Kauneudenhoitoa kutreille

Arvonta, jippii!

 hiustuotteet saatu

 

Hiuksista asiaa taas hei! 🙂 Viime kerrasta onkin kai jo kulunut tovi. Leteistä ja nutturoista ja kaikesta. Nyt taas pääsiäisenä kävin kuitenkin vakkarissani Inochissa hoitamassa Kuuban kuivattamia hiuksiani kuntoon; taisin mainita että omat sampoot ja kaikenmaailman hienot aurinkosuojat unohtuivat reissusta ja kutrit tuli pestyä sillä pesuaineella, jota kaupan pesuainehyllystä parilla pesolla löytyi (hoitoainetta ei meinanut edes löytyä). 😉 Kaisu (kampaajani) kuitenkin lohdutteli hiusten olevan tosi hyvässä kunnossa eikä niitä kovin paljon edes tarvinut leikata. Paitsi otsista (kiitti Kaisu, tykkään kovasti)!

Saan usein Inochista kokeiltavakseni Kerastasen uutuuksia; tällä kertaa uusia, ylellisiä Chronologiste -sarjan tuotteita. Ja jippii; Inochi lahjoittaa teillekin yhden Chronologiste -paketin:

Pre wash -kuorinta(!); siis ihan ylellisyystuote. Tämä levitetään hiuksiin ja hiuspohjaan ennen pesua, annetaan vaikuttaa ja hierotaan päänahkaan (mmm, vielä kun olisi kotonakin se hieroja). Tuote ravitsee, hoitaa ja kosteuttaa.

Shampoo

Hoitoaine (käytän myös hiusnaamiona, jolloin annan tuotteen vaikuttaa hiuksissa pidempään)

Öljy, joka tuoksuu ihanasti ruusulta, siloittaa hiukset, mutta ollakseen öljy, jää tästä tuotteesta kivan kuohkea lopputulos.

Chronologiste  on todella laadukas sarja ja se kosteuttaa ja korjaa hiusta huipputehokkaasti -ihan oman kokemuksenikin perusteella; lopputulos on loistava, kirjaimellisesti. Sarjan tuoksu on hienostunut, unisex; ehkä jopa vähän miehekäs… No ei sentään, mutta ainakin se sopii myös miehille vähän paremmin kuin Kerastasen vaaleanpunainen pionintuoksuinen Discipline -sarja, johon nyt olen tottunut (ja joka muuten on oma suosikkini). Taidan olla sen verran naisellista tyyppiä, että tällaiset hienostuneet luksustuotteet eivät onnistu kiilaamaan kukkaistuoksujen ohi. 😉 No, on sarjassa onneksi toi ruusuöljy meille makeiden tuoksujen ystäville, sillä voi viimeistellä tukan tuoksumaan!

Osallistupa sitten kommentoimalla arvontaan, jos ylellinen hiuspaketti kiinostaa. Hyvä hoitaa kutrit kestämään kesän kulutusta, eikö! :)) Kommentoimaan vaan. —> 

(Tänään on oikeasti ollut tosi reipas urheilupäivä, joten huomenna tulee sitten varmaankin treenipostausta! Jei. Sunnuntaitreenit ovat kyllä ihan superhyvä alku uuteen viikkoon, tuntuu heti että on jotain saanut tehtyäkin viikonloppuna eikä vain herkuteltua itseään väsyksiin.. 😉 Suosittelen lämpimästi. <3)

1 564 vastausta artikkeliin “Kauneudenhoitoa kutreille

  1. Vautsi, miten elinvoimaiset hiukset sulla on! Mukana siis arvonnassa, tulisipa tuotteet tarpeen juuri nyt talven kuivattamille hiuksilleni 🙂

    Tykkää

  2. Kerastasen tuotteet ovat minunkin mieleeni kovasti, mutta turhan korkean hinnan vuoksi ne eivät sovi opiskelijabudjettiini. Erittäin mielellään arvonnassa mukana siis! :))

    Tykkää

  3. Vieläkö ehtii mukaan arvontaan? Kiitos ihanasta blogista ja kauniista kuvista. Jos voittaisin hiustuotteet, antaisin ne tyttärelleni, joka toivoi vaaleita raitoja, mutta voimakas punapigmentti löi läpi…hiuksia jouduttiin käsittelemään useaan kertaan ja kunnon tuotteille olisi kysyntää. Jos arpaonni ei suosi, niin kiitos, että kerroit näistä tuotteista ja voimme itse ne hankkia kokeiluun.
    Aurinkoista kevättä t.gitta

    Tykkää

  4. Mukana upeassa arvonnassa:) Näin ennen kesää olisi mukava saada kutreihin eloa talven jäljiltä:)

    Tykkää

  5. Mukana arvonassa, juuri onkin hiusten hoito tökötit loppumassa! ja niinkuin aina kaikki samaan aikaan 😀

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus