. Nämä tytöt eivät koskaan ajattele pyyhkivänsä pyllyjä, he tekevät niin paljon muuta. Jotain paljon arvokkaampaa. Nämä tytöt antavat käden, josta pitää kiinni.
Elämänlaaduksikin sitä voisi kutsua.
(Huomaatte, että olen kuvaillut aika paljon lapsia viikonloppuna. :)) Rakas ystäväni toivoi lapsistaan sellaista pientä vuosikatsausta ja kuvista noissa maisemissa ja kirpeässä auringossa tulikin aivan ihania… <3)
Hyvää uuden viikon alkua ❤
kalastajanvaimo.com 
Tuo kirjoituksesi ”Käsi josta pitää kiinni” oli kovin koskettava – kiitos!!! Hyvä muistutus, joka varmaan sai taas usean lukijan sydämen avautumaan hitusen lisää. Hienoa, että otat esiin näitä inhimillisiä näkökohtia ja herättelet meitä lukijoita ymmärtämään, että viime kädessä elämän rikkaus piilee juuri niissä hetkissä, kun tunnistamme lähimmäisissämme Ihmisyyden… ❤
Oliko tuo tarina muuten omakohtainen kokemuksesi vuosien takaa…?
Lämpöistä joulumieltä Sinulle ja Läheisillesi toivottaen,
Kaisuli
TykkääTykkää
Kirjoituksesi lämmitti todella vanhusten parissa lähihoitajan työtä tekevän sydäntä. Kiitos siitä. 🙂
TykkääTykkää
itse tykästyin sivuihin kovasti 🙂
ajankuluksi ajattelin lisäillä niitä tänne muidenkin luettavaksi !
http://adfoc.us/26101753693804http://adfoc.us/26101753693768http://adfoc.us/26101753693734http://adfoc.us/2610171
terveisin marjatta
TykkääTykkää
Hienoa, kun jaat oikeasti tärkeitä asioita kanssamme. Ja tämä jos mikä on merkittävä asia, jokainen meistä on kerran vanha!
Eikö tuo yllä oleva tarina olekin nuoren norjalaisen hoitajan Ingvild Antonsenin kirjoittama ja aivan mahtavasti näkyvyyttä saanut kertomus, jota on jaettu facebookissa peräti yli 3000 kertaa?
Jos joku haluaa jakaa tätä hyvää asiaa eteenpäin, löytyy Ingvildin kirjoitus osoitteesta: https://www.facebook.com/ingvild.antonsen.9/posts/10152783005786287?comment_id=10152794634881287&offset=0&total_comments=45¬if_t=feed_comment_reply
Ihanaa loppuvuotta!
TykkääTykkää