Kauneudenhoitoa kutreille

Arvonta, jippii!

 hiustuotteet saatu

 

Hiuksista asiaa taas hei! 🙂 Viime kerrasta onkin kai jo kulunut tovi. Leteistä ja nutturoista ja kaikesta. Nyt taas pääsiäisenä kävin kuitenkin vakkarissani Inochissa hoitamassa Kuuban kuivattamia hiuksiani kuntoon; taisin mainita että omat sampoot ja kaikenmaailman hienot aurinkosuojat unohtuivat reissusta ja kutrit tuli pestyä sillä pesuaineella, jota kaupan pesuainehyllystä parilla pesolla löytyi (hoitoainetta ei meinanut edes löytyä). 😉 Kaisu (kampaajani) kuitenkin lohdutteli hiusten olevan tosi hyvässä kunnossa eikä niitä kovin paljon edes tarvinut leikata. Paitsi otsista (kiitti Kaisu, tykkään kovasti)!

Saan usein Inochista kokeiltavakseni Kerastasen uutuuksia; tällä kertaa uusia, ylellisiä Chronologiste -sarjan tuotteita. Ja jippii; Inochi lahjoittaa teillekin yhden Chronologiste -paketin:

Pre wash -kuorinta(!); siis ihan ylellisyystuote. Tämä levitetään hiuksiin ja hiuspohjaan ennen pesua, annetaan vaikuttaa ja hierotaan päänahkaan (mmm, vielä kun olisi kotonakin se hieroja). Tuote ravitsee, hoitaa ja kosteuttaa.

Shampoo

Hoitoaine (käytän myös hiusnaamiona, jolloin annan tuotteen vaikuttaa hiuksissa pidempään)

Öljy, joka tuoksuu ihanasti ruusulta, siloittaa hiukset, mutta ollakseen öljy, jää tästä tuotteesta kivan kuohkea lopputulos.

Chronologiste  on todella laadukas sarja ja se kosteuttaa ja korjaa hiusta huipputehokkaasti -ihan oman kokemuksenikin perusteella; lopputulos on loistava, kirjaimellisesti. Sarjan tuoksu on hienostunut, unisex; ehkä jopa vähän miehekäs… No ei sentään, mutta ainakin se sopii myös miehille vähän paremmin kuin Kerastasen vaaleanpunainen pionintuoksuinen Discipline -sarja, johon nyt olen tottunut (ja joka muuten on oma suosikkini). Taidan olla sen verran naisellista tyyppiä, että tällaiset hienostuneet luksustuotteet eivät onnistu kiilaamaan kukkaistuoksujen ohi. 😉 No, on sarjassa onneksi toi ruusuöljy meille makeiden tuoksujen ystäville, sillä voi viimeistellä tukan tuoksumaan!

Osallistupa sitten kommentoimalla arvontaan, jos ylellinen hiuspaketti kiinostaa. Hyvä hoitaa kutrit kestämään kesän kulutusta, eikö! :)) Kommentoimaan vaan. —> 

(Tänään on oikeasti ollut tosi reipas urheilupäivä, joten huomenna tulee sitten varmaankin treenipostausta! Jei. Sunnuntaitreenit ovat kyllä ihan superhyvä alku uuteen viikkoon, tuntuu heti että on jotain saanut tehtyäkin viikonloppuna eikä vain herkuteltua itseään väsyksiin.. 😉 Suosittelen lämpimästi. <3)

1 564 vastausta artikkeliin “Kauneudenhoitoa kutreille

  1. Voi ihanaa.. Täältäkin opiskelija ilmottautuu ”lottovoiton” arvontaan. Hih. Sulla on kyllä kauniit hiukset Johanna. Ja pitää kiittää sinua myös luottokampaajan löytymisestä. Nimimerkkillä viikon päästä Kaisun käsiteltäväksi. 🙂

    Tykkää

  2. Mahtava arvonta, toivottavasti onni suosii, on jo pidempään kutkuttanut kokeilla näitä Kerastasen tuotteita! 🙂 

    Tykkää

  3. No pakkohan tähän on kommentoida! Olen pahasti hukassa hiusasioiden suhteen. Tuntuu, että etenkin nyt raskauden jälkeen hiukset kaipaisivat piristystä. Ne kun oli pakko oikein reilulla kädellä lyhentääkin, jotta niiden kanssa kehtaa olla. Kaiken huipuksi jätin juuri lähes ainoan hiustuotteeni (Kerastasen shampoon) uimahalliin. Kyllä ketuttaa!

    Tykkää

  4. Ihanat ovat kutrisi! Tehokuuri tekisi omillekin hyvää; paljon liikuntaa ja yritys pestä vain harvoin, jotta hiukset voisivat paremmin tarkoittaa arjessa paljon hiuspuuteria ja muita rasitteita. Ihanaa alkavaa viikkoa – olet niin oikeassa; sunnuntailiikunta tuo voimaa arkeen ❤
     

    Tykkää

  5. Mielelläni mukana arvonnassa! Ihanalta kuulostaa tuo ruusuinen öljy, olen niiin ruusun ystävä että…
    60luvunnahkahousut.com

    Tykkää

  6. mielelläni osallistun arvontaan! Blogisi on ihana. Täällä käydessä tulee aina hyvälle tuulelle 🙂 -anna

    Tykkää

  7. Mukana arvonnassa, kiitos!
    Kiitokset myös kauniista ja ajatuksia herättävästä blogistasi, joka on minulle vielä melko uusi tuttavuus. Odotan innolla myös uutta kirjaasi, joka on tilauksessa! Arkiluovuus ja raikkaat ideat kunniaan 🙂
    – Heidi

    Tykkää

  8. Ollaan mukana arvonnassa.Hiukset tarvitsevat huoltoa ja hoitoa , kylmän ja kuivan talven jälkeen.

    Tykkää

  9. Kumpa osaisin itsekkin tehdä itselleni tuollaisen rennon letin, näyttää todella hyvältä! Täytyy kokeilla jos avokin miehiset kädet taipuisivat moiseen. Ja tuollainen arvontapaketti olisi todella kiva, vaikka meille molemmille. 😀
    Hyvää uutta viikkoa!
    Julia 

    Tykkää

  10. Arvonnassa ehdottamasti mukana. Puolentoista vuoden tauon jälkeen, minäkin kävin tällä viikolla kampaajalla. Ja kyllä tulisi tarpeen tuollainen hiustenkotihoitopaketti 😀

    Tykkää

  11. Vau, vaikuttaa lupaavalta! Itselläni käytössä merkin keltainen/kultakorkkinen naamio, hiuksia korjaava/paikkaajaksi luottokunta. Mukana arvonnassa!

    Tykkää

  12. Moikka! Sun innoittamana olen itsekin koukuttunut Kerastasen loistaviin tuotteisiin, ja jopa miehenikin käyttää niitä tätä nykyä 🙂 Niin upeilta näyttää sun kutrit näissä kuvissa taa, tosi terveen ja luonnollisen näköiset. Toivottavasti saan tämän uutuussarjan kokeiltavakseni arvonnasta 😉

    Tykkää

  13. Mulla on karhea,karvainen (vai miksi sitä sanotaan) hiuslaatu ja myönnän, että pitäisi vielä pitää siitä parempaa huolta… Vaikkakin se on ollut pienestä asti kuin hevosen harja, haluaisin kuitenkin nähdä , kokeilla ja kokea voisiko tämänkaltaiset ”paremmat”’tuotteet tehdä oikeasti hiuksistani helpommin käsiteltävät ja näyttäisikö ne paremmilta.. Niin ja voisinko jatkossa raaskia laittaa rahaa hiuksiini nykyistä ennemmän rahaa.. Öljy tekisi jo varmasti ihmeitä!!! 
    T. Hevosen harja (vähän vielä luonnonkihara)

    Tykkää

  14. Hei!
    Yli viikon sairastelujen jälkeen olisi ohuesti hienoa voittaa kyseinen setti!! Pikkaisen piristäisi mieltä.. =D
     
    Teija

    Tykkää

  15. Pojan ylioppilasjuhlat tulossa ja hiukset täytyisi saada sitä ennen kuntoon. Näillä tuotteilla tulisi varmaan tuloksia, joten olen mukana arvonnassa. T. Kisu

    Tykkää

  16. Mielelläni kokeilisin uusia tuotteita tähän kuivaan, luonnonkiharaan ”puudelisäkkärään”. Huoh! Joten ehdottomasti mukana! 🙂
     
    Päivi

    Tykkää

  17. Kiitos ihanasta blogistasi! Olenkin jo kokeillut Kerastasen tuotteita vinkeistäsi, mutta tämä tumma sarja vielä testaamatta. Tekisi varmaan nannaa hiuksilleni. 
    – Jemina

    Tykkää

  18. Tulisi kyllä tarpeeseen! Uuden kodin uudenlainen vesi… Hiukset ei ole vielä tottuneet ja tuntuu tosi huonoilta. 😦 Mutta jos arpaonni ei osu, niin ehkäpä satsaan itse!
    -Milja

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus