Kauneudenhoitoa kutreille

Arvonta, jippii!

 hiustuotteet saatu

 

Hiuksista asiaa taas hei! 🙂 Viime kerrasta onkin kai jo kulunut tovi. Leteistä ja nutturoista ja kaikesta. Nyt taas pääsiäisenä kävin kuitenkin vakkarissani Inochissa hoitamassa Kuuban kuivattamia hiuksiani kuntoon; taisin mainita että omat sampoot ja kaikenmaailman hienot aurinkosuojat unohtuivat reissusta ja kutrit tuli pestyä sillä pesuaineella, jota kaupan pesuainehyllystä parilla pesolla löytyi (hoitoainetta ei meinanut edes löytyä). 😉 Kaisu (kampaajani) kuitenkin lohdutteli hiusten olevan tosi hyvässä kunnossa eikä niitä kovin paljon edes tarvinut leikata. Paitsi otsista (kiitti Kaisu, tykkään kovasti)!

Saan usein Inochista kokeiltavakseni Kerastasen uutuuksia; tällä kertaa uusia, ylellisiä Chronologiste -sarjan tuotteita. Ja jippii; Inochi lahjoittaa teillekin yhden Chronologiste -paketin:

Pre wash -kuorinta(!); siis ihan ylellisyystuote. Tämä levitetään hiuksiin ja hiuspohjaan ennen pesua, annetaan vaikuttaa ja hierotaan päänahkaan (mmm, vielä kun olisi kotonakin se hieroja). Tuote ravitsee, hoitaa ja kosteuttaa.

Shampoo

Hoitoaine (käytän myös hiusnaamiona, jolloin annan tuotteen vaikuttaa hiuksissa pidempään)

Öljy, joka tuoksuu ihanasti ruusulta, siloittaa hiukset, mutta ollakseen öljy, jää tästä tuotteesta kivan kuohkea lopputulos.

Chronologiste  on todella laadukas sarja ja se kosteuttaa ja korjaa hiusta huipputehokkaasti -ihan oman kokemuksenikin perusteella; lopputulos on loistava, kirjaimellisesti. Sarjan tuoksu on hienostunut, unisex; ehkä jopa vähän miehekäs… No ei sentään, mutta ainakin se sopii myös miehille vähän paremmin kuin Kerastasen vaaleanpunainen pionintuoksuinen Discipline -sarja, johon nyt olen tottunut (ja joka muuten on oma suosikkini). Taidan olla sen verran naisellista tyyppiä, että tällaiset hienostuneet luksustuotteet eivät onnistu kiilaamaan kukkaistuoksujen ohi. 😉 No, on sarjassa onneksi toi ruusuöljy meille makeiden tuoksujen ystäville, sillä voi viimeistellä tukan tuoksumaan!

Osallistupa sitten kommentoimalla arvontaan, jos ylellinen hiuspaketti kiinostaa. Hyvä hoitaa kutrit kestämään kesän kulutusta, eikö! :)) Kommentoimaan vaan. —> 

(Tänään on oikeasti ollut tosi reipas urheilupäivä, joten huomenna tulee sitten varmaankin treenipostausta! Jei. Sunnuntaitreenit ovat kyllä ihan superhyvä alku uuteen viikkoon, tuntuu heti että on jotain saanut tehtyäkin viikonloppuna eikä vain herkuteltua itseään väsyksiin.. 😉 Suosittelen lämpimästi. <3)

1 564 vastausta artikkeliin “Kauneudenhoitoa kutreille

  1. Tässä hoitovapaan loppusuoralla alkaa rahat olla jo niin vähissä, ettei juuri omiin hemmottelujuttuihin ole varaa. Ihanaa olisi saada tuollainen paketti ja ajatella vain itseä hetken ajan 🙂

    Tykkää

  2. Hei
    Todellakin kiinnostaa tuo paketti! Ihanan kuuloisia tuotteita, olisi ihana päästä kokeilemaan tähän takkutukkaan 🙂

    Tykkää

  3. Vieläkö ehtii arvontaan mukaan? Hiustenhoitopaketti tulisi tarpeeseen! Kiitos ihanasta blogista. Sopiva sekoitus arkea ja ylellisyyttä, hömppää ja syvällisyyttä.
    Maija

    Tykkää

  4. Auts, tuo tekisi kyllä hyvää myös minun hiuksille. Kampaaja ei suostunut edes laittamaan vaaleita raitoja suuremmin, kun hiukset on niin kuivat. Kuljen sormet ja varpaat ristissä seuraavat päivät.
    -Ninnu-

    Tykkää

  5. 50+ ikäinen tarvitsee hyvät tuotteet hiuksille ja iholle. Onneksi on suuri halu pitää itsestä huolta joka osa- alueella! Sirpuli

    Tykkää

  6. Pitkät tummat hiukset ja ikää jo, mutta haluan pitää pitkinä vielä. Kaipaa kyllä ennen juhlia hoitoa. Juhlia tulossa jo kymmenet, apua, budjetti on koetuksella kun lahjat ja vaatteet ymym.
    Seuraavat juhlat 80-luku! Kyllä ajattelin aika ”isot” hiukset laittaa.

    Tykkää

  7. En osaa edes unelmoida, että saisin joskus kokeilla pestä hiukseni Kerastasen tuotteilla. Voi kunpa onnistaisi!

    Tykkää

  8. Kelpaisi kesäksi Kerastase! Sama paikka sai omat hiukseni kuosiin merkin tuotteilla, olen myyty! 

    Tykkää

  9. Tämä talven jäljiltä pahasti hapsottava tukka kaipaisi kyllä uusia tuotteita. mukana arvonnassa siis.

    Tykkää

  10. Mun lampaan takapuolta muistuttava korppukuiva kuontaloni kaipaisi kyllä ylellisyyttä näin ennen kesää..olisipa mukava yllätys

    Tykkää

  11. Ihana auringonpaisteaamu 🙂 Olisi ihana saada säihkettä myös hiuksille noiden tuotteiden avulla
    -taina-

    Tykkää

  12. Mahtava palkinto, kunpa voittaisin:) Tulee tosiaan liian vähän kiinnitettyä huomiota hiusten hoitoon…Mukavaa viikonloppua sinne!

    Tykkää

  13. Kokeilemisen arvoinen paketti luonnonkiharoille ja värjätyille kutreille, jotka ovat kuivaakin kuivemmat. 😉 Mukana arvonnassa. 😀

    Tykkää

  14. Moikka!
    Kelpaisi minulle tuollainen luksussetti, tykkään Kerastasen tuotteista. Luulen että tuoksukin olis mun mieleeni 🙂
    Tuikku

    Tykkää

  15. Wau! Kiitos hiustenhoitovinkistä! Puolen vuoden sytohoitojen jälkeen tukka todella tarvitsee perusteellista hoitoa 🙂 Nämä menivät heti ostoslistalle ❤ 

    Tykkää

  16. Mukana arvonnassa! Olisi ihana saada joskus kokeilla muitakin kuin ihan perus markettituotteita! 🙂

    Tykkää

  17. Mukana arvonnassa! Yksi suosikkimerkeistäni tuo Kerastase,mutta nämä tuotteet ovat vielä testaamatta! 🙂

    Tykkää

  18. Kerastase on aivan huippusarja, tällä hetkellä minulla käytössä Reflection Bain Chroma Captive -sarja, mutta tätä kehumaasi sarjaa olisi myös kiva kokeilla. Mukana arvonnassa. 🙂
     
    – Minttu-Susanna

    Tykkää

  19. Oi vitsit! Mun hiukset on tän epävakaisen kevään ja stressin ansiosta niin hirveessä kunnossa. Tuollainen tuotepaketti tulis just niin kuin tilauksesta taroeeseen! Toivottavasti onni potkaisee.. 
    Kirsi

    Tykkää

  20. oi oi, kovan talven ja merituulen kuivattamat kutrini mahtaisivat nauttia noista hoitotuotteista, saisinkohan miehen vielä päätäni hieromaan..?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: