
Arvonta, jippii!









hiustuotteet saatu
Hiuksista asiaa taas hei! 🙂 Viime kerrasta onkin kai jo kulunut tovi. Leteistä ja nutturoista ja kaikesta. Nyt taas pääsiäisenä kävin kuitenkin vakkarissani Inochissa hoitamassa Kuuban kuivattamia hiuksiani kuntoon; taisin mainita että omat sampoot ja kaikenmaailman hienot aurinkosuojat unohtuivat reissusta ja kutrit tuli pestyä sillä pesuaineella, jota kaupan pesuainehyllystä parilla pesolla löytyi (hoitoainetta ei meinanut edes löytyä). 😉 Kaisu (kampaajani) kuitenkin lohdutteli hiusten olevan tosi hyvässä kunnossa eikä niitä kovin paljon edes tarvinut leikata. Paitsi otsista (kiitti Kaisu, tykkään kovasti)!
Saan usein Inochista kokeiltavakseni Kerastasen uutuuksia; tällä kertaa uusia, ylellisiä Chronologiste -sarjan tuotteita. Ja jippii; Inochi lahjoittaa teillekin yhden Chronologiste -paketin:
–Pre wash -kuorinta(!); siis ihan ylellisyystuote. Tämä levitetään hiuksiin ja hiuspohjaan ennen pesua, annetaan vaikuttaa ja hierotaan päänahkaan (mmm, vielä kun olisi kotonakin se hieroja). Tuote ravitsee, hoitaa ja kosteuttaa.
–Shampoo
–Hoitoaine (käytän myös hiusnaamiona, jolloin annan tuotteen vaikuttaa hiuksissa pidempään)
–Öljy, joka tuoksuu ihanasti ruusulta, siloittaa hiukset, mutta ollakseen öljy, jää tästä tuotteesta kivan kuohkea lopputulos.
Chronologiste on todella laadukas sarja ja se kosteuttaa ja korjaa hiusta huipputehokkaasti -ihan oman kokemuksenikin perusteella; lopputulos on loistava, kirjaimellisesti. Sarjan tuoksu on hienostunut, unisex; ehkä jopa vähän miehekäs… No ei sentään, mutta ainakin se sopii myös miehille vähän paremmin kuin Kerastasen vaaleanpunainen pionintuoksuinen Discipline -sarja, johon nyt olen tottunut (ja joka muuten on oma suosikkini). Taidan olla sen verran naisellista tyyppiä, että tällaiset hienostuneet luksustuotteet eivät onnistu kiilaamaan kukkaistuoksujen ohi. 😉 No, on sarjassa onneksi toi ruusuöljy meille makeiden tuoksujen ystäville, sillä voi viimeistellä tukan tuoksumaan!
Osallistupa sitten kommentoimalla arvontaan, jos ylellinen hiuspaketti kiinostaa. Hyvä hoitaa kutrit kestämään kesän kulutusta, eikö! :)) Kommentoimaan vaan. —>
(Tänään on oikeasti ollut tosi reipas urheilupäivä, joten huomenna tulee sitten varmaankin treenipostausta! Jei. Sunnuntaitreenit ovat kyllä ihan superhyvä alku uuteen viikkoon, tuntuu heti että on jotain saanut tehtyäkin viikonloppuna eikä vain herkuteltua itseään väsyksiin.. 😉 Suosittelen lämpimästi. <3)
Vautsi miten hyvin sopii tuo otsatukka sulle! 🙂 ja tietty arvonnassa mukana, arjen luksusta tällaiset jutut 🙂 aurinkoista viikon alkua! //nekku
TykkääTykkää
Hiukseni kaipaavat ihmettä, onko se tässä! Arvonnassa mukana!
t. Rutikuiva
TykkääTykkää
Ihana arvonta jälleen, mukana! T: Elina H.
TykkääTykkää
Oi mikä ihana arvonta! Mukana ollaan 🙂
TykkääTykkää
Mukana ollaan! Kerastase on yksi suosikkimerkeistäni hiushoitotuotteissa 🙂
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Toivottavasti onni potkaisee tällä kertaa 🙂
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana!! Kerastase onkin suosikkimerkkini, aivan ihania tuotteita!
TykkääTykkää
Kylläpä onkin täydellinen arvonta, mukana siis ollaan!
TykkääTykkää
Hemmottelua hiuksille – yes please!
-Birgitta
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana! Talven koettelemusten jälkeen hiukseni todella ansaitsisivat hemmottelua hyvillä tuotteilla 🙂
TykkääTykkää
Ennen auringon paahtamia päiviä olisi hyvä hetki hoitaa tukka kuntoon, ja hiushemmottelu on etenkin vaaleille kutreille aina tarpeen 🙂
TykkääTykkää
Tuotteet vaikuttavat ihanilta :-). Arvonnassa mukana. Mukavaa kevättä sinne Norjaan 🙂
T. Eve
TykkääTykkää
Olisipa kiva saada tuollainen paketti, mukana oon ehdottomasti!:)
Kuuntelin muuten sun haastattelun Yle Puheelta. Sain erilaisen kuvan sinusta siinä. Olet todella nöyrän ja vaatimattoman oloinen, jotenkin tosi suloinen. 🙂 En kumminkaan tarkoita sitä, että blogissasi vaikuttaisit ylpeältä tms.
-Anna
TykkääTykkää
Mukana myös!
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. Otsatukkasi näyttää kivalta:)
– Sanna
TykkääTykkää
Ihana ja todellakin tarpeellinen hemmottelupaketti. Ehdottomasti mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, koska minulla on luonnonkiharat, rutikuivat hiukset!
TykkääTykkää
Tottakai mukana ihanassa arvonnassa! Kiitos upeasta blogistasi 🙂
TykkääTykkää
Kotiäidille olis niin luksus paketti toi!:)
TykkääTykkää
Kiinnostaisi erityisesti kuorinta ja öljy, en ole ennen hiuksiin niitä kokeillut. Eli mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Raskauden jälkeen rupsahtaneisiin hiuksiin nuo tuotteet kävisivät kuin nakki korvaan:) T: Jenni-79
TykkääTykkää
Hei, osallistun arvontaan. Toi kuorintajuttuhan kuulostaa mielenkiintoiselta, silla vois saada lakanjämätkin paremmin päänahasta?
– Merja
TykkääTykkää
Hiukseni kaipaisivat kipeästi noita tuotteita. Mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
Kutrini kaipaisivat keväthoitoa kipeästi!
TykkääTykkää
Tänään näitä kaupassa jo hipelöinkin. Mukana :)!
TykkääTykkää
Ihana arvonta, kiitos, mukana 🙂 Hanna
TykkääTykkää
Oispa kiva paketti pakkasen ja tuulen tuivertamille hiuksille
t. eija
TykkääTykkää
Luonnonkiharat hiukseni jos saisi taltutettua tuotteilla olisin onnellinen.
t.yks pörröpää
TykkääTykkää
Kiva arvonta:) mukana ollaan.
Eija
TykkääTykkää
noi on super hyviä tuotteita…
TykkääTykkää
Mukana ehdottomasti!
t. Tiiu
TykkääTykkää
Moikka!
Kerastaset on ihan parhaita, en moneen vuoteen muita käyttänytkään, mutta viime vuosina en niihin ole enää raaskinut satsailla. Uusista tuotteista ei kokemusta, olisi todella luksusta päästä uutuuksia kokeilemaan : )
Kiitos arkea mukavasti piristävästä blogista! Olin kovasti tulossa moikkamaan kotinurkillani Kotkan visiitilläsi, mutta en sitten päässytkään.
Aurinkoa sinulle toivottelee Jenni S. Katariinasta
P.S. Pionit ovat suosikkikukkiani ja nuo kyselemäsi samaa fiilistä olevat pienemmät kukat ovat Jaloleinikkejä : )
TykkääTykkää
Oi, ehdottomasti mukana myös tämä kotiäiti imetyksen haurastuttamine hiuksineen. 🙂
TykkääTykkää
Hei, osallistun arvontaan 🙂
-Suvi
TykkääTykkää
Tervehdys! Kylläpäs kuullostaa ihanalle. Varsinkin, kun juuri lauantaina olin kampaajalla, ja jouduin lyhentämään pitkiä hiuksia, koska latvat ajan saatossa menee huonoiksi. Ehkä näillä olisi hyvä ehkäistä. Kyllä kirpaisi leikkaus, mutta uudesta väristö tuli sitten uusi piristyksen pistos. Ja nyt hiukseni on upeasti yhtä tasaiset ja todella paksun näköiset. 🙂 Mukana ollaan siis! Hauskaa alkanutta viikkoa.
TykkääTykkää
Omat hiukseni tarvitsisivat myös teho hoidon, niinkuin tyttärenikin hiukset.
TykkääTykkää
Näytät upealta uudessa otsiksessakin. Mielelläni olen mukana arvonnassa
TykkääTykkää
Saisikohan tämmönen paketti minut hoitamaan hiuksiani ? :O
TykkääTykkää
Markettishampoon käyttäjälle tällainen ylellinen hoitopaketti olisi kyllä sitä arjen luksusta : )
Nina
TykkääTykkää
Muutaman kuukauden takaisesta suoristuspermanenttikokeilusta hiukset melko ”kärähtäneenä” kotiin palannut opiskelija olisi kyllä erittäin onnellinen uusista hoitotuotteista. Hiukseni näyttävät enemmän ponin harjalta kuin miltään muulta. Nyt mietityttääkin, että uskaltaakohan aurinkoa edes näyttää hiuskuontalolleni tulevana kesänä. Millään ei raaskisi luopua pituudesta. 🙂
TykkääTykkää
Mukana ”tukka kuntoon” -arvonnassa!!
TykkääTykkää
Kaksihaaraisia löytyy tällä hetkellä enemmän kuin hiustenhoitolaki sallisi… eli toiveikkaana mukana hiuksiahellivän hienossa arvonnassasi 🙂
TykkääTykkää
Oih, kelpaisi tuollainen ylellinen setti kyllä! 🙂
TykkääTykkää
Huh, mun pitkä ja paksu kuontalo nauttisi tuosta hemmottelupaketista!
TykkääTykkää
Värjäyksen sijaan olisi ihana kokeilla miten saa oman värin kiiltämään kauniisti ja näyttämään elinvoimaisilta nyt kun ”kesätukka” on jo leikattu 🙂
TykkääTykkää
Oi, ihania tuotteita, halluun!:)
TykkääTykkää
Oi, ihania tuotteita, halluun!:)
TykkääTykkää
Kyllä, mielellään hiukset kuosiin ennen kesää! Keskiviikkona onneksi kampaajani saa tehdä taikojaan. Uusia tuotteita kokeilen aina mielelläni.
T.Ellen
TykkääTykkää
Hiukseni ja päänahkani kaipaisivat pikaista huolenpitoa talven ja tuiskujen jälkeen.
Olisin onnellinen saadessani tämän voiton 🙂 Arvonnassa siis jälleen mukana!!
Mukavaa viikkoa!
TykkääTykkää
Hei! Näitä tuotteita olis kiva päästä testaamaan 🙂 t. Maria
TykkääTykkää