Sykkeltur!

 

 

Viime kerrasta olikin jo kolme vuotta. Muistatteko? 🙂

Pyöräretkestä Pohjois-Tanskan Skageniin. Noin 50 km, iloisia pyöräporukoita, kauniita tanskalaisia maisemia, aurinkoa. Paljon kesäfilistä ja paljon lomafiilistä yhdessä viikonlopussa.

Täältä meiltä, Etelä-Norjan Kristiansandista kulkee mukava autolautta noin kolmessa tunnissa Tanskaan, Hirtshalsiin ja satamasta suoraan pääsee helposti ihanille pyöräteille, jotka kesällä ovatkin norjalaisten suuressa suosiossa. Voin lämpimasti suositella kenelle tahansa. Määränpäänä Skagen palkitsee tietysti pyöräilijän viihtyisänä, vilkkaana kesäkaupunkina, josta löytyy vilkasta yömenoa ja runsaasti putiikkeja.

Plus tietysti idyllinen uskomattoman kaunis ja pitkä ranta Grenen Tanskan huipuilla. Tällä kertaa en valitettavasti ehtinyt rannalle – ensi kerralla sitten taas. Pelkästään nimittäin sen tähden kannattaa vierailla Skagenissa. Paljon upeampaa rantaa saa etsiä ja sanovat, että valokin on siellä aivan ainutlaatuinen. On se.

 

Nyt on ihan pikkasen patteri loppu. Ei montaa ajatusta liiku päässä eikä ole kyllä yhtään ylimääräistä energiaa ajatteluunkaan. Kai näitäkin joskus tarvii; kunnon tyhjennyksiä. Kamalan usein ei kyllä pysty. Rankkaa touhua tollainen lomalu. 😀 

 

Oikein hyvää kesäviikon alkua, aurinkoa. ❤

 

 

 

9 vastausta artikkeliin “Sykkeltur!

  1. Kauniita kuvia ja olipas pyöräretkellä pituutta! Olen hankkimassa uutta pyörää ja ajattelin kysyä, millaisen pyörän sinä olet hyväksi kokenut? T. Johanna

    Tykkää

  2. Hei Johanna,
    ensimmäistä kesäloma-aamua on ihana aloitella kahvikupposen ja blogisi (suosikkiblogini!) parissa auringonpaisteessa. Superkauniit kuvat ja sanomasi tekevät blogistasi ihan ainutlaatuisen. Usein myös vaatteesi kiinnittää huomiota ja niin tälläkin kertaaa. Pakko tiedustella kuvissa näkyvän mekkosia merkkiä. On niin kaunis! ❤
    Ihanaa kesää sinulle ja perheellesi!

    Tykkää

  3. Ihanan kesäistä, hyvän harrastuksen parissa. Kuvista oikein huokuu lämmin tunnelma – jälleen 🙂 Aurinkoista kesää! -Kristiina

    Tykkää

  4. Kauniita kesäisiä kuvia, ja olisipa kyllä mahtava päästä sinne päin pyöräretkelle 🙂 Aurinkoa ja lämpöä kaivataan tännekin, mittari näyttää juuri ja juuri +10 ja tosi kylmä tuuli. Toivotaan aurinkoa ja lämpöä 🙂 Oikein hyviä alkukesän päiviä sinne 🙂 Ps. Ihana mekko, onko mistä? 🙂

    Tykkää

  5. Kiitos reissuvinkistä – vaikuttaa oikein mukavalta seudulta. Kauniita kuvia ja tunnelmia fillarireissultanne!

    Tykkää

  6. Johanna, your posts are always so full of life, light and positive energy! I definitely want to go to Denmark now. 🙂

    Tykkää

  7. En tiedä mitään niin ihanaa kesässä kuin pyöräily. Ihan parasta, vuoden stressi katoaa hetkessä, luontoa ihana katsella ja löytää paikkoja omasta kaupungistaan mitä ei tiennyt olevankaan. Mahtavaa seikkailua.

    -Nelli-

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: