
-ilman lunta









Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.
Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤
Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:
luukku 11:
Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂
luukku 12:
Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska
luukku 13:
Mukana arvonnassa.
-Mi (M)
Luukku 14:
Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L
Teija
***
Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂
Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

Tarvitsen tämän, koska kaikki vanhat yöpaitani ovat kuluneet aivan puhki!
T. Katariina (L)
TykkääTykkää
Mukaan yöpaitakalenteri arvontaan, koolla S.
Siitä lumesta on vielä rippeet jäljellä, mutta kun ropisee vettä reilulla kädellä niin meteorologit kovasti arvaili että varma luminen joulu olisi Kainuusta ylöspäin…
VilmaX
TykkääTykkää
Voi kun on kaunis! Koko olisi S.
Jouluisin terkuin Johanna
TykkääTykkää
Kyllä kelpaisi nukkua saman merkin lakanoissa tämä päällä. Erika (M)
TykkääTykkää
Olisin äärettömän onnellinen, jos tämän saisin joululahjaksi.
-Miia (S)
TykkääTykkää
Ihana, ehdottomasti mukana arvonnassa. 🙂 Pia (koko S)
TykkääTykkää
Ihanan oloinen yöpaita. Siinä nukkuisin varmasti hyvin 🙂
Täällä Etelä-Suomessa (lue Salossa) ein ainakaan ole vielä lunta.
Kovasti kyllä jo odotellaan, että lunta tulisi jouluksi.
Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa teille kaikille.
Heli (koko S)
TykkääTykkää
Oih, miten ihania kuvia! Kyllä siellä teillä on niin kaunista ja tunnelmallista, jouluista ilman luntakin 🙂 Ei ole täälläkään etelässä lunta, toivotaan jouluksi tulevan.
Yritetään taasen onnea arvonnassa 😉
Linda (kokoa S)
TykkääTykkää
ihana yöpaita! kyllä kelpaisi nukkua tuo päällä nyt kun on pojan unikoulukin suoritettu loppuun ja saan vihdoinkin nukkua yöni, ainakin toistaiseksi 🙂 -Lilyyy (koko M)-
TykkääTykkää
Hei, ihanaa joulunodotusta 🙂 Osallistuisin arvontaan.
t:Paula (koko M)
TykkääTykkää
Ja vielä yritetään 🙂 Mukavaa joulun aikaa!
t. Merja, XL
TykkääTykkää
Ihanaa, nään jo itseni tämä päällä uusien pellavalakanoiden seassa. Punaiset villasukat jalassa ❤
-pauliina (s)
TykkääTykkää
Ihana! Mukana arvonnassa. Anette (koko M)
TykkääTykkää
Tulee ihan lapsuuden joulut mieleen. Joka joulu paketista löytyi uusi yöpaita, Marianne karkkeja ja kirja 🙂
Eli olisi ihana saada uusi yöpaita jonka kanssa voisi jouluaattoiltana käpertyä sohvalle uuden kirjan ja Marianne-laatikon kanssa!
t. Mari (XL)
TykkääTykkää
Olisihan tuollainen ehkä hiukan fiinimpi, jos vertaa tämän hetkiseen suosikkiin; miehen vanhaan kauhtuneeseen t-paitaan, jossa kainalossa vielä reikäkin… 😉 L-koko olisi varmasti hyvä.
-jules
TykkääTykkää
Tuollaisen haluaisin pukin pakettiin 🙂 Eli mukana arvonnassa.
Marja (M)
TykkääTykkää
Voi kun arpaonni suosisi…
Hanna (M)
TykkääTykkää
Myös minun suosikkiyöpaitani! (L)
-Minni
TykkääTykkää
Ihana; lämpöinen ja pehmoinen 🙂
Riina (L)
TykkääTykkää
Oi tuo olisi juuri sen mallinen yömekko kuin olen etsinyt.
-Liisa (koko L)
TykkääTykkää
Aivan ihana yömekko ja täydellinen niin talvisiin kuin kesäisiin uniin..;)
(koko M)
Jouluterveisin, Pia
TykkääTykkää
Oih, ihanan näköistä teillä siellä vaikkei lunta olekkaan =)
Ja arvonnassa mukana olen..jospa saisin edes yhden lahjan tänä jouluna 😉 Koko : S kiitoos 😉
Jouluterveisin: Mari
TykkääTykkää
Bell yömekko, aivan ihana. Ihana olisi pyörähdellä helmat hulmuten… Hyvää Joulun odotusta.
Terveisin Inger (koko M)
TykkääTykkää
Kaunis pehmeä sumuinen pumpulimaisema välittyy kuvistasi! Täällä pohjoisemmassa Suomessa (Kainuu) on lunta mutta pääkaupunkiseutu taitaa olla tällä hetkellä lumeton. Ja ihanaan yömekkoarvontaan lähden mukaan! Lämpöisin ja hiljaisuuten hiljentyvin jouluterveisin Kirsi (koko L, tykkään väljistä yövaatteista, nam)
TykkääTykkää
Onpa mukavan näköinen ja sopivan naisellinen perheen äidillekin. Tuollaista olen juuri etsinytkin! Jenni (s)
TykkääTykkää
Oi oi tämä ois munkin suosikki 🙂
Jenni (XS/S)
TykkääTykkää
Ihana tuo valkoinen! Jos onni suosisi, niin kokoni on S.
-Katja-
TykkääTykkää
Kaunis yömekko, tahdon. 🙂
Ihanaa Joulua!
-Anna (koko S)
TykkääTykkää
Ihana yöasu ja tunnelmallisia kuvia.. Ei täällä Etelä-Suomessakaan ole lunta.
– Inkku (M)
TykkääTykkää
Minulla ei ole yhden yhtä yöpaitaa kun mieleisiä on täälla meillä päin niin harvassa mutta tuo olisi aivan ihana! Kokoni on S. T: Inga
TykkääTykkää
Voi kun ihanan näköinen – kunpa osuisi arpa kohdalleni! Koko S.
Joulutoivotuksin AnneA
TykkääTykkää
Herttainen yömekko. Tuollaisessa näkisin varmasti kauniita unia. Elina (L)
Mukavaa Joulun aikaa
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. Ihana yökkäri!
t.HelenaT (L/XL)
TykkääTykkää
Aivan ihana – kyllä kelpaisi!
HansuKoo (M)
TykkääTykkää
Ihania kuvia ja ihana on yöpaitakin!
Joulun odotuksin: Tiina (S)
TykkääTykkää
Ihanaa joulun aikaa 🙂
Terkuin Jenny (koko xs/s)
TykkääTykkää
ihana yöpaita, mukana arvonnassa 🙂 ~Laura (m-koko)
TykkääTykkää
Kauniita yömekkoja ei voi koskaan olla liikaa! Kyseinen mekko olisi ihana jouluna tai kesällä mökkeillessä järven rannalla 🙂
Kuusen tuoksuista joulun odotusta kaikille ❤
Terkuin, Marianna (S)
TykkääTykkää
Olispa ihana sujauttaa tuommonen päälle ensiviikolla, esikoisen synnytyksen jälkeen! Tässä mennään toista viikkoa jo yliaikaa mutta viimeistään ensiviikolla on käärö sylissä ja tää mami tarvis kiiireesti uutta, sopivaa yöpaitaa 😉
Ihanaa joulunodotusta!
Maija (kok M)
TykkääTykkää
Kyllä tolla pyjamalla tulisi varmasti makeat unet 🙂 Mukavaa joulun odotusta koko perheelle ❤
t. Jatta (s)
TykkääTykkää
Ihana, valkea unelma. 🙂
Terkuin -Kati- (koko M)
TykkääTykkää
Yritän kunnes onnistun ;). Ihanainen yökki!!
Rauhallista Joulua sinulle Johanna kuin myös perheellesi!
Terveisin Jaana (L)
TykkääTykkää
NYT ajattelin voittaa taman 😉 Terveisin MiniSini (koko S)
TykkääTykkää
Ihana!
Kati (koko M)
TykkääTykkää
Ihana, valkea unelma
-Kati- (koko M)
TykkääTykkää
Nyt tai ei koskaan on tämän mummelin vuoro voittaa ja saada siis uusi yöpaita! Ihanaa! ❤
Leppoisaa joulunalusviikkoa koko perheelle! Anne-Maria
TykkääTykkää
Vanha vaaleanpunainen jo loppuunkäytetty, uusi valkoinen kiva olisi… Siis mukana arvonnassa ( koko M), Hyvää Joulua! – Lea
TykkääTykkää
Oi tuo ihanuus toisi joulutunnelman ja ilon tähän ”ei niin putkeen” menneeseen vuoteen! Kokoa S. 🙂
TykkääTykkää
Oikein pehmoisen ja herttaisen näköinen yöpaita:)
Hauskaa Joulua!
Kaisa (S)
TykkääTykkää
Ihanainen lumivalkoinen yöasu – mukana arvonnassa! Piude (koko M)
TykkääTykkää