Fitnesspäiväkirjoista

~ …koska se alkaa tänään!!!! ~

 

Tiesittekö että kevään Fitnesspäiväkirjat alkaa AVAlla ja Katsomossa tänään

Tiesittekö että minä olen mukana? Minä, kyllä! 😀

Ensimmäinen kiitoksen paikka tuleekin tässä: Kukaan ei ole kysynyt tai edes vihjanut että mitä minä siellä teen. Kiitos siitä! 😀

 

Blogissahan kirjoitan oikeastaan tosi vähän liikunta- tai edes terveysaiheista, vaikka ne niin tiiviisti elämässä ja arjessa peruspilareina kulkevatkin. Tässä sitä nyt tulee. Olen kuvailut viimeisen puoli vuotta, arkea ja meidän menoa. Omia ajatuksia ja tuntemuksia. Ja syömisiä ja liikkumisia – ja niiden puutetta. Kameran tähden ei ole kertaakaan ole meikattu tai siivottu. Ei valittu oikeita asuja eikä parhaita kuvakulmia. Päinvastoin. Kamera on otettu mukaan silloin kun blogia ei ole tehty.

Eikä ole oikeastaan yhtään jännittänytkään. Ennenkuin tässä yhtenä iltana ei meinanut unikaan tulla kun aloin miettiä että oisko sittenkin pitänyt yrittää antaa itsestä vähän parempi kuva. 😀 Mietin siinä sängyssä maatessani mitä kaikkea on tullut kuvattua. Kaikkia finnejä ja ihohuokosia – toi kamera on kai ajoittain tuntunut olevan hyyyvin lähellä. 😀

Ja tajusin kai, että ihmiset tulevat näkemään minut ihan uudella tavalla. Mietin, että ehkä joku tulee pettymään kun en ollutkaan sellainen kuin kuvitelmissa. En ole ainakaan yrittänyt olla mitään. Ja mun mielestä on aivan superihanaa että te näette toisenkin puolen minua. Blogi on ja pysyy siistinä inspiration lähteenä, mutta kiva että näette kaikkea muutakin.

 

Ja Fitnesspäiväkirjat on ihanasti tehty, voi kuule te ette tuu pettymään. :))

Teidän täytyy tulla katsomaan ja tutustumaan minuun paremmin. ❤  

Nähdään!!! AVAlla illalla ja mun ensimmäistä jaksoahan voi katsoa Katsomon puolella jo aamuyhdeksältä – vaikka näin ulkomaillakin!

 

 

 

 

62 vastausta artikkeliin “Fitnesspäiväkirjoista

  1. En ole aikaisemmin seurannut tuota ohjelmaa, joskus ”vahingossa” nähnyt pari jaksoa. Mutta tänä vuonna seuraan kyllä 😊 Tosi kiva kun olet siinä mukana! Ihanaa päivää sulle ❤️

    Tykkää

  2. Oi, enkö minä olekaan ainoa, jolla on ihohuokosia ja vieläpä näkyviä sellaisia, heh. Hienoa, että olet juuri sellainen kuin olet ja uskallat sen näyttää. Siloiteltuun ruudun takaiseen maailmaan mahtuu onneksi vielä aitoutta. Innolla odotan sarjan alkamista. Aiemmin en ole sitä katsonut, nyt sinä olet siihen hyvä syy. Ihanaa kevättä!

    Tykkää

  3. Toivottavasti tuot positiivisen muutoksen sarjaan😊. Ei kuulu vakiohjelmistooni koska jotenkin tökkinyt…..ja aitous jotenkin tiessään ja että elämä sisältää fitneksen lisäksi muitakin kuten kaikilla normi tyypeillä ketkä käy duunissa ja ketkä ei voi vaa elää treenile.
    Mutta nyt odotan ja nähdä sinun luonnollisuus. …kiva! Aurinkoista loppuviikkoa sinulle!!💕

    Tykkää

  4. Musta on tosi hienoa, että sarjaan on otettu muitakin, kuin tavoitteellisesti urheilevia. Uskon, että sinuun pystyy moni samaistumaan paremmin, kun vaikutat liikkuvan oman hyvinvoinnin ja liikunnan ilon takia. Varmasti katson!:)

    Tykkää

  5. Ei mitään hätiä olet varmasti ihana omaitsesi 😊 Täällä alkoi pyöriä telkkarissa sinusta mainos ja näytit siinä niin kauniilta ja hyvinvoivalta😍 Täytyy tänään katsoa jakso!

    Tykkää

  6. Minä ainakin aion katsoa jakson heti aamuyhdeksältä, sairaslomalla kun olen. Olen katsonut Fitnesspäiväkirjoja aiemminkin ja pitänyt ohjelmasta. Kivaa, että olet mukana ❤

    Tykkää

  7. Ihan tosi, tosi jees juttu! Ehkäpä itsekin saan inspiraation ja oivalluksen, että työt, perhe-elämän ja liikunnan pystyy yhdistämään. Ihan oikeasti. 🙂 Nyt tilaan vain kaupasta annoksen motivaatiota niin kaikki sujuu! 😀

    Tykkää

  8. Fitnesspäiväkirjat on mun lemppari ohjelma ja olen odottanut tätä toista tuotantokautta koko kevään. Mutta on myönnettävä, että vasta eilen näin mainoksen siitä, että sinäkin olet mukana Katsomossa olevassa ohjelmistossa. Ajattelin heti, että mahtavaa! 🙂 Innolla seurailen sinunkin jaksojasi. Ihanaa, että olet mukana 🙂

    Tykkää

  9. Eilen näin mainoksen jossa heilutat pebaa villisti. Zumbaaaa…Tää on puoli joka ei ollenkaan sinusta tule ilmi täällä blogissa, vaikutat aina niin hillityltä ja rauhalliselta kuvien perusteella. Eli mielenkiinnolla todellakin alan seurata, ja just sun vuoksi joten hienoa että ohjelmassa mukana ns normaaliliikkuja eikä vain superfitnessmimmejä ❤

    Tykkää

  10. Jakso katsottu. Ihana kun et ollut siivonnut tai meikannut väkisin. Antaa enemmän todellisuuden tuntua arkeen. Kiva kun olet mukana sarjassa. 🙂 Tykkään hirmuisesti sinun blogista! ♥ 

    Tykkää

  11. Heipsan!

    Oikein kiva ja pirteä aloitus, lisää kiitos! 🙂 Just tuo, että liikut kotona ja lyhytkin liikuntatuokio tekee hyvää lisää ainakin omaa motivaatiota! Itse, kun en kerkeä kuin kerran viikossa ohjattuun, koska lapsetkin jo harrastavat.. Hiihtäminen on niin huippua! 😉

    Ihanaa kevättä! 🙂

    Terkuin Merja

    Tykkää

  12. Heti kun pääsin töihin, oli pakko salaa katsoa ensin sun jakso 😀 Tuli niiiiiiiiin hyvä fiilis ja vielä vielä vielä parempi ja positiivisempi kuva sinusta ja perheestäsi. Ihan mieletön juttu että lähdit mukaan tekemään jotain näin makeeta 😀 Saan sinusta niin paljon inspiraatiota ja hyvää mieltä, että olet ehdottomasti parasta mitä somesta löytyy. Kiitos Johanna! ❤

    Heidi

    Tykkää

  13. Olipa kiva pätkä! Tuli oikein hyvä mieli 🙂 En usko, että katson illalla ohjelmaa telkkarista, tämä sun versio on paljon kivempi tällaiselle tavalliselle perheenäidille. Pitäisköhän kokeilla zumbaa? Nimimerkillä rautakanki 🙂

    Tykkää

  14. Ihana jakso, kumpa se olisi kestänyt kauemmin! 🙂 Oon jo blogin puolelta saanut susta todella lämpöisen kuvan ja jakson katsottua tunne vain vahvistui. Kiitos Johanna! 🙂

    Tykkää

  15. Hei ihan mahtavaa! Kyseistä sarjaa en oo jaksanut ekan jakson jälkeen katsoa ollenkaan, mut nyt oli pakko rynnätä Katsomoon ja katsoa toi sun jakso heti. Tosi kiva saada vähän erilaista profiilia mukaan ohjelmaan, nyt ehkä katson jopa useemman jakson, kun olet mukana 🙂 Tosi symppis oot livenäkin ja ihanan näköstä teillä siellä Norjassa! 

    Tykkää

  16. Tykkäsin kovasti ja kun jakso loppui, mua ihan hymyilytti, kun tuli niin hyvä mieli. Ihanan rentoa menoa!

    Tykkää

  17. Näin tänään ohjelman mainoksen ja heti meni tallennukseen. (Ja viesti kavereille, jotka seuraavat ihanaa blogiasi.) Olen seurannut ohjemaa aikaisemminkin ja tykkäsin.
    Tsemppiä sinulle ja jännittävää nähdä sinut ”liikkeessä”.

    Tykkää

  18. Tosi hieno oli sun jakso! En seuraa ko. sarjaa, joten muihin en osaa verrata, mutta sinun jaksosta tykkäsin. Varmasti tulee seurattua! 😊

    Tykkää

  19. Ihana jakso, tuli niin hyvä fiilis! Olet luonnossa vieläkin suloisempi, jos mahdollista. Kuulostaa kivalta toi mie ja myö 😊. Aion katsoa jokaikisen tulevan jakson ☺☺!

    Tykkää

  20. Kiva ensimmäinen jakso, ihan sun näköinen! Aito ja hyväntuulinen. Ainut miinus siitä, että oli niin lyhyt. Olisin katsonut pidempäänkin! Uusia jaksoja ootellessa. 🙂

    Tykkää

  21. Olipas huippua saada kasvoille ja ajatuksille ääni 🙂 Kivalta meno vaikutti. En ole ennen katsonut kyseistä sarjaa, mutta nyt tulee varmasti seurattua.

    Tykkää

  22. Ihana jakso, olet kyllä tosi ystävällisen oloinen ihminen ❤ Katson kyllä jatkossakin 🙂 Minä en tykkään käydä salilla joten kiva saada vinkkejä ja inspiraatiota omaan kotijumppaan. Ja minän rakastan myös juoksusta, ihan parasta 🙂  Kiitos Johanna ❤

    Tykkää

  23. Hei,

    sinulla on tosi ihana puheääni, sellainen rauhoittava vaikutus. Pidän tosi paljon blogistasi ja siitä, kuinka annat ruudun tälle puolelle virtaa ja inspistä.

    Tykkää

  24. No nyt löysin sen kadonneen treeni-inspiraation! Tuli niin kiva mieli katsoessa menoasi. Kiitos, Johanna, että jaksat inspiroida, ja löytää niitä kauniita asioita elämässä.

    Tykkää

  25. Moikka Johanna! Olen seurannut sun ihanaa, autenttista, elämänmakuista blogia jo vuosia. Sun jakso oli aivan mieletön. Suuri kiitos siitä että jaksat piristää minunkin arkea näillä 🙂 Vaikutat tasapainoiselta ja loistavalta tyypiltä 🙂

    Tykkää

  26. Tosi ihana jakso sinusta!!! Ihanan kaunis ja tervehenkinen, hyvää meininkiä ja kivaa liikunnan iloa!!! tykkäsin tosi paljon kuten blogistasikin!

    Tykkää

  27. Hei Johanna! I’m a big fan of your beautiful and inspirational blog. Is there any possibilities to see the show online?

    Greetings from Estonia!

    Tykkää

  28. Olit ohjelmassa juuri sellainen millaisen kuvan olen saanut blogista, aito ja ystävällinen😊. Odotan jo seuraavaa!

    Tykkää

  29. täällä vakkarilukija,mutta harvakseltaan kommentoiva ( vuorotyö,3 lasta…you know). Fitnespäiväkirjoja en ole ennen katsonut,mutta nyt kyllä katson ,kun sinä olet siellä. Enkä min yhtään ihmettele,että olet ohjelmassa mukana,sillä minusta sinusta huokuu hyvinvointi ja terveelliseet elämäntavat,mutta pingoittelematta.

    Tykkään boheemista tyylistäsi,vaikka itse olet tosi erilainen esim pukeutumisen suhteen,mutta tulen aina blogisi äärellä hyvälle tuulelle.Kiitos siitä.

    -kirsi-

    Tykkää

  30. Komppaan aiempia kommentoijia! Sarjasi vaikutti tosi kivalta ja olet inspiraation lähde monella tapaa! 🙂

    Tykkää

  31. Suurin virhe ohjelman tekijöiltä oli se, että sinun osuutesi ei näy telkkarissa – se on nimittäin sarjan parasta ja inspiroivinta antia. ❤ Oot ihan huippu!!!

    Tykkää

  32. Näin se meni: klo 21 olin odotin suurella innolla ohjelman Kalastajan vaimon osiota. Jossain alkupuolella tuli pieni otos, josta jäi mieleen jonkinlainen blogimainos ja lopussa myös ihan pieni pätkä Johannan osiota. Jäi kyllä käteen vähän pettynyt olo! En kai olisi jaksanut niitä muita ja sitä glitteriä sekä muokkausta niin paljoa ja perusteellisesti. Kuitenkin plussana se, että Johannasta välittyi niissä kahdessa pienessä hetkessä juuri sellainen lämmin, miellyttävä ääninen, kaunis, arjessa liikkuva ja liikunnasta nauttiva positiivinen, ihana ihminen, joka välittyy vahvasti blogissa (no tulipa analyysi, mut jotenkin näin aattelen). Perhe oli ja on varmasti läsnä kaikissa touhuissa, paitsi niissä arvokkaissa monille tarpeellisissa ns. omissa hetkissä. 

    Tykkää

  33. Se pätkä mitä eilen näin: hiustenpidennykset, botoksit huulissa, tekoripset, tekokynnet, tekorusketukset…aikamoista feikkiä. Missä aitous ja luonnollisuus? Sitä luonnollisuutta näki vain

    pätkän verran kun Johanna vilahti kuvissa. Uskon, että ihmiset samaistuvat mielummin Johannaan kuin glitter-pimuihin.

    Tykkää

  34. Nauratti, kun puhut ihan Kotkaa! 😀
    Jään innolla seuraamaan. 🙂 Iloista viikonloppua! 🙂

    t. ex-kotkalainen 😉

    Tykkää

  35. Kiva kun sun pätkä on erikseen, koska en jaksaisi seurata sitä sarjaa ja nyt voin suoraa kattoa tiiviisti sun osuuden. 🙂 Yritin eilen katsoa tv:stä ko. ohjelmaa, kun luulin, että olet siellä joukossa, mutta en kokenut saavani siitä sarjasta mitään… Tuntui ettei siinä ollut kovinkaan paljon mitään sisältöä. :/ MUTTA Sinun pätkä oli tosi kiva ja iloinen! Vaikutat mukavalta. 🙂 Ihmettelen kyllä silti että miten on päädytty siihen, että sun osuus tulee netistä ja muiden tv:stä…? Kiitti! Alan seuraamaan sun pätkiä! 🙂 sm

    Tykkää

  36. Olit ihana jaksossasi. 🙂 Blogiasi on niiiin mukava lukea ja se antaa aina iloa ja vinkkejä omaankin arkeen. Olen tosi innoissani sarjasta sinun takiasi! Vaikutat niin mukavalta ihmiseltä. 🙂 Hienoa nähdä ja kuulla sinua ja mutkatonta ja kaunista elämän asennetasi myös liikkuvassa kuvassa. 🙂 Olet todella hyvä henkilö sarjaan jossa näytetään aktiivisten ihmisten elämää. 🙂

    Tykkää

  37. Olipa todella hyvän mielen jakso, pirteä ja raikas 🙂 Mielellään olisi pidempäänkin katsonut, toivottavasti perus telkkajaksojen katsojat löytävät sinun jaksosi Katsomosta, ihmetyttään myös miksi ne näkyvät vain netissä. Aurinkoista kevättä!

    Tykkää

  38. Olet todella kaunis ihminen sekä sisältä että ulkoa!Ensimmäinen jakso toi itselle hyvän mielen ja olisin toivonut jakson olevan pidempikin;) Aion jatkossakin katsoa sinun jaksot,toivottavasti muutkin löytää ne katsomosta!

    Tykkää

  39. Sinun vuoksi sitä katselin. Oli mukava jakso. Niin mahtavaa kun kymenlaaksoa alkoi puheesta kuulua.
    Aurinkoista kevättä 🌞

    Tykkää

  40. Ihanan välitön ja innostava oli tuo eka jakso. Ja just hyvä ettet ollut siivoillut ym. vaan normiarki näkyi taustalla. Ja että oli ihana kuulla omaa ”kieltä” näin Kotkasta myös poismuuttaneena 😀

    Tykkää

Jätä kommentti MerjaP Peruuta vastaus