
Arvonta, jippii!









hiustuotteet saatu
Hiuksista asiaa taas hei! 🙂 Viime kerrasta onkin kai jo kulunut tovi. Leteistä ja nutturoista ja kaikesta. Nyt taas pääsiäisenä kävin kuitenkin vakkarissani Inochissa hoitamassa Kuuban kuivattamia hiuksiani kuntoon; taisin mainita että omat sampoot ja kaikenmaailman hienot aurinkosuojat unohtuivat reissusta ja kutrit tuli pestyä sillä pesuaineella, jota kaupan pesuainehyllystä parilla pesolla löytyi (hoitoainetta ei meinanut edes löytyä). 😉 Kaisu (kampaajani) kuitenkin lohdutteli hiusten olevan tosi hyvässä kunnossa eikä niitä kovin paljon edes tarvinut leikata. Paitsi otsista (kiitti Kaisu, tykkään kovasti)!
Saan usein Inochista kokeiltavakseni Kerastasen uutuuksia; tällä kertaa uusia, ylellisiä Chronologiste -sarjan tuotteita. Ja jippii; Inochi lahjoittaa teillekin yhden Chronologiste -paketin:
–Pre wash -kuorinta(!); siis ihan ylellisyystuote. Tämä levitetään hiuksiin ja hiuspohjaan ennen pesua, annetaan vaikuttaa ja hierotaan päänahkaan (mmm, vielä kun olisi kotonakin se hieroja). Tuote ravitsee, hoitaa ja kosteuttaa.
–Shampoo
–Hoitoaine (käytän myös hiusnaamiona, jolloin annan tuotteen vaikuttaa hiuksissa pidempään)
–Öljy, joka tuoksuu ihanasti ruusulta, siloittaa hiukset, mutta ollakseen öljy, jää tästä tuotteesta kivan kuohkea lopputulos.
Chronologiste on todella laadukas sarja ja se kosteuttaa ja korjaa hiusta huipputehokkaasti -ihan oman kokemuksenikin perusteella; lopputulos on loistava, kirjaimellisesti. Sarjan tuoksu on hienostunut, unisex; ehkä jopa vähän miehekäs… No ei sentään, mutta ainakin se sopii myös miehille vähän paremmin kuin Kerastasen vaaleanpunainen pionintuoksuinen Discipline -sarja, johon nyt olen tottunut (ja joka muuten on oma suosikkini). Taidan olla sen verran naisellista tyyppiä, että tällaiset hienostuneet luksustuotteet eivät onnistu kiilaamaan kukkaistuoksujen ohi. 😉 No, on sarjassa onneksi toi ruusuöljy meille makeiden tuoksujen ystäville, sillä voi viimeistellä tukan tuoksumaan!
Osallistupa sitten kommentoimalla arvontaan, jos ylellinen hiuspaketti kiinostaa. Hyvä hoitaa kutrit kestämään kesän kulutusta, eikö! :)) Kommentoimaan vaan. —>
(Tänään on oikeasti ollut tosi reipas urheilupäivä, joten huomenna tulee sitten varmaankin treenipostausta! Jei. Sunnuntaitreenit ovat kyllä ihan superhyvä alku uuteen viikkoon, tuntuu heti että on jotain saanut tehtyäkin viikonloppuna eikä vain herkuteltua itseään väsyksiin.. 😉 Suosittelen lämpimästi. <3)
olisi ihana hemmotella itseään noin ylellisillä tuotteilla!
-Minttu
TykkääTykkää
Pörröiset hiukset kaipaisivat ylellisiä tuotteita eli arvonnassa mukana! 🙂
TykkääTykkää
Kauniisti sopii sulle toi otsatukka! Mukana myös arvonnassa;)
-Marja
TykkääTykkää
Pidän todella paljon KERASTASEn tuotteista, itselläni on ollut OLEO – CURL hoito kiharoiden elvyttäjä, nostattaa kiharoita mukavasti ja mikä IHANA tuoksu.
TykkääTykkää
Kyllä kelpaisi hiushemmottelu!!! Peukut ja pottuvarpaat pystyssä!
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. 🙂 Kyllä tommonen loistopakkaus tekisi varmasti ihmeitä imetyksen myötä ohentuneelle ja muutenkin rutikuivalle tukalle!
TykkääTykkää
Kuulostaa ihanalta. Arvonnassa mukana.
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa!! Täällä ikuinen tukkaongelmainen himoitsee ihanaa luksusta kutreille 🙂
Aurinkoa päivään,
Marika.
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa minäkin. 🙂
TykkääTykkää
Josko tällä kertaa onnistaisi !! 🙂
-Helvi
TykkääTykkää
Tätä hiukseni juuri tarvitsisivat. Mukana arvonnassa! -Anni
TykkääTykkää
Tarpeeseen tulisi, mukana siis 🙂
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana. Ihana palkinto! 🙂
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana! Hiukset kaipaa tehohoitoa pipokauden jälkeen.
anni
TykkääTykkää
Jes, ehdottomasti mukana arvonnassa!!
TykkääTykkää
Oi, näillä olisi ihanaa päästä hemmottelemaan!
TykkääTykkää
Kiitos monipuolisesta blogista, ainoa jota luen! Hiusmömmöt tulisi tarpeeseen =) T:Leena.
TykkääTykkää
Olisi kiva päästä kokeilemaan minulle uutta sarjaa eli mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Kyllä kiinnostaa hiusasiat ja mukana arvonnassa myös. Erittäin ajankohtaista kesää odotellessa.
Kiitos mukavasta postauksesta 🙂
TykkääTykkää
Moi Johanna,
En lainkaan värjää hiuksiani, panostan senkin edestä hiusten hyvään kuntoon. Pitkään suosikkini on ollut Kerastasen Cristalliste-sarja. Jättää hiukset ihanan kuohkeiksi, puhtaiksi ja super pehmoiseksi. Marocconoilin hiusnaamio taas on ollut extrahemmottelua.
Kaipaisin jotain uutta ja hyvää sarjaa testiin ja tuo kyllä kuullosti huikealta! 🙂
Täällä myös vietetty urheilupäivää, vesisade on kyllä paras juoksusää! 😉
TykkääTykkää
Arvonnassa innolla mukana! Ihana blogi!
TykkääTykkää
Sinun suosituksesta olen myöskin ihastunut tuohon Kerastasen Discipline-sarjaan juurikin tuon tuoksun ja hoitavuuden vuoksi. Mielelläni kokeilisin tätäkin tuotetta. Arjen luksusta 🙂
-Petra-
TykkääTykkää
oijjoi, miten ihanan oloinen tuotepaketti! Kelpais kyllä tälle takkutukalle 🙂
Mimmi
TykkääTykkää
Hiukset kuntoon! =)
TykkääTykkää
Hei ja aivan ekaksi pakko kehua sinun hiuksiasi, aivan ihanat nuo etuhiukset, sopii hyvin! Kerran sain kampaajaltani Kerastasen näytepakkauksen mukaani ja todella laadukkaalta tuntui se tuote, mutta vielä en ole raaskinut opiskelijana tuotetta ostaa, joten nyt toivotaan että arpaonnea olisi rutkasti 🙂 mukavaa viikkoa!
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana, ehdottomasti!
Hanna
TykkääTykkää
Oi, voittaisinpa hiuksilleni tuon upean paketin! Luonnonkihara, kuiva ja karhea pörröni kaipaa hemmottelua pitkän talven, pipokelien ja saunomisen vastapainoksi.
TykkääTykkää
Ihanat tuotteet!
TykkääTykkää
Kesää odotellessa tämä olisi ihana yllätys. Peukut pystyssä : )
Satu
TykkääTykkää
Ihana arvonta…josko onni nyt suosisi :)!
Aurinkoista kevättä!
-sari-
TykkääTykkää
arvonnassa mukana, mutta sopiikohan nämä +60 vuotiaan kuiville hiuksille?
terv Tepa
TykkääTykkää
Jos onnetar nyt hymyilee
pian tukkani jo kiiltelee!
TykkääTykkää
Kuulostaapa ihanalta, olisi mahtavaa päästä tekemään moinen hiushoito itsekin 🙂
Katariina
TykkääTykkää
Talven jälkeen tulisivat tarpeeseen takkutukalle. Osallistun!
TykkääTykkää
Kyllä kelpaisi, toivottavasti onni suosii!
TykkääTykkää
Ihanaa arjen luksusta kaivattaisiin täälläkin, joten toivotaan onnea arvontaan 🙂
TykkääTykkää
Näille stressin tuhoamille ”kutreille” kaipaisi hieman luksusta! =) Mukana arvonnassa!
Mansikki
TykkääTykkää
Naapurin tyttökin on mukana arvonnassa! =)
TykkääTykkää
Ehdottomasti taas mukana arvonnassa!
Ihanaa kevään jatkoa 🙂
Terkuin, Blogisi vakkarilukija jo usean vuoden ajan
TykkääTykkää
Hip hurraa! Vihdoin hiusjuttuja! Olen jo pitkään etsiskellyt uusia tuotteita hiuksilleni. Ehkäpä näistä tulisi uudet lempparini. Voi kumpa arpaonni osuisi minuun tällä kertaa 🙂
TykkääTykkää
Kevätkutrien päivitys muutenkin ohjelmassa, joten uusien tuotteiden kokeilu kiinnostaisi!
TykkääTykkää
Olispa kiva saada vähän luxusta elämään. 🙂 mukana arvonnassa.
Maiju
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan, jee 🙂
TykkääTykkää
Voi,juuri sitä mitä hiukseni tällä hetkellä janoavat
Joten mukana arvonnassa ollaan.
-Sari-
TykkääTykkää
Voi miten ihanalta näyttävätkään nuo hiustenhoitotuotteet! Kelpaisivat mun stressihiuksille:)
nimim. Tuulahdus
TykkääTykkää
Hei, osuipa arvonta hyvään saumaan. Kampaajani lopetti suosikki hiustuotteiteni myynnin viime keväänä. Nyt on hamstratut varastot jo käytetty ja toistaiseksi mikään ei ole ko. Joicon sarjaa korvannut. Hiusöljyssä korvaamaton on kyllä swartzkopf bonacure miracle oil. Mutta josko nyt tulisi hyvä kilpailija. Kehtaako tunnustaa, että parempien aineiden puutteessa tuli hiukset viimeksi pestyä omien lasten shamppoolla ja hoitoaineella. Melko hyvää tulosta niistä purkeista, joista toista koristaa lammas ja toista kissa, onneksi tuli 😉 t.Henni Hoo
TykkääTykkää
Ui, mahtava paketti 🙂 En olekaan käyttänyt pitkiin aikoihin Kerastasea. Tekisi hyvää väsähtäneille kutreilleni!
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan, hiukset ovat todella hemmottelun tarpeessa!
-Marja
TykkääTykkää
olis kiva kokeilla
TykkääTykkää
Työskentelen rakennustyömailla maalarina ja päivittäin olen pölyn peitossa. Vaikka kuinka yritän suojata hiukseni pipoilla ja liinoilla, silti hiukset kuivuu hienosta pölystä. Kun yrittää pitää pitkiä hiuksia, on haastellista työn kannalta pitää niitä hyvässä kunnossa. Tulisi tarpeeseen:)
TykkääTykkää