Kuvia (joulu)kaupungilta

-ilman lunta

Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.

Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤

Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:

luukku 11:

Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂

luukku 12:

Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska

luukku 13:

Mukana arvonnassa.

-Mi (M)

Luukku 14:

Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L

Teija

***

Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂

Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

2 738 vastausta artikkeliin “Kuvia (joulu)kaupungilta

  1. Ihanan jouluinen fiilis teillä.Toivotaan että onnetar suosii minua,sillä onhan joulu täynnä taikaa.
    Lämmintä joulu mieltä t.Pirjo (m)

    Tykkää

  2. Oi, nyt on pakko ihan ensimmäistä kertaa ikinä, osallistua tällaiseen arvontaan. Muut arvonnat olen sivusta seurannut, mutta tätä en voinut ohittaa! Ihana olisi tuo valkoinen yömekko, koossa S ❤ 
    -Jaana

    Tykkää

  3. Ihania maisemia teillä,vaikka lunta ei olekaan! Toivottavasti ”joulun taika” osuu kohdalleni yöpaidan muodossa (s koko) Heli

    Tykkää

  4. Hei ja rauhallista joulun aikaa teille!
    Näitä kuvia olenkin kaipaillut, teillä vaikuttaa olevan niin kaunis kaupunki 🙂
    T: Ninni (L)

    Tykkää

  5. Nyt onnetar taio taikasi, oispa ihanaa saada tuollainen unelmayöppäri 🙂
    Hyvää joulunaikaa Johanna ja kaikki blogin lukijat ❤
    t. TerhiKoo (s)

    Tykkää

  6. Kaunis tuo teidän koti maisema on ilman luntakin 🙂 
    Tuon yöpaidan niin mieluusti päälleni pukisin!
    -Mira (s)

    Tykkää

  7. oi että! tämä olisi kyllä myös minunkin suosikki!!  ❤ jos onni suosii minua niin koko xs-s
    jouluterveisiä sinne toivoo eve 🙂

    Tykkää

  8. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että joskus onni potkaisisi minuakin! Mukana ihanan yöppärin arvonnassa! 🙂
    Paula (m)

    Tykkää

  9. Ihanaa Joulun odotusta! Lunta tänne Suomeen on Joulun toivomuslistalla. Ja tietysti tuo kaunis unimekko (L).
    Maarit

    Tykkää

  10. Heräsin viikonloppuna tekemään joulu askareita aikaisin aamulla. Aloitin pienestä järjestelystä ja jälleen kerran mopo karkasi käsistä kun löysin purkin ihanan vaaleanharmaata maalia…maalasin siis samoilla höyryillä kesken jääneen projektin loppuun. Tulos oli kaunis mutta harmikseni huomasin maalanneeni myös lemppari yöpaitani (samanlainen kuin tuo arvonnassa oleva mutta eri merkkinen..) helmaan harmaita laikkuja! Nyt siis toivoisin joululahjaksi uutta yöpaitaa ja lupaan, että maalaan ensi kerralla muussa asussa! (kokoni on M-L)  Terkkuja Kotkaan!
    Maalari-tonttu

    Tykkää

  11. Kylläpä kotipaikkasi näyttää satumaisen idylliseltä 🙂
    Tyttärelle olisi ihana laittaa noin söpönen yöpaita lahjapakettiin, hän on kokoa S.

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus