
-ilman lunta









Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.
Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤
Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:
luukku 11:
Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂
luukku 12:
Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska
luukku 13:
Mukana arvonnassa.
-Mi (M)
Luukku 14:
Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L
Teija
***
Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂
Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

Tää ois paras näistä kaikista. Kisaan optimismilla mukaan. koko xs.
-AnKa
TykkääTykkää
Nyt jos koskaan toivoisin oikeaa jouluntaikaa! Ehdottomasti mukana tässä.
-terhi- (S)
TykkääTykkää
Ihana yöpaita! T:Virpi (koko m)
TykkääTykkää
Ihana yökky. Ei varmaan mahdu vauvamasun päälle, mut sit myöhemmin. T. Riepu (L)
TykkääTykkää
Ihanan jouluinen fiilis teillä.Toivotaan että onnetar suosii minua,sillä onhan joulu täynnä taikaa.
Lämmintä joulu mieltä t.Pirjo (m)
TykkääTykkää
Oi, nyt on pakko ihan ensimmäistä kertaa ikinä, osallistua tällaiseen arvontaan. Muut arvonnat olen sivusta seurannut, mutta tätä en voinut ohittaa! Ihana olisi tuo valkoinen yömekko, koossa S ❤
-Jaana
TykkääTykkää
Ihania maisemia teillä,vaikka lunta ei olekaan! Toivottavasti ”joulun taika” osuu kohdalleni yöpaidan muodossa (s koko) Heli
TykkääTykkää
Kauniita tunnelmakuvia, vaikka lumi puuttuukin vielä. (koko M)
-Tarja/HKI-
TykkääTykkää
Mukana, koko S. Hyvää joulua!
TykkääTykkää
Kyllä on kaunis yöpaita. Mukana arvonnassa!
t. Miia (M)
TykkääTykkää
Ihania kuvia! Mukana arvonnassa.
Maarit (M)
TykkääTykkää
Kokeilen onneani. ❤ (xs/s)
-Minna
TykkääTykkää
Voi kunpa onnistais, mukana:)
Sonja koko M
TykkääTykkää
Voi kunpa onni suosisi:-) Ihanaa joulun valmistelua!
T:Pipsa (S)
TykkääTykkää
Hei ja rauhallista joulun aikaa teille!
Näitä kuvia olenkin kaipaillut, teillä vaikuttaa olevan niin kaunis kaupunki 🙂
T: Ninni (L)
TykkääTykkää
S koko olis passeli – kyllä joulunaikaan uni maistuis söpössä paitulissa.
TykkääTykkää
Voi kunpa onni minua suosisi.
Ihanaa joulua !
Pia (S)
TykkääTykkää
Saisikohan sitä paketistaan juurikin tuollaisen mekkosen….hmmmm…
Katja (koko S)
TykkääTykkää
Tämä on niin ihana yöpaita! Myös lunta kaipaava Sanna (koko L)
TykkääTykkää
Kokeillaan vielä onnea, josko onnetar nappaisi nimeni. 🙂 Paula (L)
TykkääTykkää
Mukaan arvontaan..kaunis yömekko 🙂 Mukavaa joulunaikaa!
KatjaNo (M)
TykkääTykkää
Voi miten ihana!
t. Johanna (L)
TykkääTykkää
Nyt onnetar taio taikasi, oispa ihanaa saada tuollainen unelmayöppäri 🙂
Hyvää joulunaikaa Johanna ja kaikki blogin lukijat ❤
t. TerhiKoo (s)
TykkääTykkää
Kaunis tuo teidän koti maisema on ilman luntakin 🙂
Tuon yöpaidan niin mieluusti päälleni pukisin!
-Mira (s)
TykkääTykkää
oi että! tämä olisi kyllä myös minunkin suosikki!! ❤ jos onni suosii minua niin koko xs-s
jouluterveisiä sinne toivoo eve 🙂
TykkääTykkää
Hei! Tämä kätkisi mun ihanan pehmeän masukin just hyvin! =) Terkuin, Heidi (L/XL)
TykkääTykkää
Kaunis yöpaita, kokeillaan taas onnea:)
Tikru
TykkääTykkää
Uusi yritys, josko onni nyt suosisi!:) koko M
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, koko M.
t; VTFIN Mamma
TykkääTykkää
Unohtui koko edellisestä viestistä, eli Tikrueli (M)
TykkääTykkää
Tämä olisi minunkin suosikkini!
T: J-ess (s)
TykkääTykkää
Joulua odotellen ❤
Minna (L)
TykkääTykkää
Nyt sormet ja varpaat ristiin, että joskus onni potkaisisi minuakin! Mukana ihanan yöppärin arvonnassa! 🙂
Paula (m)
TykkääTykkää
Puhdasta ja valkoista toivotaan.. ❤
Niina medium
TykkääTykkää
Ihuna olisi tuokin! Mukana arvonnassa.
Leena (XS)
TykkääTykkää
Jälleen kokeilen josko arpaonni suosisi.
Huli81 (koko S)
TykkääTykkää
Ihana 🙂 Mukana arvonnassa!
t: Stella (L)
TykkääTykkää
Puhdasta valkoista toivotaan ❤
Niina medium
TykkääTykkää
Ehdottomasti munkin suosikki, oon tota aiemminkin beach houselta ihaillu! -Henna (S-M)
TykkääTykkää
Iki-ihania valokuvia! Kaunista paikkaa asustaa! 🙂
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. Ihanaista Joulun aikaa.
Virve, koko S
TykkääTykkää
Kaunis yöpaita, ikionnellinen olisin jos omaksi saisin.
Hyvää Joulua!
t. Saimi (L)
TykkääTykkää
Voi tämäkin olisi niin ihana, näyttää niin pehmeän kutsuvalle. 🙂
– Jonttu (S)
TykkääTykkää
Kirje Joulupukille lähtee tässä..
(L)
TykkääTykkää
Nyt on munkin suosikki kyseessä! Ihana!! :))
-Carrie (L)
TykkääTykkää
Ihanaa Joulun odotusta! Lunta tänne Suomeen on Joulun toivomuslistalla. Ja tietysti tuo kaunis unimekko (L).
Maarit
TykkääTykkää
Taasen kerran mukana ollaan:) Susanna(m)
TykkääTykkää
Kaunis, mukana arvonnassa:)!
-elisah (s)
TykkääTykkää
Heräsin viikonloppuna tekemään joulu askareita aikaisin aamulla. Aloitin pienestä järjestelystä ja jälleen kerran mopo karkasi käsistä kun löysin purkin ihanan vaaleanharmaata maalia…maalasin siis samoilla höyryillä kesken jääneen projektin loppuun. Tulos oli kaunis mutta harmikseni huomasin maalanneeni myös lemppari yöpaitani (samanlainen kuin tuo arvonnassa oleva mutta eri merkkinen..) helmaan harmaita laikkuja! Nyt siis toivoisin joululahjaksi uutta yöpaitaa ja lupaan, että maalaan ensi kerralla muussa asussa! (kokoni on M-L) Terkkuja Kotkaan!
Maalari-tonttu
TykkääTykkää
Kylläpä kotipaikkasi näyttää satumaisen idylliseltä 🙂
Tyttärelle olisi ihana laittaa noin söpönen yöpaita lahjapakettiin, hän on kokoa S.
TykkääTykkää