Fitnesspäiväkirjoista

~ …koska se alkaa tänään!!!! ~

 

Tiesittekö että kevään Fitnesspäiväkirjat alkaa AVAlla ja Katsomossa tänään

Tiesittekö että minä olen mukana? Minä, kyllä! 😀

Ensimmäinen kiitoksen paikka tuleekin tässä: Kukaan ei ole kysynyt tai edes vihjanut että mitä minä siellä teen. Kiitos siitä! 😀

 

Blogissahan kirjoitan oikeastaan tosi vähän liikunta- tai edes terveysaiheista, vaikka ne niin tiiviisti elämässä ja arjessa peruspilareina kulkevatkin. Tässä sitä nyt tulee. Olen kuvailut viimeisen puoli vuotta, arkea ja meidän menoa. Omia ajatuksia ja tuntemuksia. Ja syömisiä ja liikkumisia – ja niiden puutetta. Kameran tähden ei ole kertaakaan ole meikattu tai siivottu. Ei valittu oikeita asuja eikä parhaita kuvakulmia. Päinvastoin. Kamera on otettu mukaan silloin kun blogia ei ole tehty.

Eikä ole oikeastaan yhtään jännittänytkään. Ennenkuin tässä yhtenä iltana ei meinanut unikaan tulla kun aloin miettiä että oisko sittenkin pitänyt yrittää antaa itsestä vähän parempi kuva. 😀 Mietin siinä sängyssä maatessani mitä kaikkea on tullut kuvattua. Kaikkia finnejä ja ihohuokosia – toi kamera on kai ajoittain tuntunut olevan hyyyvin lähellä. 😀

Ja tajusin kai, että ihmiset tulevat näkemään minut ihan uudella tavalla. Mietin, että ehkä joku tulee pettymään kun en ollutkaan sellainen kuin kuvitelmissa. En ole ainakaan yrittänyt olla mitään. Ja mun mielestä on aivan superihanaa että te näette toisenkin puolen minua. Blogi on ja pysyy siistinä inspiration lähteenä, mutta kiva että näette kaikkea muutakin.

 

Ja Fitnesspäiväkirjat on ihanasti tehty, voi kuule te ette tuu pettymään. :))

Teidän täytyy tulla katsomaan ja tutustumaan minuun paremmin. ❤  

Nähdään!!! AVAlla illalla ja mun ensimmäistä jaksoahan voi katsoa Katsomon puolella jo aamuyhdeksältä – vaikka näin ulkomaillakin!

 

 

 

 

62 vastausta artikkeliin “Fitnesspäiväkirjoista

  1. Johanna, sun olisi pitänyt olla yksi varsinaisen sarjan naisista koska olet ainut johon helppo samaistua. Työssäkäyvä, perheellinen, arjen hulinoissa oleva joka sen päälle haluaa pitää itsestään huolta. Mutta katson jokaisen jaksoksi ja varmasti vielä moneen kertaan.

    Tykkää

  2. Hei, olen kiinnittänyt aikaisemmissa blogissa huomiota vaalean ruskeisiin / blogeihin nilkkureihin, ovatko ne mistä? Kiitos ihanasta blogista. Hyvää kevättä Norjaan 🙂

    Tykkää

  3. Sarjan ansiosta sait uuden lukijan, joten no hätä :D. Innostuin videosi ansiosta tekemään oman reilun kymppiminuuttisen kotona, koska on sillä jo merkitystä 🙂

    Tykkää

  4. Miksi ihmeessä sun pätkiä ei laitettu mukaan pääohjelmaan? Olitko varalla, jos Nanna ei olisi voinut raskauden takia viedä kuvauksia loppuun, muuta syytä en keksi? Todellakin olisi tarvittu tuomaasi pirteyttä ja luonnollisuutta silikonipimujen vastapainoksii! Harmi todella =(

    Tykkää

  5. Oi, oli ihana jakso! Lisää tätä! Harmi, ettet ole tv:ssä, sinusta saa niin paljon terveemmän ja iloisemman esikuvan kuin muista sarjan henkilöistä. Tykkäsin tuosta aitoudesta, suotta sitä jännitit. Taidan lähteä nyt inspiroimanasi juoksulenkille raikkaaseen sateeseen. 🙂

    Kauniita kevätpäiviä Norjaan! ❤

    Tykkää

  6. Minustakin sinun olisi ehdottomasti pitänyt olla televisio-versiossa. Olet todella inspiroiva, ihastuttava ja reipas ulkoilmaihminen. Olin tosi vaikuttunut ja tulin iloiselle mielelle. Lähdin heti sateeseen kävelylle! 🙂

    Tykkää

  7. Ihan parasta, kun olet mukana! En ole aiemmin seurannut sarjaa, mutta nyt on ihan pakko katsoa, kun olet mukana! 🙂

    Tykkää

  8. Tosi kiva ohjelma sulla! Katsoin siis vaina sinun osuutesi, joka olisi kyllä voinut olla pidempikin 🙂

    Tykkää

  9. Olen katsonut jopa kaksi kertaa 🙂 Harmi kun se on niin lyhyt (sitä nimittäin voi katsella pidempäänkin). Olet juuri niin mukava kuin blogin perusteella ajattelinkin.

    Sinulla on oikeanlainen asenne tähän elämään ja treenaamiseen ja näytät hyvää esimerkkiä miten lapset voi ottaa menoon mukaan, ja ennen kaikkea on piristävää katsoa miten kunnostaan voi pitää huolta ilman että menee aina sinne salille 🙂

    T. Kotijumppari 🙂

    Tykkää

  10. Mä katselen tuosta sarjasta vain sun osuudet, onneksi ne on näppärästi katsottavissa netin kautta 🙂 Olit todella luonnollinen ja aito, harmi että jaksot ovat niin lyhyitä. Jatka samaan malliin!

    Tykkää

  11. Aivan ihania on olleet nuo ekat sinun jaksot 🙂 Harmittelen myös kuin lyhyitä ovat, mutta kyllä hyvää kannattaa odottaa aina seuraavan viikon torstaihin. Kiitos! Ja tsemppiä, negatiivisista kommentoijista huolimatta eteenpäin vaan!

    Tykkää

  12. Sä oot videolla vielä ihunampi. Ja ihana murre. Lueskelin sun blogia kun Olli ja Aino oli ihan pieniä ja omat muksut pieniä. Yritän muistaa taas lukea. Sun blogista sais ihanan inspiraatiokirjan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: