Kuvia (joulu)kaupungilta

-ilman lunta

Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.

Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤

Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:

luukku 11:

Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂

luukku 12:

Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska

luukku 13:

Mukana arvonnassa.

-Mi (M)

Luukku 14:

Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L

Teija

***

Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂

Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

2 738 vastausta artikkeliin “Kuvia (joulu)kaupungilta

  1. Mukaan yöpaitakalenteri arvontaan, koolla S.
    Siitä lumesta on vielä rippeet jäljellä, mutta kun ropisee vettä reilulla kädellä niin meteorologit kovasti arvaili että varma luminen joulu olisi Kainuusta ylöspäin…
    VilmaX

    Tykkää

  2. Ihanan oloinen yöpaita.  Siinä nukkuisin varmasti hyvin 🙂
    Täällä Etelä-Suomessa (lue Salossa) ein ainakaan ole vielä lunta.
    Kovasti kyllä jo odotellaan, että lunta tulisi jouluksi.
    Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa teille kaikille.
    Heli (koko S)

    Tykkää

  3. Oih, miten ihania kuvia! Kyllä siellä teillä on niin kaunista ja tunnelmallista, jouluista ilman luntakin 🙂 Ei ole täälläkään etelässä lunta, toivotaan jouluksi tulevan.
    Yritetään taasen onnea arvonnassa 😉
    Linda (kokoa S)

    Tykkää

  4. ihana yöpaita! kyllä kelpaisi nukkua tuo päällä nyt kun on pojan unikoulukin suoritettu loppuun ja saan vihdoinkin nukkua yöni, ainakin toistaiseksi 🙂 -Lilyyy  (koko M)-

    Tykkää

  5. Ihanaa, nään jo itseni tämä päällä uusien pellavalakanoiden seassa. Punaiset villasukat jalassa ❤ 
    -pauliina (s)

    Tykkää

  6. Tulee ihan lapsuuden joulut mieleen. Joka joulu paketista löytyi uusi yöpaita, Marianne karkkeja ja kirja 🙂 
    Eli olisi ihana saada uusi yöpaita jonka kanssa voisi jouluaattoiltana käpertyä sohvalle uuden kirjan ja Marianne-laatikon kanssa! 
    t. Mari (XL)

    Tykkää

  7. Olisihan tuollainen ehkä hiukan fiinimpi, jos vertaa tämän hetkiseen suosikkiin; miehen vanhaan kauhtuneeseen t-paitaan, jossa kainalossa vielä reikäkin… 😉 L-koko olisi varmasti hyvä.
    -jules

    Tykkää

  8. Aivan ihana yömekko ja täydellinen niin talvisiin kuin kesäisiin uniin..;)
    (koko M)
    Jouluterveisin, Pia

    Tykkää

  9. Oih, ihanan näköistä teillä siellä vaikkei lunta olekkaan =)
    Ja arvonnassa mukana olen..jospa saisin edes yhden lahjan tänä jouluna 😉 Koko : S kiitoos 😉
    Jouluterveisin: Mari

    Tykkää

  10. Bell yömekko, aivan ihana. Ihana olisi pyörähdellä helmat hulmuten… Hyvää Joulun odotusta.
    Terveisin Inger (koko M)

    Tykkää

  11. Kaunis pehmeä sumuinen pumpulimaisema välittyy kuvistasi! Täällä pohjoisemmassa Suomessa (Kainuu) on lunta mutta pääkaupunkiseutu taitaa olla tällä hetkellä lumeton. Ja ihanaan yömekkoarvontaan lähden mukaan! Lämpöisin ja hiljaisuuten hiljentyvin jouluterveisin Kirsi (koko L, tykkään väljistä yövaatteista, nam)

    Tykkää

  12. Onpa mukavan näköinen ja sopivan naisellinen perheen äidillekin. Tuollaista olen juuri etsinytkin! Jenni (s)

    Tykkää

  13. Minulla ei ole yhden yhtä yöpaitaa kun mieleisiä on täälla meillä päin niin harvassa mutta tuo olisi aivan ihana! Kokoni on S. T: Inga

    Tykkää

  14. Kauniita yömekkoja ei voi koskaan olla liikaa! Kyseinen mekko olisi ihana jouluna tai kesällä mökkeillessä järven rannalla 🙂
    Kuusen tuoksuista joulun odotusta kaikille ❤
    Terkuin, Marianna (S)

    Tykkää

  15. Olispa ihana sujauttaa tuommonen päälle ensiviikolla, esikoisen synnytyksen jälkeen! Tässä mennään toista viikkoa jo yliaikaa mutta viimeistään ensiviikolla on käärö sylissä ja tää mami tarvis kiiireesti uutta, sopivaa yöpaitaa 😉 
    Ihanaa joulunodotusta!
    Maija (kok M)

    Tykkää

  16. Kyllä tolla pyjamalla tulisi varmasti makeat unet 🙂 Mukavaa joulun odotusta koko perheelle ❤
    t. Jatta (s)

    Tykkää

  17. Yritän kunnes onnistun ;). Ihanainen yökki!!
    Rauhallista Joulua sinulle Johanna kuin myös perheellesi!
     
    Terveisin Jaana (L)

    Tykkää

  18. Nyt tai ei koskaan on tämän mummelin vuoro voittaa ja saada siis uusi yöpaita! Ihanaa! ❤
    Leppoisaa joulunalusviikkoa koko perheelle! Anne-Maria

    Tykkää

  19. Vanha vaaleanpunainen jo loppuunkäytetty, uusi valkoinen kiva olisi… Siis mukana arvonnassa ( koko M), Hyvää Joulua!  – Lea

    Tykkää

  20. Oi tuo ihanuus toisi joulutunnelman ja ilon tähän ”ei niin putkeen” menneeseen vuoteen! Kokoa S. 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus