
Arvonta, jippii!









hiustuotteet saatu
Hiuksista asiaa taas hei! 🙂 Viime kerrasta onkin kai jo kulunut tovi. Leteistä ja nutturoista ja kaikesta. Nyt taas pääsiäisenä kävin kuitenkin vakkarissani Inochissa hoitamassa Kuuban kuivattamia hiuksiani kuntoon; taisin mainita että omat sampoot ja kaikenmaailman hienot aurinkosuojat unohtuivat reissusta ja kutrit tuli pestyä sillä pesuaineella, jota kaupan pesuainehyllystä parilla pesolla löytyi (hoitoainetta ei meinanut edes löytyä). 😉 Kaisu (kampaajani) kuitenkin lohdutteli hiusten olevan tosi hyvässä kunnossa eikä niitä kovin paljon edes tarvinut leikata. Paitsi otsista (kiitti Kaisu, tykkään kovasti)!
Saan usein Inochista kokeiltavakseni Kerastasen uutuuksia; tällä kertaa uusia, ylellisiä Chronologiste -sarjan tuotteita. Ja jippii; Inochi lahjoittaa teillekin yhden Chronologiste -paketin:
–Pre wash -kuorinta(!); siis ihan ylellisyystuote. Tämä levitetään hiuksiin ja hiuspohjaan ennen pesua, annetaan vaikuttaa ja hierotaan päänahkaan (mmm, vielä kun olisi kotonakin se hieroja). Tuote ravitsee, hoitaa ja kosteuttaa.
–Shampoo
–Hoitoaine (käytän myös hiusnaamiona, jolloin annan tuotteen vaikuttaa hiuksissa pidempään)
–Öljy, joka tuoksuu ihanasti ruusulta, siloittaa hiukset, mutta ollakseen öljy, jää tästä tuotteesta kivan kuohkea lopputulos.
Chronologiste on todella laadukas sarja ja se kosteuttaa ja korjaa hiusta huipputehokkaasti -ihan oman kokemuksenikin perusteella; lopputulos on loistava, kirjaimellisesti. Sarjan tuoksu on hienostunut, unisex; ehkä jopa vähän miehekäs… No ei sentään, mutta ainakin se sopii myös miehille vähän paremmin kuin Kerastasen vaaleanpunainen pionintuoksuinen Discipline -sarja, johon nyt olen tottunut (ja joka muuten on oma suosikkini). Taidan olla sen verran naisellista tyyppiä, että tällaiset hienostuneet luksustuotteet eivät onnistu kiilaamaan kukkaistuoksujen ohi. 😉 No, on sarjassa onneksi toi ruusuöljy meille makeiden tuoksujen ystäville, sillä voi viimeistellä tukan tuoksumaan!
Osallistupa sitten kommentoimalla arvontaan, jos ylellinen hiuspaketti kiinostaa. Hyvä hoitaa kutrit kestämään kesän kulutusta, eikö! :)) Kommentoimaan vaan. —>
(Tänään on oikeasti ollut tosi reipas urheilupäivä, joten huomenna tulee sitten varmaankin treenipostausta! Jei. Sunnuntaitreenit ovat kyllä ihan superhyvä alku uuteen viikkoon, tuntuu heti että on jotain saanut tehtyäkin viikonloppuna eikä vain herkuteltua itseään väsyksiin.. 😉 Suosittelen lämpimästi. <3)
Kokeilemisen arvoinen paketti luonnonkiharoille ja värjätyille kutreille, jotka ovat kuivaakin kuivemmat. 😉 Mukana arvonnassa. 😀
TykkääTykkää
Moikka!
Kelpaisi minulle tuollainen luksussetti, tykkään Kerastasen tuotteista. Luulen että tuoksukin olis mun mieleeni 🙂
Tuikku
TykkääTykkää
Wau! Kiitos hiustenhoitovinkistä! Puolen vuoden sytohoitojen jälkeen tukka todella tarvitsee perusteellista hoitoa 🙂 Nämä menivät heti ostoslistalle ❤
TykkääTykkää
Oi ihana ois tällainen paketti voittaa! ❤
http://www.lily.fi/blogit/simply-beautiful
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Olisi ihana saada joskus kokeilla muitakin kuin ihan perus markettituotteita! 🙂
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Yksi suosikkimerkeistäni tuo Kerastase,mutta nämä tuotteet ovat vielä testaamatta! 🙂
TykkääTykkää
upeita tuotteita ihana olisi päästä testaamaan 🙂
TykkääTykkää
Kerastase on aivan huippusarja, tällä hetkellä minulla käytössä Reflection Bain Chroma Captive -sarja, mutta tätä kehumaasi sarjaa olisi myös kiva kokeilla. Mukana arvonnassa. 🙂
– Minttu-Susanna
TykkääTykkää
en tiedä onko tämä enää voimassa, mutta kyllä ehdottomasti mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Oi vitsit! Mun hiukset on tän epävakaisen kevään ja stressin ansiosta niin hirveessä kunnossa. Tuollainen tuotepaketti tulis just niin kuin tilauksesta taroeeseen! Toivottavasti onni potkaisee..
Kirsi
TykkääTykkää
oi oi, kovan talven ja merituulen kuivattamat kutrini mahtaisivat nauttia noista hoitotuotteista, saisinkohan miehen vielä päätäni hieromaan..?
TykkääTykkää
mukana arvonnassa!!
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan ja niiiiiin toivon että nyt tärppää 🙂
anni
TykkääTykkää
764 on pakko olla mun onnenluku tänään 🙂 Sais tämäkin hapsuletti kutrinsa kuntoon!
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana, onkohan se jo päättynyt, toivottavasti ei 🙂
TykkääTykkää
Raidoitetut hiukset ja Australian aurinko, kyllä kelpaisi kotiin päästyäni 🙂
TykkääTykkää
Raskaus ja imetys on tehnyt tehtävänsä hiuksille, tulisi siis tuotteet varmasti tarpeeseen 🙂
TykkääTykkää
Talven jäljiltä hiukset tarvitsevat todellekin piristystä! Mukana arvonnassa.
NiaNia
TykkääTykkää
Vautsi, miten elinvoimaiset hiukset sulla on! Mukana siis arvonnassa, tulisipa tuotteet tarpeen juuri nyt talven kuivattamille hiuksilleni 🙂
TykkääTykkää
Upean näköisiä tuotteita! Kyllä kelpaisi paketti tänne 🙂
TykkääTykkää
Kerastasen tuotteet ovat minunkin mieleeni kovasti, mutta turhan korkean hinnan vuoksi ne eivät sovi opiskelijabudjettiini. Erittäin mielellään arvonnassa mukana siis! :))
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana 🙂
-e
TykkääTykkää
Vieläkö kerkeää? 🙂 t.ylityöviikkolainen, joka ei ole kerennyt blogien pariin
TykkääTykkää
Vieläkö ehtii mukaan arvontaan? Kiitos ihanasta blogista ja kauniista kuvista. Jos voittaisin hiustuotteet, antaisin ne tyttärelleni, joka toivoi vaaleita raitoja, mutta voimakas punapigmentti löi läpi…hiuksia jouduttiin käsittelemään useaan kertaan ja kunnon tuotteille olisi kysyntää. Jos arpaonni ei suosi, niin kiitos, että kerroit näistä tuotteista ja voimme itse ne hankkia kokeiluun.
Aurinkoista kevättä t.gitta
TykkääTykkää
Mukana upeassa arvonnassa:) Näin ennen kesää olisi mukava saada kutreihin eloa talven jäljiltä:)
TykkääTykkää
tottakait kiinnostaa :)Arpaonnea kokeilemassa. -Suvi V.
TykkääTykkää
Luxusta hiuksille, ihanaa!
Mukana arvonnassa
Heta
TykkääTykkää
Kerastase on ehdoton suosikkini, tätä uutuutta en vielä ole testannut. Mukana! Eelinn.
TykkääTykkää
52 vuotias toipilas–vielä löytyy paksut hiukset jotka kaipavat hoitoa ja säihkettä
TykkääTykkää
Mukana arvonassa, juuri onkin hiusten hoito tökötit loppumassa! ja niinkuin aina kaikki samaan aikaan 😀
TykkääTykkää
Ihana tuo sun otsis. Ja hiukset hyvässä kunnossa. Laatutuotteille kyllä löytyy käyttöä.
TykkääTykkää
Johan on hienoja tuotteita, kyllähän tällainen paketti olisi hienoa saada testiin 🙂
TykkääTykkää
Hei,
ihania tuotteita
TykkääTykkää
Hei, käsitellyt hiukset kaipaavat hyviä tuotteita. Mielelläni osallistun tähän tuotepaketti arvontaan 🙂
SaL
TykkääTykkää
Hei!
Ihanan kuuloisia tuotteita, mun hiukset kaipaisi just tuollasta tehopakkausta! On aika haastava hiustyyppi ja sopiva tuotesarja ja tuotteet ovat hakusessa. Olisi just mulle luotu! 🙂
T: Tuija
TykkääTykkää
Oli ihanaa ylellisyyttä hiuksille
TykkääTykkää
Mukana mukana! Nyt takana prosessi vaaleasta kevät pörriäisoranssiksi, joten hoitoa kaipaa nämä kutrit! ps. kiitos ihanasta ja selkeästä kirjasta!
Tiia
TykkääTykkää
Täällä taas osallistumassa arvontaan, vaikka olen urputtanutkin luottotuotteiden vaihtumisesta sen mukaan mitä saa, hupsista sentään. Olis silti kiva itsenkin ”saada” joskus enempi luksusjuttua;) että näin ne mielipiteet muuntuu.
Pimpula
TykkääTykkää
Moikka!
Tällaista huippua arjen luxuspakettia kaipaisi minunkin kutrini 🙂
TykkääTykkää
Moikkelis,
kyllä näyttävät nuo tuotteet aivan upeilta.
Ps. Onnea uudelle otsikselle, sopii sinulle hyvin.
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa 🙂
– J-esssss
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, hiustuotteet tulisi tarpeeseen 🙂
-Elina
TykkääTykkää
Moikkelis,
kyllä näyttävät nuo tuotteet aivan upeilta.
Ps. Onnea uudelle otsikselle, sopii sinulle hyvin.
TykkääTykkää
Oih, hyvältä näyttää otsis! En heti huomannut sitä kuvista itse, vaikka mietin että jotain erilaista siussa on kuin yleensä. 🙂 Tuommoisesta pre wash-kuorinnasta en ole ennen kuullutkaan! Makeat tuoksut on minunkin mieleen, mukana arvonnassa siis!
T. Katjukainen
TykkääTykkää
Tämä talven rasittama pää tarvitsee ravintoa myös ulkoisesti. -Taina
TykkääTykkää
Vaalennus edessä, joten nämä tulisivat tarpeeseen 🙂 Ihana lettikampaus (taas) ! 🙂
t. Johanna
TykkääTykkää
No just! Istun autossa matkalla mökiltä kotiin ja kurkkasin aurinkolipassa olevaan peiliin. Peikkohan sieltä kurkisti tukka pystyssä. Nenäkin hiukan punaisena aurinkoisen viikonlopun jälkeen. Laadukkaat hiustenhoitotuotteet tekis hyvää!
Kiitos ihanasta blogista!
Tytti
TykkääTykkää
Hei, Osallistun arvontaan. Kesän hiustenhoitopaketti tulisi tarpeen kuiville kutreilleni. Näin keväisin hiuksen ovat talven jälkeen aina kuivat. 🙂
TykkääTykkää
Hola
Pipokauden jälkeen hiukset/päänahka tarvitsee todellakin pientä ”tuunausta” 😉
…joten toiveikkaana mukana arvonnassa!
Satuliini
TykkääTykkää
Ihana ylellinen hiushoito olisi ihana !
Pia
TykkääTykkää