Positiivista inspiraatiota vai negatiivisia paineita?

Hei. Aika harvoin vain kirjoitan.

Ilman kuvia.

Ilman kuvia minusta. Heh.

Ja silti niin usein mietin somen ja blogien merkitystä. Ja vaikutusta. Mietin ovatko netin kaikki selfiet ja päivän asu -kuvat positiivista inspiratiota vai negatiivisia paineita. Kumpaa enemmän? Saatat vastata kumpaakin. Tai että riippuu blogista. Ja ihmisestä, lukijan omista resursseista vastaanottaa ja käsitellä somea. Mutta noin yleensä.

Haluan uskoa, että blogini tarjoaa positiivista inspiratiota; motivatiota ja tsemppiä. Sellaista blogia haluan tehdä. En halua edes ajatella ärsyttäväni tai aiheuttavani kateutta – saati asettavani paineita. Haluan tehdä blogia, jonka jälkeen lukijalla on hyvä olla. Vähän helpompi hengittää ja elää, laskea hartiat ja ajatella että olen hyvä näin. Miksi haluaisin tehdä blogia, joka aiheuttaa lukijalleen huonoa oloa ja lisää paineita? Kuka täällä silloin kävisi?

Mutta miksi sitten kuvaamme elämäämme nettiin? Voimmeko muka käsi sydämellä väittää, että teemme sen puhtaasti auttamisen ilosta, inspiroidaksemme, tuodaksemme iloa? Emmekö muka, oikeasti haluakin vähän esitellä itseämme ja kotejamme ihan itsekkäistä syistä? Koska ne, me olemme niin kivan näköisiä ja osaavia? Emmekö yritäkin näyttää kuvissa koko ajan parhaita puoliamme? Emmekö muka halua muiden näkevän, huomaavan, ihan pikkasen kadehtivan?

Entä emmekö muka luo (epätodellisia ja negatiivisia) paineita muille?

Me somen aktiivikäyttäjät. Muoti-, lifestyle-, treeni-, tyyli-bloggaajat. Tarvitaanko meitä? Olisko ilman meitä parempi?

Hmm, vaikea kysymys mun mielestä enkä tiedä edes omaa vastaustani selkeästi. En ole kai koskaan ollut blogista tai bloggaamisesta niin innoissani, ettenkö olisi miettinyt myös tätä puolta. Että blogi olisi ollut pelkästään tosi siisti juttu. Se on pakko suhteuttaa muuhun maailmaan – eihän oikein mitään julkista asiaa voi tehdä vain sillä ajatuksella, että itselle tulee hyvä olo vaikka se tosi trendikäältä kuulostaakin. …Do more of what makes you happy…. Joo, mutta kyllä on pakko ajatella muitakin ja ottaa vastuu tekemisistään.

Inspiroiko some oikeasti vai aiheuttaako se paineita? Asettavatko blogit (ja instatilit) liian korkean standardin siitä mitä kaikkea pitäisi olla? Ei ehkä yksittäinen blogi tai tili vaan koko some, koko kokonaisuus.

Mun mielestä tätä ongelmaa voi jollain asteella helpottaa sillä, että jokainen pitää tuottamansa somen mahdollisimman realistisena ja aitona. Tai no, vielä helpompaa (ja realistisempaa ;)) on jokaisen karsia somestaan pois ne paineita aiheuttavat asiat. Tässä maailmassa on vaatimuksia jo ihan tarpeeksi ja pahinta somessa onkin kai mun mielestä epätodellisten paineiden luominen. Toisaalta kaikki ei voi olla pelkkää realismia ja itse kuulun juuri siihen taidetta ja estetiikkaa rakastavaan ja arvostavaan jengiin. 😉 On kai tärkeä myös tunnistaa mitä tyyppiä itse on; nautinko kuvista vai toivonko realismia. Minua ehkä jopa vaivaa se miten blogeja helposti arvostellaan epäaidoiksi ja kiiltokuvamaisiksi, kun mun mielestä aito arkikin voi olla – ja usein onkin – kaikkein kauneinta. Kaunistelematta. (Melkein) kaikesta voi saada kauniita kuvia ja kauniit kuvatkin voivat olla aitoja.

Niin että. Silläkin uhalla että kuulostan tekopyhältä, tämän pohdinnan päätteksi uskallan väittää siis etten tee blogia aiheuttakseni kateutta tai pitäen itseäni jotenkin parempana. Uskallan myös väittää juuri päätyneeni siihen vaihtoehtoon, että blogit ovat ilmiönä oikein jees; lukijan pitää vain valita itselle sopivat sivut. Sellaiset, joista saa enemmän kuin menettää, joiden lukemisesta saa enemmän energiaa kuin väsymystä.

Terveyttähän voi osittain mitata laittamalla vaakaan hyvän energian ja arjen väsyttävät vaatimukset. Toisessa kupissa painaa energia, toisessa vaatimukset. Kumpi sun vaakakupissa painaa enemmän; kumpaa sulla on enemmän? Mietipä. Jos vaatimukset voittavat, alkavat terveys ja elämänlaatu heikentyä. Mieti voisitko karsia vaatimuksia ja vastuuta. Entä mistä saat energiaa? Tasapaino on paras tässäkin asiassa; liika energia harvoin kestää kauan ainakaan ilman mitään vaatimuksia ja vastapainoa ja kuppi heilahtaa helposti ympäri.

Mulla ei ole oikeasti juuri minkäänlaista kilpailuviettiä eikä tarvetta olla parempi kuin kukaan muu. Viihdyn hyvin juuri tällaisena ja mun puolesta kuka vaan saa olla parempi. 😀 En usko, että olen koskaan tehnyt blogia siksi, että saisin täältä tunnustusta tai kehuja. Oikeassa elämässä saatu tunnustus merkitsee sitäpaitsi aina enemmän ja blogi saattaa jopa olla vähän jarruna kehuille; helposti ajatellaan että bloggaajalla on jo tarpeeksi kehujia tai tarpeeksi itsetuntoa. Blogi ei siis ole mikään onni ja autuus tai itsetunnon kohottaja. Niiden on tultava jostain muualta, oltava jo vahvana pohjana.

Mutta miltä Sinusta tuntuu? Oletko miettinyt samoja? Seuraatko vain sivuja, joista saat hyvän mielen vai huomaatko eksyväsi paikkoihin, joissa ärsyynnyt tai tunnet huonommuutta? Onko some kenties opettanut vähitellen karsimaan? Tämä on mun mielestä todella mielenkiintoinen aihe. Olisi kiva lukea. Olen kai monesti sanonut arvostani kovasti niitä kommentteja ja palautteita, joissa blogia lukevat kertovat saaneensa lisää intoa nousta sohvan pohjalta ja pitää huolta itsestään, kohentaneet elämänlaatuaan. Ja niitä, joissa kerrotaan blogin tuovan rauhallista ja hyvää oloa, lohtua. Ne ovat parhaita palautteita. Ei mun tarvitse ulkonäöstä niin kuulla. Tosi kivaa ja piristäväähän ulkonäöstä on kehuja saada, mutta tärkeämpää on se, miten saat toisen tuntemaan. Siitä sinut muistetaan.

Leppoisaa iltaa ja hyvää yötä. ❤

…ja koska nyt en osaa ihan ilman kuvaa tehdä postausta niin tässä meitin sohvapöytä tänään. Aikamoinen taideteos taas kerran! :'D